sunnuntaina, joulukuuta 30, 2007

Mikä koiraa vaivaa?

Tuossa se makaa sohvalla vilttiin kääriytyneenä, niin suloisen ja viattoman oloisena. Ei sille vihainen voi olla, pettynyt ja turhautunut vain. En vain pääse Muusan pään sisään, enkä ymmärrä miksi se käyttäytyy niin häiriintyneesti. Pissailee lattialle tuon tuosta, keskellä päivää minun nenäni edessä ja yöllä huomaamattani. Pissailun lisäksi se tekee tuhoja, syö seinää, syö lattialistaa, puree sänkyni kulmaa, syö kirjat, tuhoaa kaiken mahdollisen. Suunnilleen kuukauden verran olen yrittänyt pohtia mikä sillä on. Virtsatietulehdus, ei. Eroahdistus, mitä ilmeisemmin. Murrosikä, joo. On kuitenkin sangen outoa, että tuhot ja pissailu tapahtuu nimenomaan minun ollessa kotona, yksin se ei nyt jouluna ole ollut kuin alle puolen tunnin harjoituspätkiä. Ja mikä vaivaa koiraa, joka jyrsii kiviseinää???

Arrrgggghhh! Vähemmästäkin suuri huoli ja hirveä stressi.

Aktiviteettia sillä on riittänyt kaikenmoista, joten en vain keksi mikä sitä voisi turhauttaa. Ja minkä takia sen pitää koko ajan pissata lattialle? Kaikki alkoi siitä, että se pyysi koko ajan ulos, mutta sitten jossain vaiheessa olin sitä mieltä, että sillä ei voi olla hätä, jolloin kielsin sitä mölyämästä. Lopputuloksena koira ei enää pyydä ulos, vaan lorottaa tyytyväisenä lattialle silmieni edessä. Mikä siis neuvoksi?

Yritän nyt tehdä sen elämästä mahdollisimman seesteistä ja säännöllistä, rutiineita ja tasaista arkea. Ei riehumisleikkejä eikä muutakaan erityisen kiihdyttävää toimintaa.

Lisäksi harjoittelemme taas yksinoloa alusta asti (eihän tämä olekaan kuin kolmas kerta). Kenkiä ja takkia puetaan ja riisutaan alvariinsa ja avaimia kilisytellään, siten että nämä eivät automaattisesti merkitsisi yksin jäämistä. Sitten ravaan edes takas jättäen Muusan yksin vain lyhyksi hetkiksi tai tullakseni takaisin heti oven sulkeuduttua. Katsotaan mihin tämä johtaa.

perjantaina, joulukuuta 28, 2007

Muistelemme kesää

Herttoniemessä on jo toista päivää ollut sellainen myrsky, että huh huh. Ei huvita ulkoilu, eikä oikein mikään muukaan. Muusa kärsii mitä ilmeisimmin taas eroahdistuksesta, mutta sekään ei selitä yöpissailua. (Muusa pissailee öisin sisälle.) Yritämme kuitenkin selviytyä muistelemalla kesää. Tässä kesäinen Muusa.

maanantaina, joulukuuta 24, 2007

Muusan joulu

Muusan joulu on kulunut etupäässä kodin rymsteeraushommissa. Kaikki alkoi siitä, kun Muusa pääsi mukaan huonekaluostoksille ja sai matkustaa isäni farmarin takapaksissa niin kuin kunnon koirat matkustavat. (Mun autossa matkustaa takapenkillä, kun kontti on umpio...) Voi sitä ylpeyttä, kun neidillä oli koko takaosa käytettävissä, oma sviitti. Pienen pinserin pää pilkisti takaontista, kun Muusa korvat mielihyväasennossa tähyili ylpeänä maisemia. Ikään kuin se olisi halunnut sanoa muille autoilijoille "katsokaa, täältä minä tulen".

Joulua edeltäneet päivät ovatkin sitten vierähtäneet kotosalla uusia hyllyjä kooten. Muusa on tietysti ihmetellyt järjestyksen vaihtumista ja loputonta sisustamista. Välillä se on pyrkinyt omilta osin osallistumaan urakkaan ja välillä tyytynyt vetelemään sikeitä omassa pesässään minun jysktyttäessä poravasaralla seinää vieressä. Tuo eläin ei ainakaan ääniä aristele :)

Jouluaattona oltiin isukin luona syömässä ja vastoin ennakko-odotuksia ilta sujui varsin mallikkaasti, jos ei lasketa mukaan mutakylpyä, jonka saimme ollessamme lenkillä Uutelan metsissä. Muusan kanssa on sinänsä stressaavaa olla kylässä, kun se kerjää huomiota koko ajan, ja ihmiset eivät vastoin toivomuksiani jätä sitä huomioimatta. Muusa kiehnää jaloissa ja punkeaa syliin niin kauan kun se toimii eli sillä saa huomiota ja menee omalle paikalle rauhottumaan vasta sitten kun rapsutukset loppuu eikä kiehnäys enää tehoa. Lisäksi vieraat lapse aristelevat usein Muusaa, koska se on niin riehakas. Tänäänkin laitoin Muusan yläkertaan portin taakse rauhoittumaan, että lapset saivat temmeltää vapaasti. Toisaalta sinne Muusa kävi ihan tyytyväisenä lepäilemään ja rauhoittuikin mukavasti.

Itse huomaan, että välillä Muusan kanssa on pinna todella kireällä, jotenkin tulee itse riehuttua ihan liikaa silloin kun ärsyttää. (Samanlaisia koira ja omistaja.) Ja nykyään ärsytystä syntyy helpommin, kun tietää Muusan jo osaavan perustapoja ja sitten on päiviä, kun koira käytääytyy siten, kun se ei ikinä olisi esimerkiksi kuullut, miten hihnassa kuuluu kävellä. Samalla kuitenkin tajuan, että ihan turha repiä ja riuhtoa ja reuhuta jos haluaa koiran tottelevan tai vaikkapa lopettavan sen hihnassa riehumisen. Juuri silloin pitäisi itse säilyttää malttinsa ja miettiä järkevästi mitä tekee ja miksi ja mitä koiralle viestittää. No kaikki on vaan teoriassa niin paljon helpompaa.

maanantaina, joulukuuta 17, 2007

Muusan kotikuvia

Tässä kuvia Muusasta kotioloissa.


Kaikista tyytyväismillään Muusa on silloin kun se saa olla kaiken keskellä. Tässä sisarukset ja Muusa.


Lämpöinen nukkumapaikka on tietysti perusedellytys tyytyväisyydelle. Muusan nukkumispesä on usein hyvinkin suureellinen, ikään kuin meillä olisi sisällä todella kylmä.


Muusa päivystää. Meillä on ikkunoita vain metsään, mutta sieltäkin löytyy paljon päivystettävää. Välillä olen miettinyt, että Muusalle pitäis laittaa oma päivystyspaikka, kun se niin kovasti tykkää tarkkailla nenä lasissa. Mitään ääniä se ei päästele, tuijottaa vaan. "Mitä ne oravat ja rusakot tuolla huseeraa, miksevät tule leikkimään kanssani?"


Välillä on neiti tosin päivystämisen lomassa napsassut kasvien lehdistä palasia, joten en ole sen koommin halunnut helpottaa sen pääsemistä ikkunalaudalle.


Vaaleanpunaiselta nojatuolilta on paitsi hyvä päivystää, myös kurkottaa kirjahyllyyn repimään cd-levyjä ja muuta kivaa. Meillä on palattu vanhaan kunnon pentuaitaan, jotta alahyllyillä olevat mapit saisivat olla rauhassa.

Kakkasorbettia

Oltiin noin kuukausi sitten Viikin pelloilla Muusan ja Alin kanssa, kuvat on unohtunut kameraan.











Tässä on sitä maittavaa kakkasorbettia!

Lisää!

Ja vielä lisää!!!

perjantaina, joulukuuta 14, 2007

Virtsatietulehdus

Kuten viimeaikaisista postauksista huomaatte, Muusa on ollut todella omituinen. Kämpän tuhoamista ja muuta häröilyä. Luulin jo, että palattaisiin takaisin normaaliin, mutta tämän viikon uutuus on ollut pissaaminen. Keskellä yötä Muusan pitää päästä pari kertaa ulos pissalle ja jos ei pääse, pissaa lattialle, eli sillä ihan oikeasti on hirveä pissahätä. (Omistaja ei käytännössä ole kahteen viikkoon saanut normaaleita yöunia, kun koiralla on millon mikäkin...)

Eilen sitten meni hermo ja vein eläimen eläinlääkäriin, täytyyhän sitä nyt joku muukin kuin murrosikä vaivata kun se noin oudosti käyttäytyy. Pissaaminen viittasi virtsatietulehdukseen, ja aivan oikeaan osuin; Muusalla on virtsatietulehdus eli pissatulehdus. Saatiin sulfakuuri ja kehuja siitä, miten innokas potilas oli. (Muusan mielestä eläinlääkäri on huippukiva paikka, siellä saa aina paljon huomiota ;)

Että toivottavasti tämä tästä nyt normalisoituu, ainakin lattialle pissiminen ja jatkuva ulos kärttäminen loppui samantien ja potilas nukkuu onnellisen näköisenä sängyssäni :)

keskiviikkona, joulukuuta 12, 2007

Tuhovimman huipentuma ja loppu

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, Muusalla on ollut ihmeellinen tuhovimman kausi, joka huipentui siihen, että se söi toimistolla erään esitepahvilaatikon niiden esitteiden ympäriltä. Luoja mitä sotkua tuo eläin on jättänyt jälkeensä viime viikolla. Sen käsittelyssä on ihan kaikesta tullut 2mm x 2mm palasia. Ehdin jo todella huolestua ja suuttuakin, kun mikään ei tuntunut auttavan. Otin taas dap-haihduttimen käyttöön ja siitäkös vasta vilinä syntyikin. (Muusa yritti syödä myös kyseisen kapistuksen...)

Muusa oli viikonlopun Loviisan hoidossa ja etukäteen ihan hirvitti, minkä määrän vaivaa se tuottaisi tuhoillansa siskolleni. Mutta ei mitään, ei yhtäkään tuhottua asiaa edes yksin ollessan, ei kertakaikkisesti mitään ongelmaa. Yhtä mystisesti kuin tämä hulabaloo alkoikin, se katosi viikonlopun aikana. Muusa oli kyllä juossut jonnekin mutapeltoon ja jäänyt sinne kiinni, mutta siitäkin oli kuulemma selvitty, vaikka siskon kumisaappaat ja lapaset olivat uhanneet jäädä peltoon pelastusoperaation möyrinnässä. Muusa oli ritarillisesti juossut sitten vielä takasin sinne peltoon hakemaan lapasta. Onneksi ei kuitenkaan toista kertaa jäänyt enää kiinni. (Voin vain kuvitella, miltä pinserini on näyttänyt keskellä Viikin peltoa jumissa uikuttamassa...)

Sunnuntaina Muusa pääsi vielä illalla riehumaan Mikin kanssa, joka oli vierailulla pääkaupunkiseudulla. Ah, sitä pinserileikin riemua :)

Tällä viikolla Muusa on ollut vain pieniä aikoja yksin (allekirjoittanut on traumatisoitunut kaikista syödystä cd-levyistä ynnä muista) ja mukana toimistolla ja kyläilemässä. Ihan nätisti se on kyllä ollut yksin sekä kotona, että toimistolla, mutta minä olen silti todella varuillani. Eilen oltiin taas Viikissä juoksentelemassa ja kylässä vielä sen jälkeen. Muusa löysi mutarallin jälkeen sopivan valkoisen ja pehmeän maton, jolle syöksyä itseään kuivaamaan...

Sinänsä Muusa on ihan kelpo vieras nykyään. Aluksi se juoksee paikat läpi ja asettuu sitten. Se on ollut niin paljon erilaisissa paikoissa, että tuntuu olevan kuin kotonaan melkein missä vaan.

tiistaina, joulukuuta 04, 2007

Tuhoja ja hömpöttelyä

Kiirettä pitää näemmä, kun kirjuuttelu on ollut vähän niin ja näin.

Muusa on taantunut takaisin villiksi ja vallattomaksi. Välillä tuntuu kuin kaikki se, mikä kuluneena puolena vuotena on opittu, olisi pyyhkiytynyt pois. Kynsiä leikatessa neiti käyttäytyy kuin ei olisi kynsisaksia ikinä nähnytkään; puree, repii, riuhtoo ja potkii. Ulkona juostaan kuin viimeistä päivää aamusta iltaan, ihan kuin joku olisi huomaamattani syöttänyt koiralleni amfetamiinia. Yksin ollessaan Muusa on tehnyt tuhoja, joita se ei ole pitkään aikaan enää harrastanut. Syöty on omana petinä toimiva peitto varmaan viiteen kertaan, juomapullo, kangaskassi, avaimenperä, mappi, paljon tärkeitä papereita ja cd-levyjä. Koirani pitää etenkin kokouspöytäkirjoista ja Ville Leinosesta. Ugh.

Osa tuhoista voi selittyä pahan olon purkamisella, Muusalla on ollut maha sekaisin (mitä lie syönyt ulkona...) ja se on ollut ihan kipeänä ja kärttyisenä sen takia. Neiti draama-queen. Mielestäni tuhot kuitenkin alkoivat useita päiviä ennen mahakipua (vaikka mistä minä tiedän, koska koiraan sattuu...), joten on vaikea arvioida onko kyse vain pahan olon purkamisesta vai kenties jostain muusta.

Seuraavassa esimerkki Muusan draamailusta:
Neiti leikkii vetolelulla raivstellen ja viskoen sitä mielipuolisesti ympäriinsä, viskaiseen sen sattumoisin lujaa omaan jalkaansa, vinkaisee ja loikkii kolmella jalalla syliini hakemaan lohdutuksia, koska lelu hyökkäsi hänen kimppuunsa. Seuraavat viisi minuuttia muusa lenkuttaa kolmella jalalla ikään kuin olisi sattunut pahemminkin ja mulkoilee leluansa loukkantuneena. Viiden minuutin jälkeen leikki jatkuu niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Parhaat naurut vähään aikaan minulle :)

Muusa on ollut hirveän touhukas sisällä. Varsinkin aamuisin ja iltasin, juuri silloin kun minä haluaisin nukkua, alkaa vimmattu lelujen paiskominen. Aikaisemmin niin tyytyväisenä peiton alla iltapäivään asti nukkuvasta söpöläisestä on tullut aamuisin vaativasti ulos piipittävä närkästynyt häiritsijä. Hyvästi pitkään nukkuminen sunnuntaisin ja iltaisin yhdessä nukkumaan käpertyminen. Meidän murkku valvoo ja paiskoo leluja.

Ostin Muusalle uuden aktivointipallon, joka on aikaisempaa hiukan vaikeampi ja päästelee hassuja ääniä. Lisäksi muusa sai autonrengaspallo-vetonaru-lelun, joka pisti sen kaupassa ihan sekaisin :) (Tätä kirjoittaessani se vetonaru-osio siitä lelusta taitaakin olla jo syöty.) Lisäksi Muusa sai koirajoulukalenterin, vähän niinku vitsinä :) Sisältä löytyy ihan suklaan näköisiä ja hajuisia nappeja, joista Muusa ei kauheasti tykännyt. Huoh, mitä hömppää.

sunnuntaina, marraskuuta 18, 2007

Vauhdikkaat viikonloput

Muusa on siinä mielessä saanut viettää onnellisia päiviä viime aikoina, sillä se on saanut juoksennella vapaana todella paljon. Milloin metsissä, milloin pelloilla. Juoksenteluseuraakin sillä on ollut tarjolla. Miska-pinseri kävi Herttoniemessä, Alin kanssa oltiin Viikissä ja niin edelleen. Jostain syystä neiti on taas ruvennut tottelemaan sen verran hyvin, että uskallan pitää sitä muidenkin käyttämillä ulkoilureiteillä vapaana. Itse asiassa niin hyvin, että ohitustilanteissa sitä ei välttämättä tarvitse laittaa kiinni ollenkaan. Lisäksi lumi on mahdollistanut metsäseikkailut myös illalla. Nyt se tosin on jo kadonnut pois ja Muusa ihmettellee kovasti, minne talvi katosi. Vesisadetta Muusa inhoaa, mutta lumi on sen mielestä ihanaa :)

Muusan viikonloppu vierähti jälleen Loviisan kanssa, molemmilla tuntui olleen hauskaa ja vauhdikasta.

Pentutokon loputtua olemme siirtyneet arkitottelevaisuusryhmään. Muusa edistyy, samalla itse olen selvästi ruvennut vaatimaan siltä enemmän. Meinaan hermostua, jos se ei esim. malttaisi keskittyä, koska tiedän, että se osaa ja pystyy keskittymään. Kaikkea kohellusta todella on paljon vaikeampi jaksaa silloin kun tietää, että koira jo osaa yhtä sun toista. Pentusekoilu on siitä helppoa, että koiralta ei vielä kauheasti itse odota, kun tietää, että se ei vielä kykene. Seuraamista olemme harjoitelleet paljon. Tässä Muusan keskittymisen kesto on vielä aika pientä kerrallaan. Pitkät pätkät on liian tylsiä sille, joten keskittyminen herpaantuu. Mutta sinäänsä edistystä on se, että Muusa tietää mitä ollaan tekemässä ja mitä sen pitäisi tehdä :)

keskiviikkona, marraskuuta 14, 2007

Sisäkuvasarja (koska ulkona on aivan liian pimeetä)

Sohvan kuningatar!


Minä olen ylpeä leuistani, näettekö miten hienoja :)


Ja käyttökelpoisia... Meduusan mussutusta :)


Myös luut kelpaavat mussutettavaksi. Isoon mukavaan pesääni vien yleensä kaikki aarteeni...


Uusi fleecehuppari hippityyliin. Ihana kukkaistyttö tähyilee jo ovelle :)


Ai että pitää poseerata kameralle, no kelpaako näin?


Laita nyt se kamera pois ja lähdetään lenkille, pliis. NYT!

lauantaina, marraskuuta 10, 2007

Sohvaperunat

Muusa on ollut neljä päivää Niken ja Loviisan harteilla, minä Brysselissä työmatkalla. Muistan kuvitelleeni miten saavun kotiin ja Muusa suorastaan repeää riemusta. Mutta ei. Hän kyllä tuli kainalooni köllimään ja heilutti häntäänsä, mutta varsinaiset tervetuliaisserenadit jäivät varsin laimeiksi. Ehkä siitä voi päätellä, että koirani ei ole todellakaan ikävöinyt minua sen kummemmin, vaan sillä on ollut oikein hauskaa ja turvallinen olo. En ole pettynyt, pikemminkin tyytyväinen.

Täällä on vesilammikoista päätellen satanut koko sen ajan, kun olen ollut poissa. Tänään oltiin Miska-pinserin kanssa Kivinokassa vetämässä mutarallia. Hauskaa oli! Ja sen jälkeen voikin taas käpertyä sohvalle sylikkäin selviämään matkaväsymyksestä ja syksystä :)

tiistaina, marraskuuta 06, 2007

Roskapussin kohtalo

Jätin eilen kiireessä roskapussin keittiöön, vaikka tarkoitus oli ottaa se mukaan. Oi voi sitä hävityksen kauhistusta, mikä minua kohtasi tultuani takaisin. Muusa oli ensin riepotellut pussia ympäri asuntoa ja sen jälkeen huolellisesti käynyt läpi jokaisen roskan. Se oli syönyt ja nuollut jokaisen kulman ja repinyt kaikki syötäväksi kelpaamattomat osat. Löysin sen hampaiden välistä muovipussin paloja vielä illalla.

Tarinan opetus: älä anna pinserin lajitella roskia.

sunnuntaina, marraskuuta 04, 2007

Pinseri mukana

Muistan kasvattajan joskus varoitelleen minua, että ei kannata liikaa haaveilla raahaavansa pinseriä joka paikkaan mukana. Se meni jotenkin niin, että pinseri on liian touhukas malttaakseen olla aloillaan, kokouksessa, kylässä, puistossa jne. Joko me emme tuolloin vielä ymmärtäneet toisiamme tai sitten todella olen onnistunut sosiaalistamaan Muusan jo pienestä pitäen "minun tavoille". Niin tai näin, minun pinserini pärjää mainiosti mukana kaikissa edellä mainituissa riennoissa. (Olkoonkin, että puistopiknikillä pitää olla tarkkana, etteivät herkut katoa koiran pohjattomaan vatsaan.) Muusan listaan voi vielä lisätä mielenosoitukset, baari-illat, kotibileet, kyläilyt ja työpaikan.

Tietenkin se, että koira malttaa olla ja että sen voi ottaa mukaan edellä mainittuihin tapahtumiin, ei tarkoita sitä, että aina kannattaisi. Itseasiassa mielummin jätän Muusan kotiin. Meillä on kuitenkin sellainen sääntö, että jos olen päivän pois, illalla Muusalla on seuraa ja samalla tavalla jos sillä on koko päivän seuraa, sen voi jättää illaksi yksin. Aktiivisen urbaanin ihmisen elämässä tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että viikossa on usein jokin sellainen päivä, jolloin koira lähtee mukaan. Viimeaikoina niitä on ollut paljon. Kanssaihmiset tuntuvat kuitenkin pitävän Muusan seurasta kovasti ja Muusa itse tuntuu pitävän mukana "roikkumisesta". Muusa osaa ottaa tilan ja yleisönsä haltuun ;) Se nukkuu jaloissani tyytyväisen oloisena ja herättyään kuljeskelee keräämässä rapsutuksia. Usein sillä on myös omia leluja tai luu mukana.

Onhan koirani toki touhukuas, ja järjestää itselleen puuhaa silloin kun tylsistyy. Sen touhua on kuitenkin mahdollista kanavoida niihin asioihin, joihin suotavaa on. Pitkä metsälenkki ennen "tylsää" kokousta pitää Muusan rauhallisena. Viikonloppuisin olen sitten yrittänyt pyhittää enemmän aikaa Muusalle tai järjestää sille muuta seuraa, jos itse olen poissa. Sunnuntaisin käydään tokossa ja köllitään paljon :)

Tavallaan kaikessa tässä on käynyt paljon paremmin, kuin osasin odottaa ja olen joutunut luopumaan paljon vähemmästä määrästä asioita kuin kuvittelin. Kuvittelin myös, että tulee olemaan rankaa tottua koiran yksinhuoltajuuteen. (Miskallahan niitä huoltajia ja hoitajia oli usein enemmän kuin edes tarvittiin.) Ihan hyvin tässä kuitenkin on pärjätty ja jaksettu, vaikka syksy on pimeimmillään ja välillä ei ole selvää kumpi jättäisi enemmän mielellään lenkin väliin, koira vai omistaja. Keväällä, silloin kun Muusa oli vielä ihan pentu, omistin lähes kaiken ajan Muusalle. Syksyn tullen on ollut kuitenkin pakko "jatkaa normaalia elämää" eli opiskella, käydä töissä ja hoitaa luottamustoimia. Vaikeinta varmaan on hallita huonoa omatuntoa, jota poden usein syyttäkin ja toisaalta alistua jatkuvasti ruikuttamaan muilta apua.

Tätytyy myöntää, että en ehkä pärjäisi ilman Loviisaa, Nikkeä ja muita ihania ihmisä, jotka ovat olleet valmiita viettämään vapaa-aikaansa Muusan kanssa. Erityisesti Muusa kiittää kaikkia heitä, sillä sen mielestä sillä on ihan huippuhoitoa silloin kun minä en ole kotona!

tiistaina, lokakuuta 30, 2007

Kulkeeko ilma?

Meidän taloyhtiössä on herätty syksyn tullen siihen, että patterit ei oikein tunnu toimivan. (Muusa on kyllä ollut jo pidempään sitä mieltä, että on niin kylmä, että pitää nukkua peiton alla ;) Nyt niitä on sitten pari viikkoa ilmattu uudelleen ja kolattu. Hieno tietenkin. Ongelmana vaan on, että työmiesten pitää päästä jokaiseen asuntoon sisälle ja asunnossa ei saisi olla hoitajattomia lemmikkejä. Tarkoittaen sitä, että jos huoneistossa on koira, eikä omistajaa, ilmausta ei tapahdu, vaan asukas saa itse hoitaa ko. toimenpiteen (tänään tosin selvisi, että kyseessä ei ole kovin kummoinen toimenpide). Ensin kotiimme piti tulla tyyppien maanataina, joten olin koko päivän kotona Muusan kanssa päivystämässä. Turhaan, sillä postiluukusta tipahti vain ilmoitus, missä kerrottiin heidän tulevan tänään. Niinpä-niin. Tänään en enää pystynyt olemaan koko päivää kotona vahdissa ja koska yliopistolle ei voi ottaa koiraa mukaan oli Muusalle löydettävä hoitopaikka. (Ärsyttävää sähläystä...)

Sain Muusan hetken mielijohteesta suostuneelle Piitulle hoitoon ja kaikki tuntui sujuneen oikein mukavasti. Muusa ei ole aikaisemmin tainnut olla hoidossa jonkun sellaisen ihmisen kotona, jota se ei juurikaan tunne. Tämä ei kuulemma ollut haitannut, vaan sielä se oli puikuloinut tiensä heti rapsutettavaksi ja hellittäväksi. Hyvä niin. Jälleen sain huomata, että stressasin ihan turhaan. Kai se on uskottava, että tuholaisajat ovat ohi.

Sen sijaan jahtailu-ajat eivät ole ohi. Muusalla tuntuu olevan todella voimakas saalisvietti. Se jahtaa näköärsykkeestä kaikkea kuollesta lehdistä oraviin ja jäniksiin. Ja kun se lähtee jahtiin, se ei kuule eikä näe mitään. Tänään pelästyin oikein kunnolla, kun koira oli vapaana ja lähti jänön perässä suhteellisen isoa tietä päin. Luojan kiitos jänö ei suunnannut sinne, mutta epäilemättä Muusa olisi mennyt perässä. Aikansa jahdattuaan ja todettuaan, että ei pysy perässä, Muusa kyllä tulee takaisin, mutta ei tämä tämmöinen siltikään vetele. Täytyyhän minun voida pitää koiraa vapaana ilman, että joudun koko ajan pelätä sen sinkoavan jonnekin kauas.

Suunnitteilla on liinaharjoitukset takapihalla pimeän tullen...
Liina on niin pitkä, että Muusa ei varsinaisesti tajua olevansa kiinni. Liinan päälle kerkeää astumaan kun jänö löytyy ja Muusa syöksähtää sen perään. Näin estetään se, että se pääsee itse palkkaamaan itsensä. Tämän lisäksi pitäisi opettaa Muusalle jokin sijaistoiminto, mitä sen pitäisi tehdä kun se näkee jotain mielenkiintoista, jonka perään se haluaa rynnätä. Olen miettinyt maahan menemistä. Olisikohan se hyvä?

torstaina, lokakuuta 25, 2007

Hurja meno!

Tokosta tuli kotiläksyksi oikeaoppinen maahanmeno, sitä harjotellessa ovat allekijoittaneen reisilihakset menneet täysin lukkoon. Kyykkyyn, ylös, kyykkyyn ylös... Ja minä kun luulin, että tokossa opetetaan KOIRALLE liikkeitä. Huoh.

Nikke on ollut hoitamassa Muusaa kun minä olin Röykässä. Yllätyksekseni löysin alla olevat kuvat kamerasta palattuani. Voi päätellä, että täällä on hurja meno ollut ;)



sunnuntaina, lokakuuta 21, 2007

Toko toko toko

Tokossa ollaan opeteltu katsekontaktia, kontaktikävelyä, luoksetuloa, peukalon piippaamista, kahdeksikkoa ja maahan menemistä. Ihan hauskaa hommaa muuten, mutta mun näpit on aina NIIN jäässä jokaisen syksyisen 45 minuuttisen tokosession jälkeen, että huh. Muusa ottaa kontaktia hyvin ja keskittyy muutenkin enemmän muhun ja vähemmän muihin tai muuhun sähläämiseen. Muusa taitaa olla vanhin ryhmämme pennuista, sitä ei voi olla huomaamatta ;) Se suhtautuu kaikkeen paljon lunkimmin kuin 4-5 kuukautiset touhottajatoverinsa.

Meidän henk. koht. tavoite ensi viikolle on oikeanlainen maahanmeno käskystä (ei istumisen kautta...)

Luoksepäästävyydessä ja hampaiden katsomisessa ollaan selvästi päästy tavoitteeseen. Nyt täytyy vain ylläpitää hyvää kopeloinninsietokykyä.

Ennen tokoa Muusa oli Alin luona kylässä. Ihanaa riehumista ja pellolla kirmaamista. Kukaan muu ei kyllä osaa pinserileikkiä yhtä hyvin kuin pinseri ;) Ja kun on vielä pienestä pitäen kirmattu yhdessä, leikki on taatusti onnistunutta! Toivottavasti Veera laittaa kuvia ;)

torstaina, lokakuuta 18, 2007

Kuvakollaasi - Muusan syksy

Muusan syksy on ollut yhtä köllimistä vaan.

Aamuisin Muusa käärityy peittoihin (joo, kyllä siellä keskellä on jokin punaista pinseriä muistuttava karvakasa).


Hehän ovat kuin kaksi marjaa - päiväunilla.


Pieni leikkituokio (huom: omistaja yrittää leikittää koiraansa, joka haluaisi vain kölliä).


Huh, huh, että uuvuttaa. Olipas rankka päivä taas.

Tomistokoiran pentuagilityn viimeinen kerta

Eilen suunnattiin taas Koivukylän perukoille. Agilitykentän lisäksi siellä on paljon peltotilaa pinserikirmailuille ja -hepuleille. Kyllä oli tarpeen meille molemmille tällainen tunnin päätön juoksentelu ennen agilityä. Tuntuu, että viime viikot ovat olleet niin keskustapainotteisia, että ei olla keretty nauttia Herttoniemestä ja metsästä tarpeeksi. Agilitytreeneissä Muusa malttoikin keskittyä oikein mallikkaasti ja teki pujottelua ja puomia hienosti. Muusan kanssa uuden oppiminen on sinäänsä helppoa, että lähtökohtaisesti sitä kiinnostaa aina minun kanssa puuhailu ja se mitä minä teen. Toisaalta se on niin nopea ja fiksu, että käyttää kyllä tilaisuutta heti hyväksi, jos minä en ole koko ajan skarppina ;)

Nyt Muusa jää talveksi hautomaan eri agilityesteitä ja treeneissä opittua, keväällä sitten ruvetaan treenaamaan enemmän tosissaan.

Muusa on ollut minulla töissä mukana melkein joka päivä, ja siitä on tullutkin mitä mainioin toimistokoira. Ei enää liukastele ViNOn toimiston kiiltävillä lattioillakaan niin pahasti. Myös suurinosa Vihreän liiton ja Vihreän Langan toimiston väestä tuntuu pitävän Muusasta kovasti. Tuo suloinen otus saa mitä mielenkiintoisimpia reaktioita aikaan työyhteisöni jäsenissä. Yksi heittäytyy toimiston lattialle leikkimään koiraa, toinen suunnittelee tekevänsä Muusasta uuden sisäisen lähetin ja kolmas lepertelee hassusti. Ja tosiaan, Muusasta on selkeästi tullut yhteiskuntakelpoinen verrattuna siiheen pieneen kurttuiseen riiviöön, jonka maaliskuussa vein 8 viikkoisena Vihreiden eduskuntavaalimökille. Tai siihen uhmaikäiseen raggariin, joka pisti toukokuussa ViNOn eurooppapäivän glögeillä terassi-istutukset suihinsa, ja samalla vähän ohikulkijoiden käsiäkin.

(Tavaallaan olen kyllä aika huojentunut, että "se ihana pentuaika" on ohitse. Kaikki se suloisuus ja valloittavuus on kuitenkin edelleen Muusassa tallella, touhotus ja tuhot vain on vähentynyt.)

maanantaina, lokakuuta 15, 2007

Yöpissitystä

Niin oli hyvä hoitopaikka Muusan mielestä, että eihän se olisi halunnut lähteä kotiin laisinkaan. Höh, ja minä kun kuvittelin, että se ikävöisi minua.

Maanatai alkaa unisena. Ulkona Muusa oli taas perässä raahattava malli. Olen saanut sen seitsemältä hereille ja äkkiä kiikuttanut ulos, ennen kun se kerkeää kaivautumaan uudestaan sänkyyni. Jee! Työvoitto! Ulkona se sitten loi minuun pitkiä kummeksuvia katseita "Miksi ihmeessä ulkoilemme keskellä yötä pimeässä?" Yritin selittää, että nyt on jo ihan aamu. Vaikutti vähän turhalta vaivalta. Muusa pysähteli tuon tuosta ja yritti vetää minua takaisin kotiin päin.

Sisällä se ahmi ruokansa ja kääriytyi peittoihini ja nukahti vaikuttaen hiukan loukkaantuneelta ja toisaalta huojentuneelta.

Päivä alkakoon...

lauantaina, lokakuuta 13, 2007

Puikula hoidossa

Muusa (=Puikula) on ensimmäistä kertaa hoidossa Aurinkolahdessa Loviisan luona. Minua jännittää kamalasti, että miten sielä sujuu. Vaikka tiedänhän minä, että Muusalle Loviisa on perhettä ja paikkakin on jo ihan tuttu.

Viimeksi kun oltiin siellä yötä, Muusa vahti kamalasti. Sinäänsä paradoksaalista, että kotona kerrostalossa se ei vahdi (paitsi ovikelloa toisinaan), mutta rivarissa heti tapahuu muka outoja. Takaan, että tapahtuu paljon vähemmän kun meidän talossa. Toisaalta ekassa kerroksessa on just se juttu, että Muusa näkee/kuulee kadulle yms. Ja toisaalta uusi paikka tuo aina uutta epävarmuutta.

Kotona on niin kovin tyhjää ja yksinäistä ilman Muusaa, onneksi pääsen kohta lähtemään.

Huomenna sitten kuulen, mitä Muusa on touhunnut. Tai ehkä soitan jo tänä iltana. Hassua miten totaalisen kiintynyt sitä on koiraansa. Päiväkin ilman on jo melkein kauheaa...

Muusa ja lähestyvä talvi

Muusa (tuo vilukissa) tarvitsisi kovasti jonkun todella lämpimän syyshaalarin. Hurtalla on sellaine fleece-kokohaalari, mutta Muusa jää jotenkin hassusti kokojen väliin. 452:n lahkeet on tosi pitkät ja koko puku roikkuu aika hassusti. Sen sijaan 451 on ilmeisesti joku mäyräkoiramalli, koska sen lahkeet on aivan liian lyhyet ja se on muutenkin piukea. Oi voi. Nyt ollaan vaan menty sadetakilla, jossa ei liiemmin ole vuorta. Muusa hytisee ulkona ja on ylipäätänsä todella haluton lähtemään lenkille. Eilen sitten hermostuin ja kaivoin talveksi varatun toppatakin esille. Voi pojat sitä riemua. Muusa kirmasi innoissaan ulkona ja oli selkeästi tyytyväinen uuteen takkiinsa. Sillä ei ollut mikän kiire sisälle lämmittelemään ja muutenkin tuli sellanen olo, että koira oli tyytyväinen. Kai se koki jonkun ahaa-elämyksen tajutessaan, että ulkona ei välttämättä olekaan aina inhottavan kylmä olla.

Olen yrittänyt pihdata vaatteita, että edes jonkinmoinen aluskarvan kasvu tapahtuisi. (Ehkä ihan turhaan?) Samalla olen pohtinut, että mitä helvettiä puen tolle otukselle talvella, jos nyt mennään jo toppatakki päällä... En haluaisi joutua käärimään neitiä kokonaan pumpuliin. Toisaalta tulee itsekin apeaksi katsellessa toisen epämiellytäävää olotilaa. Pinseri kun osaa olla vielä todella teatraalinen ja pistää varsinaisen näytöksen pystyyn, että hänen tarpeensa tulisi ymmärretyksi tai kokemansa vääryys varmasti huomatuksi.

maanantaina, lokakuuta 08, 2007

Koiran riemu on parasta riemua!

Mikään ei voita sitä mielihyvää, jonka omistajan kotiintulo saa koirassa aikaan. Muusa elää täysillä jokaista hetkeä, ja kotiintulon hetki on yksi sen päivän parhaimmista. Niinpä se ei epäile näyttää iloaan, vaan tanssii riemutanssia ympäri asuntoa. Muusa hyppii kaikilla neljällä jalalla ilmaan samaan aikaan riemusta ja häntä heiluttaa koiraa. Muusa ei yksinkertaisesti meinaa pysyä nahoissansa. Hetki on myös oman päiväni ihanin. Mikään ei voita riemua pursuavaa pinseriä, joka haluaa sinutkin mukaan tohinoihinsa. Niin se vaan menee. Vaikka olisi kuinka uupunut päivän askareista, suupielet venyvät hymyyn ja tekisi mieli alkaa kirmata koiran rinnalla. Joudun käyttämään koko itsehillintäkapasiteettini, etten heittäytyisi mukaan koiran kanssa riehumaan. (Se ei ole suotavaa siksi, että kotiintulosta ei saisi tehdä erityistä seremoniaa, niin kuin ei lähtemisetäkään. Viilipyttymäisyys helpottaa koiran yksin jäämistä.)

Ah, tätä ihanaa koiran kanssa elämistä ;)

Aamukankeutta

Rops, ropsiropropi, rops... Sadepisarat osuvat ikkunaan kertoen inhottavasta ilmasta. Minä olen herännyt jo tunti sitten, hoitanut kaikki aamurutiinit ja istahtanut tietokoneen ääreen. Hörpin kahvia samalla kun huhuilen pientä peittojen alle piiloutunutta Muusaani. Lempeä ääni, lupaukset ja maanittelut tuntuvat kaikuvan kuuroille korville. Jos en näkisi peiton liikkuvan tasaisesti koiran hengityksen tahtiin, olisin varma, että asunnossa ei koiraa olekaan. Tämä on joka aamuinen rutiini. Usein lähden myöhässä töihin tai luennolle, koska en yksinkertaisesti ole tullut raahanneeksi koiraa ajoissa ulos. Ja ihmekös tuo, kun toinen viivyttelee peiton alla viimeiseen asti.

Yritän kohta uudelleen lempeällä äänellä "Muusa" -kutsuja. Mitään ei edelleenkään tapahdu. Muusa on toinen koirani, edellinen veti vaikka korvasta minut lenkille aamuisin. Nykyinen köllii tyytyväisenä vaikka iltapäivään asti. En minä kieltämättä kyllä ihan tätä osannut odottaa, vaikka tiesinkin pinserin olevan mukavuudenhaluinen.

Muusan aamu-unisuuteen ei tehoa mikään muu, kuin lempeä peittojen riistäminen ja sitten reipas "mennään ulos"-hihkaisu, jonka jälkeen minulla on eteisen ovella haukkotteleva ja kissamaisesti venyttelevä koira, joka katsoo minua unisilla silmillään ikään kuin kysyen miksi taas mennään kesken unien. Ja auta armias, jos ilma on huono. Matka tyssää uudestaan rappukäytävän katoksen alle, missä Muusa käyttää kaikki näyttelijän lahjansa todistaakseen, ettei mitenkään voi astua sateeseen, ei edes sadetakki päällä. Se sydäntä raastava uikutus, jolla tätä säestettiin on minun ja naapureideni huojennukseksi onneksi jäänyt pois.

Sateella teemme pikalenkkejä ja usein aamuisin muulloinkin, koska kaiken viivyttelyn jälkeen minulla on jo kiire. Minulle tulee siitä kauhean huono omatunto, ajattelen, että koiran pitäisi päästä aamulla kunnolla ulos ennen pitkää päivää yksin. Olkoonkin, että Muusan päivä ei ole kauhean pitkä. Muusa sen sijaan on tyytyväinen, mitä nopeammin hän pääsee takaisin jatkamaan kesken jääneitä uniaan.

torstaina, lokakuuta 04, 2007

Rauhalliset syyspäivät

Mitä pidemmäs syksy etenee, sitä syvemmälle sänkyyni Muusa kaivautuu. Muusan rauhoittuminen ei näy pelkästään kotioloissa, se on hellyyttävä sylivauva muuallakin ;)

Sen jälkeen, kun Muusa lopulta sopeutui yksin olemiseen, olen kuljettanut sitä huomattavasti vähemmän mukana sellaisissa tapahtumissa, jotka eivät varsinaisesti ole koiria varten. Se oli usein myös niin riiviö, että jouduin jatkuvasti sen kanssa "noloihin tilanteisiin". Omien syyskiireiden seassa olen taas päätynyt ottamaan Muusaa mukaan erilaisiin tapahtumiin. Riemukseni olen saanut huomata, että koira käyttäytyykin oikein mallikkaasti, eikä aiheuta häiriötä. On huojentavaa kuulla muiden suusta kehuja miellyttävästä ja mukavasta koirasta aikaisemman "miten se voi olla noin villi" -päivittelyn sijaan. Sellaisetkin ihmiset, jotka aristelevat koiria, saattavat pitää Muusasta.

Toisaalta Muusan kanssa tehdään paljon sen mielestä erityisen kivoja asioita. (Ei sillä, etteikö mukana oleminen olisi Muusasta kivaa, vaan sillä että Muusalla on reilusti aktiviteetteja...) Muusan arkeen kuuluu pitkät lenkit ja metsässä vapaana juoksentelu, sohvalla löhöily, kavereilla kyläily, koirakaverit, agility ja erilaiset arkitottelevaisuusharjoitukset. Ja on Muusa ollut jo yhdellä naksutinleirillä ja näyttelyssäkin. Muusa oli luokkansa toinen, hörökorvista huolimatta ;)

Minä pidän kovasti Muusan kanssa puuhastelusta ja sen kouluttaminen on tällä hetkellä äärimmäisen motivoivaa ja hauskaa puuhaa. Vaikuttaa myös siltä, että Muusa pitää minun kanssa puuhastelusta ja on kaikesta innostunut ja kiinnostunut. (Paitsi jos ulkona sataa...)

Sadelenkitkin ovat alkaneet sujua jo ilman uikutusta ja sen kummempaa perässä laahaamista, vaikka ei Muusa vieläkään ole erityisen mielissään vesisateesta.

tiistaina, syyskuuta 25, 2007

Sängyn mylläys

"Hei Lotta, petasin sängyn ;) "

Olen seurannut blogeista Mikin ja Alin teinivaiheita. Toinen järjestelee mattoja ja toinen syö niitä. Muusa sen sijaan myllää sänkyäni. Aina kun olen ollut poissa, neiti on niin sanotusti avannut kauniisti pedatun sängyn ja huiskinut peitot, tyynyt ja muut sisälmykset sikin sokin. Ihan niin kuin Muusa rakentaisi sinne pesää. (En tiedä liityykö tällainen käyttäytyminen mahdollisesti valeraskauteen.) Myös oman häkkinsä sisälmykset Muusa muokkailee päivittäin parempaan uskoon. Mitään se ei tosin syö tai tuhoa, myllää vain.

Olen kokeillut, mitä tapahtuu, jos sängyn jättää petaamatta: siellä se nukkuu, karvainen keskellä sänkyä peittoihin kääriytyneenä - hyvin hyvin tyytyväisenä. Toisin sanoen näyttää siltä, että sänky on parempi jättää jo valmiiksi petaamatta, mikäli haluaa välttyä loputtomalta mylläykseltä ja turhalta petausurakalta.

Sinäänsä hassua, sillä meillä ruvettiin petamaan sänkyä vasta Muusan tulon jälkeen, koska pienellä veitikalla oli taipumuksia löytää vanua kaikkialta ja pistellä sitä saman tien suihinsa. Sain kuitenkin suurimman osan vuodevaatteista pelastettua maanisella sängyn petauksella. Miten lohdullinen ajatus, että nyt kun sen petauksen on vihdoinkin oppinut muistamaan ja kerkeämään, se onkin suorastaan turhaa puhaa.

Ihanaa, vanha kunnon hippielämä alkakoon!

torstaina, syyskuuta 20, 2007

Muusa leipoo: osa 2

Edellisen kerran Muusa on leiponut sämpylöitä Loviisan kanssa. Prosessi on ikuistettu tänne.

Muusa on lähdössä Loviisan kanssa naksutinleirille huomenna. (Jännää...!) Tänään leivoimme leiriä varten suolattomia makupaloja. Minä mämmäröin ja tiputin kanamunan lattialle, Muusan mielestä se oli suunnattoman hyvää herkkua. Ei tosin aivan vetänyt vertoja tälle uuniin menoa odottavalle jauhelihalaatalle, josta Muusa ei kertakaikkisesti meinannut saada kuonoansa pidettyä erossa.

Tälläistä herkkua meillä ei ole aiemmin leivottu! Minä tässä vartioin, ettei se vaan katoa parempiin suihin.


Katsokaa, siinä se on. Minun jauhelihalaatta!!! Eikös näytäkin herkulliselta, voisitko sinä muka vastustaa houkutusta?


Minusta se on ihan valmiin näköistä jo, entä jos skipattaisiin se uunivaihe ja minä vaan mussuttaisin sen heti... Ai ei vai, jaa että vasta viikonloppuna syödään ja pieni murunen kerrallaan. Vai että motivointiin, voi pojat, minä olen jo motivoitunut, ettekö näe! Tässä minä istun nätisti ja odotan palkintoa, mielellään suurta sellaista.

Tässä vielä herkun ohje.

Jauhelihalaatta:

400 g jauhelihaa
n 0,75 dl vettä
2 kananmunaa
1 dl vehnäjauhoja
4 rkl perunajauhoa

Aineet sekoitetaan keskenään ja levitetään ohueksi levyksi uunipellille. Paistetaan n puoli tuntia 175 asteessa. Jäähtynyt levy paloitellaan sopivan kokoisiksi makupaloiksi.

sunnuntaina, syyskuuta 16, 2007

Muusa edistyy agilityesteisiin tutustumisessa

Muusa on nyt käynyt kolme kertaa tutustumassa agilityesteisiin. Ollaan hypätty tavallista matalalla olevaa estettä, menty puomia ja putkea ja tänään opeteltiin pujottelemaan keppejä. Täytyy kyllä myöntää, että omistaja oli siinä hommassa hidas ja kömpelö, vaikka edellisellä keralla olin jo kuivaharjoitellutkin. Huoh, miten se oman motoriikan hallinta voikin olla niin hankalaa. Tänään tehtiin myös ekan kerran vapaana harjoitukset, siitä huolimatta Muusa seurasi minua tarkkaavaisesti ja teki töitä ohjeideni mukaan, sen minkä sai selvää.

Musta on mahtavaa opetella uutta, kaikenkaikkiaan agility vaikuttaa juuri sopivalta harrastukselta meille molemmille. Muutaman kerran käymme vielä tutustumassa eri esteisiin nyt syksyllä ja sitten asiat saavat kuulemma jäädä talveksi hautumaan pentujen päähän. Keväällä sitten palataan treenikentälle haistelemaan uusia taitoja.

Tässä vielä muutama tänään otettu kuva. Muusaa on kielletty tuomasta sohvalle tai sänkyyn leluja, joten oma pesä on paras leikkipaikka ;)


Pinseri nukkuu peiton alla

Pinseri on varsin mukavuudenhaluinen koira, varsinkin mitä tulee nukkumistottumuksiin. Aina tilaisuuden tullen se nukkuu peiton alla ja kainalossa. Unilta herääminen ja lämpöisestä pesäpaikasta ylös kömpiminen on tällaiselle koiralle aivan erityisen haastavaa. Tässä Muusan tyylinäyte.

Kannattaa vilkaista myös Miskan heräämisestä kertova kuvasarja.


Muusa on kietoutunut aamulenkin jälkeen vielä uudelleen peittoihin ja jatkaa onnellisena kesken jääneitä uniaan. Minä haluaisin pedata sängyn...


"Ai nytkö muka pitäisi nousta? Ugh, silmäluomeni vaan painavat kertakaikkiesti liikaa."



"Olen jo melkein saanut silmäni auki, ethän vielä riistä minulta peittoa!"

Minut on juuri saatu kiinni pahanteosta

Muusa on juuri ollut tonkimassa laukkuani ja löytänyt sieltä paitani, jonka hihat olivat jo vetikan hampaiden välissä. Huomatkaa viaton "minä tässä hiukan poseeraan teille, enkä suinkaan ollut upottamassa hampaita emännän paitaan" -ilme ;)


Kuvasta voi bongata myös uuden kevythäkin, joka ei kyllä pysyvästi jää tuohon pienen kaksioni "olohuoneen" täytteeksi. Nyt kuitenkin vielä harjoitellaan siellä rentoutumista tulevien reissujen ja muiden edestä.

Korvat ovat myös jostain mystisestä syystä tässä kuvassa oikein päin, ne edelleenkin muutaman päivän välein vaihtavat asentoa ja ovat yleensä "tötteröllä".

lauantaina, syyskuuta 15, 2007

Naamakirja

Facebook eli tuttavallisemmin naamakirja on tullut osaksi Muusankin elämää.

Naamakirjasta löytyy dogbookin puolelta paljon muitakin koiria. Muusan pärstäkerrointa lisää epäilemättä eräs varsin hellyyttävä kuva, jossa Muusa on kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodon sylissä Vihreiden vaalimökillä vaalipäivänä. (Outista tosin tuli kansanedustaja vasta myöhemmin illalla ;)

perjantaina, syyskuuta 14, 2007

Valeraskaus?

Muusa on tällä viikolla ollut tekemässä HYYn Vihreiden edustajistovaaliohjelmaa, saanut uuden hienon kevythäkin ja jotunut erityistä enemmän käsiteltäväksi. Saatiin viimeksi kotiläksyksi agiliystä käsittelyharjoituksia. Muusa ei diggaa kiinnipitämisestä, ja se on ongelma käsittelyn kannalta. Kaikkien täytyy voida koskea koiraa, mutta tätä täytyy tosissaan vielä hajoitella.

Koirapuistossa ollaan käyty ahkerasti, mutta sieltä ei ole löytynyt kuin satunnaisesti Muusan mielestä kivoja kavereita. Hirveän utelias se on ja haluaa aina mennä puistoon muiden koirien luokse, mutta ei se tunnu kauhean pitkään viihtyvän sielä. Varsinkin isot paimenkoirat eivät osaa leikkiä yhtään Muusan tyyppistä leikkiä, vaan alkavat heti haukkua ja jahdata pientä sähköjänistä.

Mun mielestä Muusalla on selkeästi orastavia valeraskausoireita: turvonneet nisät ja lisääntynyt ruokahalu. Tiedän, että nartun kiima jaetaan esikiimaan (9 vrk), kiimaan (9 vrk) ja jälkikiimaan (60 vrk). Sitä en varsinaisesti tiedä, pahenevatko valeraskausoireet jälkikiiman loppua kohden (mikä tiineellä koiralla johtaa synnytykseen) vai esiintyykö niitä tasaisesti tuona ajanjaksona. Luultavasti tämäkin on koirakohtaista. Muusa on menossa ensi viikonloppuna naksutinleirille Loviisan kanssa, joka oli kovasti huolissaa siitä, jos Muusa päättääkin juuri silloin heittäytyä hoivailemaan hänen sukkamyttyjänsä tai jotakin muuta leirin kannalta häiritsevää.

Yritin vakuutella, että näin ei kävisi, mutta mistäs minä sen voin tietää...

sunnuntaina, syyskuuta 09, 2007

Arkea

Muusa pääsi vihdoin ja viimein tapaamaan Alia pitkän juoksuista johtuneen tauon jälkeen. Voi sitä riemua ;) Velipoika tosin oli paljon kiinnostuneempi ja innostuneempi siskon hajuista kuin aikaisemmin ja Muusa ei oikein ymmärtänyt mikä hänessä nyt niin ihmeellistä oli. Veikkaa tuntui kiinnostavan painin sijaan ihan toisenlaiset leikit...

Veikan kanssa leikkiminen uuvutti, Muusa loikoilee kotona mielellään mahdollisimman lämpimässä ja aurinkoisessa kohdassa.

Muutoin Muusan elämä on ollut lähinnä arkea. Minä olen joko yliopistolla tai töissä ja Muusa on joutunut olemaan päivisin yksin kotona siinä missä kuka tahansa koira. Hyvin se on pärjännyt. Tuntuu, jopa että Muusan on helpompaa olla yksin, jos se tapahtuu joka päivä samaan aikaan. Säännöllinen elämä ja rutiinit rauhoittavat koiraa selkeästi. Muusa jää aamulenkin jälkeen ihan rauhallisin mielin kotiin, ikään kuin se tietäisi tarkan kellonajan, jolloin palaan. Aamu-unisena pinserinä se ei tosin haluaisi herätä ulkoilemaan ennen kymmentä. Usein se paineleekin takaisin pehkuihin heti lenkin jälkeen, eikä edes kunnolla herää toteamaan, että olen lähdössä. Näitä lähtemisiä on todella paljon helpottanut se, että olen opetellut tekemään kaikki pakkausrutiinit sun muut ennen koiran aamulenkkiä, niin että ei tarvitse enää höseltää siinä vaiheessa kun olen oikeasti jättämässä sen.

Juoksun jälkeen Muusa on ollut selkeästi kuuliaisempi ja entistä enemmän hellyydenkipeä. Se syö paljon paremmalla ruokahalulla, jopa nappuloita ilman houkutinliemiä. Kaikin puolin elämä tuntuu taas asteen hepommalta Muusan kanssa, vaikka se on edelleenkin lähes kouluttamaton riiviö. Rappukäytävän rappusia se ei vieläkään uskalla kulkea,ja toisaalta meno on usein aivan liian raisua. Kuitenkin Muusa on selkeästi rauhoittunut ja oppinut koiran elämän kannalta tärkeitä rutiineita.

Muusa ja Nikke ottavat rennosti

Muusan arjessa kivoin juttu on se, että se pääsee usein mukaani. Käydään kavereiden luona kylässä, piknikillä, mielenosoituksissa, baarissa, kotibileissä, kokouksissa jne. Itselleni on suuri helpotus, että voi valita oman fiiliksen mukaan ottaako koiran mukaan vai jättääkö sen kotiin. Eli esim. silloin kun itse ei jaksa touhottavaa pinseriä kokouksessa, jonka puheenjohtaja samalla pitäisi olla, voi jättää koiran kotiin tietäen, että se pärjää. Toisaalta esimerkiksi mielenosoituksessa, jossa liikutaan ja jossa on aina myös muita koiria, on yleensä hauskempaa Muusan kanssa kuin ilman. Viikonloppuna Muusa pääsi tekemään tuttavuutta myös poliisihevosten kanssa mielenosoituksessa Metsälän säilöönottokeskusksen liepeillä.

tiistaina, syyskuuta 04, 2007

Pentutokoon

Jes. Päästiin vihdoinkin Muusan kanssa Kallion koirakerhon pentutokoon. Jippii! No, ollaan me kotioloissa harjoiteltu tokojuttuja, kuten katsekontaktia, seuraamista, sivulle menemistä, istu, maahan, paikka, odota jne. Mutta esimerkiksi muiden koirien (tai ihmisten) ohittaminen on vielä vähän hakusessa, eikä tuo hihnakäyttäytyminen muutenkaan ole aina niin loistavaa. Myös vieraiden tervehtiminen on todella raisua, mikä itseäni välillä vähän nolottaa. Yleensä kylässä pidän Muusan aluksi kiinni, niin että kukaan ei saa heti kättelystä hirveitä traumoja "päälle hyökkäävästä" koirastani.

No joo, luultavasti niillä pentutokon muutamilla kerroilla ei vielä kauhean ihmeellistä opi, toisaalta alku se on sekin ja ilmeisesti aloittelijoiden ryhmään pääsee vasta kun pentukurssi on käyty.

Sunnuntaista tulee Muusalle todellinen aktiviteettipäivä, kun ensin on toko ja sen jälkeen vielä agility. Agility tosin on vain muutaman minuutin kestävää esteisiin tutustumista ja sen jälkeen riehumista pellolla muiden pentujen kanssa. Toisaalta ei Muusan ikäisen pinserin keskittymiskyky vielä välttämättä muuhun riittäisikään.

maanantaina, syyskuuta 03, 2007

Ensimmäiset agilityesteet

Muusa pääsi eilen kokeilemaan agilitykentän esteitä ensimmäistä kertaa. Mentiin muutama kerta suurinpirtein maassa olevaa aitaa/estettä ja kontaktiesteistä puomia. Etukäteen jännitin vähän kontaktiestettä, kun tuolla neidillä on edelleenkin ihan kauhea mörköikä. Kotona liukkaan rappukäytävän rappusia ei yksinkertaisesti voi mennä ja hissiinkin pitää peruuttaa. Mutta ei puomi ollut Muusan mielestä mitenkään inhottava ja muutenkin lihapullat vei voiton. Muusa oli riemuissaan ja tohkeissaan ja suoriutui tehtävistä erinomaisesti. Lopuksi se pääsi vielä pellolle samanikäisten pinserin pienokaisten kanssa telmimään, voi pojat että mentiin taas lujaa. Nyt huomaa, että uni maittaa kaiken tämän edestä.

lauantaina, syyskuuta 01, 2007

Muusan eka mätsäri

Oltiin Muusan kanssa torstaina ekassa Match Show'ssa täällä Herttoniemessä. Tarkoituksena on totuttaa tyttö näyttelypuuhaan niin, että kasvattaja voi sitten joskus viedä sijoitusnarttuansa jonnekin ihan oikeisiin näyttelyihin. No, siihen on vielä pitkä matka. Hampaita ei Muusan mielestä tuntemattomat kopeloi, niinpä niin. Siinä oli yleisölle show'ta kerrakseen kun pieni ja pippurinen pinseri kieltäytyi yhteistyöstä. Harjoituksen puutetta. Se ei vaan ole niin helppoa saada laumaa vapaaehtoisia sorkkimaan nopean ja tempperamenttisen pinserin hampaita harjoitusmielessä. Myönnän, että olen ollut myös liian kiireinen järjestääkseni systemaattista harjoitusta. 15.9. olis Koneen kentällä mätsäri, jonne voitais taas mennä Muusan kanssa. No, kattellaan miten harjoitukset etenee...

Juoksukin meno jo ohi, luojan kiitos. Muusa on taas niin riemuissaan kun saa juoksennella vapaana ja tavata muita koiria. Pihan urokset on kyllä edelleenkin sen hajujen perään ja niiden omistajat näyttää mulle nyrpeätä naamaa ;)

Jos huomenna ei sada, Muusa pääsee aloittamaan agilityesteisiin tutustumisen. Jippii ;)

maanantaina, elokuuta 20, 2007

(kirosanat sensuroitu)

On ihanaa lukea muiden koirien blogeista kuinka ovat nukkuneet tyytyväisinä vartioimassa kotia isännän/emännän poissaollessa. Meillä nukkumisen ohessa keretään kuitenkin tehdä yhtä sun toista poissaollessani. Yksinololuut eli rustot mennään poikkeuksetta syömään sänkyyni niin, että sinne varmasti jää mahdollisimman etova haju ja mönjät mutustelusta.

Usein silppuriin jotuu myös sinne tarkoittamattomia asioita. Heti poistuttuani, tai siinä vaiheessa, kun Muusaa tylsistyttää (/ahdistaa?) alkaa erinäisiin paikkoihin kurottelu. On täysin mahdotonta pitää KAIKKEA pinserin ulottumattomissa. Ketteryyttä löytyy lopulta uskomattomiin suorituksiin. Tänään tultuani töistä kotiin minua kohtasi jälleen adrenaliinia nostattava näky. Sohvalla oli veritahroja, nojatuolissa oli veritaroja, sängyssäni oli veritahroja ja lattialla oli veritahroja. Neiti oli repinyt ja tuhonnut pöksynsä ahmaisten myös mukana olleen pikkuhousunsuojan parempiin suihin. Tämä ei sinäänsä vielä yllättänyt, vitutti lähinnä, sillä olin juuri eilen suorittanut mittavan suursiivouksen ja pessy lattioiden lisäksi kaikki mahdolliset tekstiilit. Teurastamojälkien lisäksi lattialta löytyi termospullon korkki, joka oli rikottu raatelemalla, lyijykynäsilppua ja jotain muuta epämääräista talouspaperihöttöä. Ggrrrrhhhhh!!!

En viitsinyt ikuistaa näkyä kuvaan, vaan ryhdyin hammasta purren siivoushommiin.

Olen neuvoton. Onko nämä nyt niitä normaaleita pentuajan (lue teini-iän) tuhoja vai onko jotain omaisuuteni säästämiseksi tehtävissä? Tähän mennessä koira on syönyt vaatteita, kenkiä, lattialistoja, cd-levyjä, kirjoja, papereita ynnä muuta, jota valitettavasti pienessä asunnossa ei vaan kaikkea saa koiralta (lue pinseriltä) ulottumattomiin. Olen valmis antamaan kaiken anteeksi, kunhan joku vain kertoisi, että se menee kyllä ohi. Käsittääkseni koira ei enää yksin ollessaan mölyä, vaan käyttäytyy muuten ihan mallikkaasti. Aina sille on jätetty myös jotain puuhaa, kuten rustoja, namipiiloja, aktivointipallo, kongi jne.

Blaah, välillä on vaan niin vaikeaa ajatella positiivisesti tai suhtautua tulevaisuuteen luottavaisesti...

lauantaina, elokuuta 18, 2007

Häkissä

Olen aina suhtautunut eläinten pitämiseen häkissä varautuneesti. Siksi oma koirani saa vallata koko auton yksin jäädessään. Muita paikkoja kodin/jonkun asunnon lisäksi ei ole, jonne sen yksin jättäisin. En halua, että Muusa uikuttaa ja riehuu häkissä epätoivoisesti ulospääsyä odottaen, kuten jotkut pinserit. Häkin pitäisi olla koiralle mukava oma pesä ja lepopaikka, jossa sen ei tarvitse stressata ympärillä olevaa hälinää. Pitkän kuuman päivän aikana koiran pitää saada välillä huilia ja häkki soveltuu siihen ihan hyvin silloin kun auto on esimerkiksi liian kuuma.

Tajusin, että Muusalle voi hyvinkin tulla eteen sellainen tilanne, jossa se jossakin kisoissa tai näyttelyssä tungetaan hetkeksi häkkiin. Tällaisia tilanteita varten on hyvä harjoitella etukäteen kotona niin, että häkin ovea ei laiteta kiinni, vaan koira voi käyttää häkkiä nukkumapesänä ja sieltä löytyy esim. lempilelu tai makupaloja. Näin se (toivottavasti) oppii, mitä häkissä on tarkoitus tehdä ja että siellä on turvallista olla. Lainasimme kasvattajalta häkin ja kokeilimme. Muusalle häkki ei näyttänyt olevan mitenkään inhottava paikka, päin vastoin se suhtautui siihen alusta asti luottavaisesti, luottaahan se ihmisiinkin.






Kuvat on otettu heti sen jälkeen kun sain häkin pystyyn, joten kauaa aikaa ei tytöltä kulunut häkkiin sukeltamiseen. Ja ihan itse meni, ilman käskyjä ;)

Agility

Olin seuraamassa pinsereiden agilityn sm-kisoja. Näkemäni perusteella viimeistään uskon, että pinseri on hyvin haastava harrastuskoira oli laji mikä tahansa. Agilitykisoissa pinserin keskittymisen herpaantuminen tarkoittaa pahimmillaan sitä, että koira poistuu radalta kentän reunalla olevien ihmisten, koirien ja hajujen perään tai suorittaa esteitä oman päänsä mukaan. Etenkin putki tuntui olevan monen koiran mieleen, niin että sinne mentiin uudestaan, vaikka ohjaaja olisikin osoittanut jo seuraavalle esteelle. Yleisölle tämä on tietenkin hyvin viihdyttävää ;) Nimenomaan ohjaajalta vaaditaan agilityssä (pinserin kanssa) paljon keskittymiskykyä, hyviä hermoja, nopeutta, nopeaa tilannetajua, skarppiutta, tarkkaa silmää, kykyä olla aina askeleen edellä koiraa sekä mielikuvitusta. Toisaalta, ei se kuitenkaan ihan mahdottomalta näyttänyt.

Minun ja Muusan piti aloittaa agilityesteisiin tutustuminen huomenna tuoreen pinsereiden suomenmestarin Laura Verkamon johdolla, mutta juoksu siirtää Muusan osalta esteisiin tutustumista ainakin parilla viikolla. Harmi. Toivottavasti säitä riittää vielä sen jälkeenkin, sillä ensimmäisten kokemusten tulisi olla niin positiivisia ja innostavia, että vesisateella ei kannata mennä treenaamaan Muusan kanssa.

maanantaina, elokuuta 13, 2007

Teini

Sunnuntaina Kennel Ceriinan kesäpäivillä ihmettelin miksi Muusan veljet ja muut urokset olivat niin kiinnostuneita Muusasta. Tänään selvisi syy: Muusan ensimmäinen juoksu alkoi! Oivoi, niin nopeasti se ohitti lapsuuden ja muuttui murrosikäiseksi koiraksi. Melkein jo nyt kaipaan sitä pientä söpöä pehmolelun näköistä palleroa, joka vain joitakin kuukausia sitten muutti taloon ja valloitti niin tutut kuin tuntemattomatkin. Mutta vain melkein ;)

Juoksun alkamisen huomasin pienestä tiputtelutsta, jonka koira ainakin toistaiseksi nuolee tunnollisesti pois. Alapää on myös jonkin verran "turvoksissa". Muusa on selkeästi normaalia rauhallisempi, suorastaan unelias ja merkkailee ulkona aika paljon. Tämä kaikki on minulle aivan yhtä outoa ja uutta kuin Muusallekin, onhan kyseessä ensimmäinen narttukoirani. Varmistelin heti Muusan kasvattajalta ohjeita "kiimaisen nartun kanssa elämiseen". Kyllä sieltä muutama ihan käyttökelpoinen tulikin. Koira saattaa kuulemma repiä nartunsuojansa, mikäli sellaisia jossain vaiheessa tarvitaan. Ensimmäisen viikon aikana voi kuulemma pitää vapaana jos Muusa tottelee, mutta sen jälkeen ei. Koirapuisto on ihan nou nou. Koira saattaa myös ärhennellä muille koirille tai jotain muuta sellaista mitä se ei normaalisti tee. Myös valeraskaudesta valistettiin.

Oltiin pitkällä iltalenkillä Kivinokassa ja Muusa oli kyllä ihan normaalin oloinen, oli vapaana ja kuunteli sen verran kuin yleensäkin. Juoksi toisen nartun kanssa rannalla ihan innoissaan ja kahlaili vedessä. Hiukan mietityttää tämä tuleva kolmeviikkoinen tms. (katotaan nyt kuinka kauan nämä juoksut kestävät...) kun Muusa on tottunut siihen, että käydään koirapuistossa melkein päivittäin ja melkein joka lenkillä saa myös juosta vapaana. Eikä pääse Alinkaan kanssa riehumaan, nyyh.

Kaiken kaikkiaan Muusa vaikuttaa ottavan asian aika chillisti ja väsyneisyyskin saattaa vaan johtua eilisestä painista sisarusten kanssa.

perjantaina, elokuuta 10, 2007

Kynsien leikkuuta

Veera kirjoitti Alin kynsienleikkuusta, tässä meidän tyylinäyte.

Kunnon painiasento, että koira ei pääse livistämään karkuun. Olen huomannut, että peli on menetetty jos koira pääsee jatkuvasti pakoon. Vaarana on, että Muusa oppii saavansa tahtonsa läpi (ei kynsien leikkausta) käyttämällä tarpeeksi härskejä keinoja.

Tempperamenttinen otus pistää toisinaan vastaan ja yrittää lopettaa operaation keinolla millä hyvänsä. Vakkari on: "mä puren sun sormia samaan aikaan kun sä yrität leikata..." Usein Muusan kanssa käydään sellaista tahtojen taistoa, jossa omistajan päättäväisyyttä ja turnajaiskestävyyttä todella koetellaan.

Itse viimeistelen kynsiä aika huolella ja otan pois vain vähän kerrallaan, ettei tule otettua liikaa. Aikaa tähän touhuun saa käytettyä uskomattoman kauan, mikäli Muusa vain malttaa olla paikoillaan. Mustia kynsiä on tosiaan vaikempi leikata kuin vaaleita, rajan oppii kuitenkin tunnistamaan silmämääräisesti.

Lopputuloksena Muusa kuienkin rauhottuu tajuttuaan, että kynsien leikkuu ei satu, eikä vapauteen ole muuta tietä kuin kärsivällinen odotus.

Nätisti olemisesta saa kehujen lisäksi roimasti pusuja ja välillä jopa nameja.

Lopulta kynsien leikkuu sujuu näin mallikkaasti. Ilmeestä voi tosin päätellä, että kyseessä ei ole lempipuuha.

torstaina, elokuuta 09, 2007

Muusan puolivuotissynttärikuvia 25.7.

Muusan puolivuotissynttäreiden ja Loviisan uusien hiuksien kunniaksi syötiin todella maukasta kakkua. Nami, nami, mums, mums...


Muusaa leikitettiin ja riehutettiin...


Lahjaksi Muusa sai uuden sadetakin...


... ja ison ruston, joka sai suorastaan veden kielelle.