Ilotulitteisiin siedätystä

Meillä on käynyt Muusan kanssa poikkeuksellinen tuuri viimeaikoina. Olemme nimittäin osuneet useamman kerran Santiksen paukkeen aikana ulos ja muutaman kerran myös silloin kun joku on ampunut raketteja ihan vierestä. Nämä sattumat ovat kuitenkin paukkuaran koiran kanssa ollet positiivisia, sillä Muusassa on havaittavissa selkeää siedättymistä. Etenkin niillä kerroilla kun Kuru (joka ei reagoi pamauksiin millään tavalla) on ollut mukana, Muusa on selvästi keskittynyt ihan muihin juttuihin. Viikonloppuna raketteja oli ammuttu aivan koirien vierestä ilman, että Muusa oli reagoinut millään tavalla.

Paukkuarkuudella on tapana pahentua iän myötä, siksi olenkin erittäin iloinen tämän ennalta suunnittelemattoman siedätyksen positiivisista tuloksista. Aikeissa on ollut hankkia Hui kauhistus -cd, joka on suunniteltu siedättämiseen. En kuitenkaan ole vielä löytänyt paikkaa, josta niitä voisi ostaa. (Vinkatkaa siis ihmeessää...) Vielä kerkeäisi ennen uuttavuotta totuttaa Muusaa pamauksiin. Kotona siedättättämisessä on myös mahdollisuus positiiviseen mallioppimiseen, kun on toinen koira koko ajan vieressä, joka viestittää, että ei ole syytä reagoida.

Tällaista on Muusan arki juoksun jälkeisen masennuksen kourissa. Musta möykky on Muusan ja Kurun rakas pantteri.

Mätäpaiseita - kuinkas muutenkaan

Muusalla on taas niitä inhottavia mätäpaiseita, joita sillä on aina ennen juoksua. Nyt ekaa kertaa myös juoksun jälkeen. Huulet mätii, alapää mätii. Naminami. Antibioottia taas naamariin, kyllä ne siitä.

Muutoin arki rullaa ilman sen kummempia kohokohtia. Sitä tylsää tavallista vaan. Lukuunottamatta sitä, että tytöt olivat viikonlopun mökillä ja pääsivät kuumatkin tekemään elämänsä ensimmäistä verijälkeä.

Kuru ja Muusa lähdössä ulos syksynkeltaisissa valjaissaan

Syksyn ihanuus - sänkipelto

Muusa haaveilee pellolla



Kuru riehuu



Sänkkärillä juokseminen on muuten kivaa, mutta terävät korret tuntuvat neidistä ikäviltä

Blaah, leikkiköön keskenään

Sini ja Kuru

Matkakoira Muusa

Muusan juoksuista on selvitty inhottavine mätäpaiseineen. (Joo, finnejä on puristeltu taas sekä huulista, että takapuolesta. Yök!)

Juoksujen aikana Muusa pääsi myös hieman reissaamaan ja koki elämänsä ensimmäisen hotelliyön ja matkan yöjunassa. Muusan mielestä yöjuna oli parasta ikinä, sai olla menossa jonnekin ja mukana, mutta kuitenkin peiton alla ;) Ja hotellin parisänky oli juuri sopivan iso ja pehmeä Muusalle! Etukäteen stressasin Muusan ottamista mukaan näille työmatkoille, mutta huoli osoittautui turhaksi: Muusan mielestä hotellihuoneessa köllöttely oli enemmän kuin jees sillävälin kun minä olin kokouksissa. Eikä edestakainen matka Kajaaniin saman vuorokauden aikana näyttänyt Muusaa häiritsevän. Tässä suhteessa täytyy sanoa, että Muusa on helppo koira: sen todellakin voi ottaa mukaan melkein minne vaan. Ja juoksuisia narttuja on tunnetusti välillä hankala saada hoitoon.


Yritin myös canicrossata juoksuisen Muusan kanssa, että sen kunto ei repsahtaisi hihnalenkeistä, mutta ei neitiä oikein juokseminen huvittanut. Niin epätoivoisen laiskaa lönkötystä en ole vähään aikaan nähnyt :D

Muusa sai lahoituksena Pimulta vaelluskoiran varustuksen. Ollaan jo pitkään suunniteltu vaellusta koirien kanssa. Koska olemme niin neitejä totesimme kuitenkin, että emme vietä teltassa pakkasöitä ja vaellukselle lähdetään aikaisintaan ensi keväänä.

Tulihan se juoksu viimeinkin

Muusa on tehnyt juoksuaan jo pitkään. Peräpää on ollut niin turvoksissa, että huh huh, mutta mitään eritteitä sieltä ei ole kuulunut. Mietin jo, voiko se juosta ilman että tiputtaa. Epäiltiin myös stressiä syyksi kummalliseen juoksujen pihtaamiseen. Nyt Kuru on viikon Aurinkolahdessa ja Muusalla aikaa rauhoittua. Ja tänään, ensimmäisen rauhoittumispäivän päätteeksi alkoi tiputtelu, juuri sopivasti agilityleirin jälkeen :D

Päätös on nyt lopullisesti tehty: nämä ovat Muusan viimeiset juoksut. Joulukuussa se steriloidaan.