tiistaina, lokakuuta 30, 2007

Kulkeeko ilma?

Meidän taloyhtiössä on herätty syksyn tullen siihen, että patterit ei oikein tunnu toimivan. (Muusa on kyllä ollut jo pidempään sitä mieltä, että on niin kylmä, että pitää nukkua peiton alla ;) Nyt niitä on sitten pari viikkoa ilmattu uudelleen ja kolattu. Hieno tietenkin. Ongelmana vaan on, että työmiesten pitää päästä jokaiseen asuntoon sisälle ja asunnossa ei saisi olla hoitajattomia lemmikkejä. Tarkoittaen sitä, että jos huoneistossa on koira, eikä omistajaa, ilmausta ei tapahdu, vaan asukas saa itse hoitaa ko. toimenpiteen (tänään tosin selvisi, että kyseessä ei ole kovin kummoinen toimenpide). Ensin kotiimme piti tulla tyyppien maanataina, joten olin koko päivän kotona Muusan kanssa päivystämässä. Turhaan, sillä postiluukusta tipahti vain ilmoitus, missä kerrottiin heidän tulevan tänään. Niinpä-niin. Tänään en enää pystynyt olemaan koko päivää kotona vahdissa ja koska yliopistolle ei voi ottaa koiraa mukaan oli Muusalle löydettävä hoitopaikka. (Ärsyttävää sähläystä...)

Sain Muusan hetken mielijohteesta suostuneelle Piitulle hoitoon ja kaikki tuntui sujuneen oikein mukavasti. Muusa ei ole aikaisemmin tainnut olla hoidossa jonkun sellaisen ihmisen kotona, jota se ei juurikaan tunne. Tämä ei kuulemma ollut haitannut, vaan sielä se oli puikuloinut tiensä heti rapsutettavaksi ja hellittäväksi. Hyvä niin. Jälleen sain huomata, että stressasin ihan turhaan. Kai se on uskottava, että tuholaisajat ovat ohi.

Sen sijaan jahtailu-ajat eivät ole ohi. Muusalla tuntuu olevan todella voimakas saalisvietti. Se jahtaa näköärsykkeestä kaikkea kuollesta lehdistä oraviin ja jäniksiin. Ja kun se lähtee jahtiin, se ei kuule eikä näe mitään. Tänään pelästyin oikein kunnolla, kun koira oli vapaana ja lähti jänön perässä suhteellisen isoa tietä päin. Luojan kiitos jänö ei suunnannut sinne, mutta epäilemättä Muusa olisi mennyt perässä. Aikansa jahdattuaan ja todettuaan, että ei pysy perässä, Muusa kyllä tulee takaisin, mutta ei tämä tämmöinen siltikään vetele. Täytyyhän minun voida pitää koiraa vapaana ilman, että joudun koko ajan pelätä sen sinkoavan jonnekin kauas.

Suunnitteilla on liinaharjoitukset takapihalla pimeän tullen...
Liina on niin pitkä, että Muusa ei varsinaisesti tajua olevansa kiinni. Liinan päälle kerkeää astumaan kun jänö löytyy ja Muusa syöksähtää sen perään. Näin estetään se, että se pääsee itse palkkaamaan itsensä. Tämän lisäksi pitäisi opettaa Muusalle jokin sijaistoiminto, mitä sen pitäisi tehdä kun se näkee jotain mielenkiintoista, jonka perään se haluaa rynnätä. Olen miettinyt maahan menemistä. Olisikohan se hyvä?

torstaina, lokakuuta 25, 2007

Hurja meno!

Tokosta tuli kotiläksyksi oikeaoppinen maahanmeno, sitä harjotellessa ovat allekijoittaneen reisilihakset menneet täysin lukkoon. Kyykkyyn, ylös, kyykkyyn ylös... Ja minä kun luulin, että tokossa opetetaan KOIRALLE liikkeitä. Huoh.

Nikke on ollut hoitamassa Muusaa kun minä olin Röykässä. Yllätyksekseni löysin alla olevat kuvat kamerasta palattuani. Voi päätellä, että täällä on hurja meno ollut ;)



sunnuntaina, lokakuuta 21, 2007

Toko toko toko

Tokossa ollaan opeteltu katsekontaktia, kontaktikävelyä, luoksetuloa, peukalon piippaamista, kahdeksikkoa ja maahan menemistä. Ihan hauskaa hommaa muuten, mutta mun näpit on aina NIIN jäässä jokaisen syksyisen 45 minuuttisen tokosession jälkeen, että huh. Muusa ottaa kontaktia hyvin ja keskittyy muutenkin enemmän muhun ja vähemmän muihin tai muuhun sähläämiseen. Muusa taitaa olla vanhin ryhmämme pennuista, sitä ei voi olla huomaamatta ;) Se suhtautuu kaikkeen paljon lunkimmin kuin 4-5 kuukautiset touhottajatoverinsa.

Meidän henk. koht. tavoite ensi viikolle on oikeanlainen maahanmeno käskystä (ei istumisen kautta...)

Luoksepäästävyydessä ja hampaiden katsomisessa ollaan selvästi päästy tavoitteeseen. Nyt täytyy vain ylläpitää hyvää kopeloinninsietokykyä.

Ennen tokoa Muusa oli Alin luona kylässä. Ihanaa riehumista ja pellolla kirmaamista. Kukaan muu ei kyllä osaa pinserileikkiä yhtä hyvin kuin pinseri ;) Ja kun on vielä pienestä pitäen kirmattu yhdessä, leikki on taatusti onnistunutta! Toivottavasti Veera laittaa kuvia ;)

torstaina, lokakuuta 18, 2007

Kuvakollaasi - Muusan syksy

Muusan syksy on ollut yhtä köllimistä vaan.

Aamuisin Muusa käärityy peittoihin (joo, kyllä siellä keskellä on jokin punaista pinseriä muistuttava karvakasa).


Hehän ovat kuin kaksi marjaa - päiväunilla.


Pieni leikkituokio (huom: omistaja yrittää leikittää koiraansa, joka haluaisi vain kölliä).


Huh, huh, että uuvuttaa. Olipas rankka päivä taas.

Tomistokoiran pentuagilityn viimeinen kerta

Eilen suunnattiin taas Koivukylän perukoille. Agilitykentän lisäksi siellä on paljon peltotilaa pinserikirmailuille ja -hepuleille. Kyllä oli tarpeen meille molemmille tällainen tunnin päätön juoksentelu ennen agilityä. Tuntuu, että viime viikot ovat olleet niin keskustapainotteisia, että ei olla keretty nauttia Herttoniemestä ja metsästä tarpeeksi. Agilitytreeneissä Muusa malttoikin keskittyä oikein mallikkaasti ja teki pujottelua ja puomia hienosti. Muusan kanssa uuden oppiminen on sinäänsä helppoa, että lähtökohtaisesti sitä kiinnostaa aina minun kanssa puuhailu ja se mitä minä teen. Toisaalta se on niin nopea ja fiksu, että käyttää kyllä tilaisuutta heti hyväksi, jos minä en ole koko ajan skarppina ;)

Nyt Muusa jää talveksi hautomaan eri agilityesteitä ja treeneissä opittua, keväällä sitten ruvetaan treenaamaan enemmän tosissaan.

Muusa on ollut minulla töissä mukana melkein joka päivä, ja siitä on tullutkin mitä mainioin toimistokoira. Ei enää liukastele ViNOn toimiston kiiltävillä lattioillakaan niin pahasti. Myös suurinosa Vihreän liiton ja Vihreän Langan toimiston väestä tuntuu pitävän Muusasta kovasti. Tuo suloinen otus saa mitä mielenkiintoisimpia reaktioita aikaan työyhteisöni jäsenissä. Yksi heittäytyy toimiston lattialle leikkimään koiraa, toinen suunnittelee tekevänsä Muusasta uuden sisäisen lähetin ja kolmas lepertelee hassusti. Ja tosiaan, Muusasta on selkeästi tullut yhteiskuntakelpoinen verrattuna siiheen pieneen kurttuiseen riiviöön, jonka maaliskuussa vein 8 viikkoisena Vihreiden eduskuntavaalimökille. Tai siihen uhmaikäiseen raggariin, joka pisti toukokuussa ViNOn eurooppapäivän glögeillä terassi-istutukset suihinsa, ja samalla vähän ohikulkijoiden käsiäkin.

(Tavaallaan olen kyllä aika huojentunut, että "se ihana pentuaika" on ohitse. Kaikki se suloisuus ja valloittavuus on kuitenkin edelleen Muusassa tallella, touhotus ja tuhot vain on vähentynyt.)

maanantaina, lokakuuta 15, 2007

Yöpissitystä

Niin oli hyvä hoitopaikka Muusan mielestä, että eihän se olisi halunnut lähteä kotiin laisinkaan. Höh, ja minä kun kuvittelin, että se ikävöisi minua.

Maanatai alkaa unisena. Ulkona Muusa oli taas perässä raahattava malli. Olen saanut sen seitsemältä hereille ja äkkiä kiikuttanut ulos, ennen kun se kerkeää kaivautumaan uudestaan sänkyyni. Jee! Työvoitto! Ulkona se sitten loi minuun pitkiä kummeksuvia katseita "Miksi ihmeessä ulkoilemme keskellä yötä pimeässä?" Yritin selittää, että nyt on jo ihan aamu. Vaikutti vähän turhalta vaivalta. Muusa pysähteli tuon tuosta ja yritti vetää minua takaisin kotiin päin.

Sisällä se ahmi ruokansa ja kääriytyi peittoihini ja nukahti vaikuttaen hiukan loukkaantuneelta ja toisaalta huojentuneelta.

Päivä alkakoon...

lauantaina, lokakuuta 13, 2007

Puikula hoidossa

Muusa (=Puikula) on ensimmäistä kertaa hoidossa Aurinkolahdessa Loviisan luona. Minua jännittää kamalasti, että miten sielä sujuu. Vaikka tiedänhän minä, että Muusalle Loviisa on perhettä ja paikkakin on jo ihan tuttu.

Viimeksi kun oltiin siellä yötä, Muusa vahti kamalasti. Sinäänsä paradoksaalista, että kotona kerrostalossa se ei vahdi (paitsi ovikelloa toisinaan), mutta rivarissa heti tapahuu muka outoja. Takaan, että tapahtuu paljon vähemmän kun meidän talossa. Toisaalta ekassa kerroksessa on just se juttu, että Muusa näkee/kuulee kadulle yms. Ja toisaalta uusi paikka tuo aina uutta epävarmuutta.

Kotona on niin kovin tyhjää ja yksinäistä ilman Muusaa, onneksi pääsen kohta lähtemään.

Huomenna sitten kuulen, mitä Muusa on touhunnut. Tai ehkä soitan jo tänä iltana. Hassua miten totaalisen kiintynyt sitä on koiraansa. Päiväkin ilman on jo melkein kauheaa...

Muusa ja lähestyvä talvi

Muusa (tuo vilukissa) tarvitsisi kovasti jonkun todella lämpimän syyshaalarin. Hurtalla on sellaine fleece-kokohaalari, mutta Muusa jää jotenkin hassusti kokojen väliin. 452:n lahkeet on tosi pitkät ja koko puku roikkuu aika hassusti. Sen sijaan 451 on ilmeisesti joku mäyräkoiramalli, koska sen lahkeet on aivan liian lyhyet ja se on muutenkin piukea. Oi voi. Nyt ollaan vaan menty sadetakilla, jossa ei liiemmin ole vuorta. Muusa hytisee ulkona ja on ylipäätänsä todella haluton lähtemään lenkille. Eilen sitten hermostuin ja kaivoin talveksi varatun toppatakin esille. Voi pojat sitä riemua. Muusa kirmasi innoissaan ulkona ja oli selkeästi tyytyväinen uuteen takkiinsa. Sillä ei ollut mikän kiire sisälle lämmittelemään ja muutenkin tuli sellanen olo, että koira oli tyytyväinen. Kai se koki jonkun ahaa-elämyksen tajutessaan, että ulkona ei välttämättä olekaan aina inhottavan kylmä olla.

Olen yrittänyt pihdata vaatteita, että edes jonkinmoinen aluskarvan kasvu tapahtuisi. (Ehkä ihan turhaan?) Samalla olen pohtinut, että mitä helvettiä puen tolle otukselle talvella, jos nyt mennään jo toppatakki päällä... En haluaisi joutua käärimään neitiä kokonaan pumpuliin. Toisaalta tulee itsekin apeaksi katsellessa toisen epämiellytäävää olotilaa. Pinseri kun osaa olla vielä todella teatraalinen ja pistää varsinaisen näytöksen pystyyn, että hänen tarpeensa tulisi ymmärretyksi tai kokemansa vääryys varmasti huomatuksi.

maanantaina, lokakuuta 08, 2007

Koiran riemu on parasta riemua!

Mikään ei voita sitä mielihyvää, jonka omistajan kotiintulo saa koirassa aikaan. Muusa elää täysillä jokaista hetkeä, ja kotiintulon hetki on yksi sen päivän parhaimmista. Niinpä se ei epäile näyttää iloaan, vaan tanssii riemutanssia ympäri asuntoa. Muusa hyppii kaikilla neljällä jalalla ilmaan samaan aikaan riemusta ja häntä heiluttaa koiraa. Muusa ei yksinkertaisesti meinaa pysyä nahoissansa. Hetki on myös oman päiväni ihanin. Mikään ei voita riemua pursuavaa pinseriä, joka haluaa sinutkin mukaan tohinoihinsa. Niin se vaan menee. Vaikka olisi kuinka uupunut päivän askareista, suupielet venyvät hymyyn ja tekisi mieli alkaa kirmata koiran rinnalla. Joudun käyttämään koko itsehillintäkapasiteettini, etten heittäytyisi mukaan koiran kanssa riehumaan. (Se ei ole suotavaa siksi, että kotiintulosta ei saisi tehdä erityistä seremoniaa, niin kuin ei lähtemisetäkään. Viilipyttymäisyys helpottaa koiran yksin jäämistä.)

Ah, tätä ihanaa koiran kanssa elämistä ;)

Aamukankeutta

Rops, ropsiropropi, rops... Sadepisarat osuvat ikkunaan kertoen inhottavasta ilmasta. Minä olen herännyt jo tunti sitten, hoitanut kaikki aamurutiinit ja istahtanut tietokoneen ääreen. Hörpin kahvia samalla kun huhuilen pientä peittojen alle piiloutunutta Muusaani. Lempeä ääni, lupaukset ja maanittelut tuntuvat kaikuvan kuuroille korville. Jos en näkisi peiton liikkuvan tasaisesti koiran hengityksen tahtiin, olisin varma, että asunnossa ei koiraa olekaan. Tämä on joka aamuinen rutiini. Usein lähden myöhässä töihin tai luennolle, koska en yksinkertaisesti ole tullut raahanneeksi koiraa ajoissa ulos. Ja ihmekös tuo, kun toinen viivyttelee peiton alla viimeiseen asti.

Yritän kohta uudelleen lempeällä äänellä "Muusa" -kutsuja. Mitään ei edelleenkään tapahdu. Muusa on toinen koirani, edellinen veti vaikka korvasta minut lenkille aamuisin. Nykyinen köllii tyytyväisenä vaikka iltapäivään asti. En minä kieltämättä kyllä ihan tätä osannut odottaa, vaikka tiesinkin pinserin olevan mukavuudenhaluinen.

Muusan aamu-unisuuteen ei tehoa mikään muu, kuin lempeä peittojen riistäminen ja sitten reipas "mennään ulos"-hihkaisu, jonka jälkeen minulla on eteisen ovella haukkotteleva ja kissamaisesti venyttelevä koira, joka katsoo minua unisilla silmillään ikään kuin kysyen miksi taas mennään kesken unien. Ja auta armias, jos ilma on huono. Matka tyssää uudestaan rappukäytävän katoksen alle, missä Muusa käyttää kaikki näyttelijän lahjansa todistaakseen, ettei mitenkään voi astua sateeseen, ei edes sadetakki päällä. Se sydäntä raastava uikutus, jolla tätä säestettiin on minun ja naapureideni huojennukseksi onneksi jäänyt pois.

Sateella teemme pikalenkkejä ja usein aamuisin muulloinkin, koska kaiken viivyttelyn jälkeen minulla on jo kiire. Minulle tulee siitä kauhean huono omatunto, ajattelen, että koiran pitäisi päästä aamulla kunnolla ulos ennen pitkää päivää yksin. Olkoonkin, että Muusan päivä ei ole kauhean pitkä. Muusa sen sijaan on tyytyväinen, mitä nopeammin hän pääsee takaisin jatkamaan kesken jääneitä uniaan.

torstaina, lokakuuta 04, 2007

Rauhalliset syyspäivät

Mitä pidemmäs syksy etenee, sitä syvemmälle sänkyyni Muusa kaivautuu. Muusan rauhoittuminen ei näy pelkästään kotioloissa, se on hellyyttävä sylivauva muuallakin ;)

Sen jälkeen, kun Muusa lopulta sopeutui yksin olemiseen, olen kuljettanut sitä huomattavasti vähemmän mukana sellaisissa tapahtumissa, jotka eivät varsinaisesti ole koiria varten. Se oli usein myös niin riiviö, että jouduin jatkuvasti sen kanssa "noloihin tilanteisiin". Omien syyskiireiden seassa olen taas päätynyt ottamaan Muusaa mukaan erilaisiin tapahtumiin. Riemukseni olen saanut huomata, että koira käyttäytyykin oikein mallikkaasti, eikä aiheuta häiriötä. On huojentavaa kuulla muiden suusta kehuja miellyttävästä ja mukavasta koirasta aikaisemman "miten se voi olla noin villi" -päivittelyn sijaan. Sellaisetkin ihmiset, jotka aristelevat koiria, saattavat pitää Muusasta.

Toisaalta Muusan kanssa tehdään paljon sen mielestä erityisen kivoja asioita. (Ei sillä, etteikö mukana oleminen olisi Muusasta kivaa, vaan sillä että Muusalla on reilusti aktiviteetteja...) Muusan arkeen kuuluu pitkät lenkit ja metsässä vapaana juoksentelu, sohvalla löhöily, kavereilla kyläily, koirakaverit, agility ja erilaiset arkitottelevaisuusharjoitukset. Ja on Muusa ollut jo yhdellä naksutinleirillä ja näyttelyssäkin. Muusa oli luokkansa toinen, hörökorvista huolimatta ;)

Minä pidän kovasti Muusan kanssa puuhastelusta ja sen kouluttaminen on tällä hetkellä äärimmäisen motivoivaa ja hauskaa puuhaa. Vaikuttaa myös siltä, että Muusa pitää minun kanssa puuhastelusta ja on kaikesta innostunut ja kiinnostunut. (Paitsi jos ulkona sataa...)

Sadelenkitkin ovat alkaneet sujua jo ilman uikutusta ja sen kummempaa perässä laahaamista, vaikka ei Muusa vieläkään ole erityisen mielissään vesisateesta.