sunnuntaina, marraskuuta 18, 2007

Vauhdikkaat viikonloput

Muusa on siinä mielessä saanut viettää onnellisia päiviä viime aikoina, sillä se on saanut juoksennella vapaana todella paljon. Milloin metsissä, milloin pelloilla. Juoksenteluseuraakin sillä on ollut tarjolla. Miska-pinseri kävi Herttoniemessä, Alin kanssa oltiin Viikissä ja niin edelleen. Jostain syystä neiti on taas ruvennut tottelemaan sen verran hyvin, että uskallan pitää sitä muidenkin käyttämillä ulkoilureiteillä vapaana. Itse asiassa niin hyvin, että ohitustilanteissa sitä ei välttämättä tarvitse laittaa kiinni ollenkaan. Lisäksi lumi on mahdollistanut metsäseikkailut myös illalla. Nyt se tosin on jo kadonnut pois ja Muusa ihmettellee kovasti, minne talvi katosi. Vesisadetta Muusa inhoaa, mutta lumi on sen mielestä ihanaa :)

Muusan viikonloppu vierähti jälleen Loviisan kanssa, molemmilla tuntui olleen hauskaa ja vauhdikasta.

Pentutokon loputtua olemme siirtyneet arkitottelevaisuusryhmään. Muusa edistyy, samalla itse olen selvästi ruvennut vaatimaan siltä enemmän. Meinaan hermostua, jos se ei esim. malttaisi keskittyä, koska tiedän, että se osaa ja pystyy keskittymään. Kaikkea kohellusta todella on paljon vaikeampi jaksaa silloin kun tietää, että koira jo osaa yhtä sun toista. Pentusekoilu on siitä helppoa, että koiralta ei vielä kauheasti itse odota, kun tietää, että se ei vielä kykene. Seuraamista olemme harjoitelleet paljon. Tässä Muusan keskittymisen kesto on vielä aika pientä kerrallaan. Pitkät pätkät on liian tylsiä sille, joten keskittyminen herpaantuu. Mutta sinäänsä edistystä on se, että Muusa tietää mitä ollaan tekemässä ja mitä sen pitäisi tehdä :)

keskiviikkona, marraskuuta 14, 2007

Sisäkuvasarja (koska ulkona on aivan liian pimeetä)

Sohvan kuningatar!


Minä olen ylpeä leuistani, näettekö miten hienoja :)


Ja käyttökelpoisia... Meduusan mussutusta :)


Myös luut kelpaavat mussutettavaksi. Isoon mukavaan pesääni vien yleensä kaikki aarteeni...


Uusi fleecehuppari hippityyliin. Ihana kukkaistyttö tähyilee jo ovelle :)


Ai että pitää poseerata kameralle, no kelpaako näin?


Laita nyt se kamera pois ja lähdetään lenkille, pliis. NYT!

lauantaina, marraskuuta 10, 2007

Sohvaperunat

Muusa on ollut neljä päivää Niken ja Loviisan harteilla, minä Brysselissä työmatkalla. Muistan kuvitelleeni miten saavun kotiin ja Muusa suorastaan repeää riemusta. Mutta ei. Hän kyllä tuli kainalooni köllimään ja heilutti häntäänsä, mutta varsinaiset tervetuliaisserenadit jäivät varsin laimeiksi. Ehkä siitä voi päätellä, että koirani ei ole todellakaan ikävöinyt minua sen kummemmin, vaan sillä on ollut oikein hauskaa ja turvallinen olo. En ole pettynyt, pikemminkin tyytyväinen.

Täällä on vesilammikoista päätellen satanut koko sen ajan, kun olen ollut poissa. Tänään oltiin Miska-pinserin kanssa Kivinokassa vetämässä mutarallia. Hauskaa oli! Ja sen jälkeen voikin taas käpertyä sohvalle sylikkäin selviämään matkaväsymyksestä ja syksystä :)

tiistaina, marraskuuta 06, 2007

Roskapussin kohtalo

Jätin eilen kiireessä roskapussin keittiöön, vaikka tarkoitus oli ottaa se mukaan. Oi voi sitä hävityksen kauhistusta, mikä minua kohtasi tultuani takaisin. Muusa oli ensin riepotellut pussia ympäri asuntoa ja sen jälkeen huolellisesti käynyt läpi jokaisen roskan. Se oli syönyt ja nuollut jokaisen kulman ja repinyt kaikki syötäväksi kelpaamattomat osat. Löysin sen hampaiden välistä muovipussin paloja vielä illalla.

Tarinan opetus: älä anna pinserin lajitella roskia.

sunnuntaina, marraskuuta 04, 2007

Pinseri mukana

Muistan kasvattajan joskus varoitelleen minua, että ei kannata liikaa haaveilla raahaavansa pinseriä joka paikkaan mukana. Se meni jotenkin niin, että pinseri on liian touhukas malttaakseen olla aloillaan, kokouksessa, kylässä, puistossa jne. Joko me emme tuolloin vielä ymmärtäneet toisiamme tai sitten todella olen onnistunut sosiaalistamaan Muusan jo pienestä pitäen "minun tavoille". Niin tai näin, minun pinserini pärjää mainiosti mukana kaikissa edellä mainituissa riennoissa. (Olkoonkin, että puistopiknikillä pitää olla tarkkana, etteivät herkut katoa koiran pohjattomaan vatsaan.) Muusan listaan voi vielä lisätä mielenosoitukset, baari-illat, kotibileet, kyläilyt ja työpaikan.

Tietenkin se, että koira malttaa olla ja että sen voi ottaa mukaan edellä mainittuihin tapahtumiin, ei tarkoita sitä, että aina kannattaisi. Itseasiassa mielummin jätän Muusan kotiin. Meillä on kuitenkin sellainen sääntö, että jos olen päivän pois, illalla Muusalla on seuraa ja samalla tavalla jos sillä on koko päivän seuraa, sen voi jättää illaksi yksin. Aktiivisen urbaanin ihmisen elämässä tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että viikossa on usein jokin sellainen päivä, jolloin koira lähtee mukaan. Viimeaikoina niitä on ollut paljon. Kanssaihmiset tuntuvat kuitenkin pitävän Muusan seurasta kovasti ja Muusa itse tuntuu pitävän mukana "roikkumisesta". Muusa osaa ottaa tilan ja yleisönsä haltuun ;) Se nukkuu jaloissani tyytyväisen oloisena ja herättyään kuljeskelee keräämässä rapsutuksia. Usein sillä on myös omia leluja tai luu mukana.

Onhan koirani toki touhukuas, ja järjestää itselleen puuhaa silloin kun tylsistyy. Sen touhua on kuitenkin mahdollista kanavoida niihin asioihin, joihin suotavaa on. Pitkä metsälenkki ennen "tylsää" kokousta pitää Muusan rauhallisena. Viikonloppuisin olen sitten yrittänyt pyhittää enemmän aikaa Muusalle tai järjestää sille muuta seuraa, jos itse olen poissa. Sunnuntaisin käydään tokossa ja köllitään paljon :)

Tavallaan kaikessa tässä on käynyt paljon paremmin, kuin osasin odottaa ja olen joutunut luopumaan paljon vähemmästä määrästä asioita kuin kuvittelin. Kuvittelin myös, että tulee olemaan rankaa tottua koiran yksinhuoltajuuteen. (Miskallahan niitä huoltajia ja hoitajia oli usein enemmän kuin edes tarvittiin.) Ihan hyvin tässä kuitenkin on pärjätty ja jaksettu, vaikka syksy on pimeimmillään ja välillä ei ole selvää kumpi jättäisi enemmän mielellään lenkin väliin, koira vai omistaja. Keväällä, silloin kun Muusa oli vielä ihan pentu, omistin lähes kaiken ajan Muusalle. Syksyn tullen on ollut kuitenkin pakko "jatkaa normaalia elämää" eli opiskella, käydä töissä ja hoitaa luottamustoimia. Vaikeinta varmaan on hallita huonoa omatuntoa, jota poden usein syyttäkin ja toisaalta alistua jatkuvasti ruikuttamaan muilta apua.

Tätytyy myöntää, että en ehkä pärjäisi ilman Loviisaa, Nikkeä ja muita ihania ihmisä, jotka ovat olleet valmiita viettämään vapaa-aikaansa Muusan kanssa. Erityisesti Muusa kiittää kaikkia heitä, sillä sen mielestä sillä on ihan huippuhoitoa silloin kun minä en ole kotona!