sunnuntaina, tammikuuta 27, 2008

Muusan ja Alin synttärikutsut

Muusan ja Alin 1-vuotis synttäreistä nautittiin tänään maukkaan kakun kera. Kummallekin koiralle tietenkin omansa ja ihmisille se suurin :) (Ai että oli Veera tehnyt maukasta kakkua. Slurps!) Muusa pääsi sitäkin vähän salaa nuolaisemaan (syötyään ensin tietysti omansa) ennen kun suihkupullo hätyytti tunkeilijan kauemmas...


Ennen kakkuja painittiin ja juostiin synttäririemua pellolla.








Illalla tokossa Muusa ei kertakaikkisesti jaksanut enää mitään, ihmekös tuo :)

Olemme pähkäilleet, että jos Muusa saisi valita, se viettäisi kaikki päivät Alin, Veeran, Niken, Loviisan ja minun seurassa. Tänään Muusan unelma toteutui; ensimmäistä kertaa olimme kaikki koolla.

perjantaina, tammikuuta 25, 2008

Muusa - yhden kokonaisen vuoden

Tänään on tullut tasan vuosi täyteen siitä, kun Muusa ja kahdenksan muuta puikulaa pötkähtivät tähän maailmaan. Synttäreitä juhlitaan varsinaisesti sunnuntaina Alin kanssa kakkujen kera.

Sankarin kanssa olimme tänään Sipoon koirametsässä :)

Loviisa on hyvä innostaja.

Tässä lähikuva ilmalennosta.

Kas näin me riehutaan. "Keppi, keppi, otan sen."

"No okei, heitätkö nyt?"

"Minä yksivuotias olen NIIN innoissani edelleen ihan kaikesta."

Kalkkunakaula (Muusan tyypillinen vaativa ilme).

"Minä menen."

"Ja minä tulen."

keskiviikkona, tammikuuta 23, 2008

Eläinlääkärissä

Taas ollaan käyty eläinlääkärissä ja Tapiolan suoravaeloitus laulaa. En voi kun kiittää onneani, että tajusin ottaa Muusalle heti alussa hyvän ja kattavan (ja kalliin) vakuutuksen. Rahat on nimittäin saatu jo ekan vuoden aikana korkojen kanssa takas. Eli plussan puolella ollaan. Tottakai olen joutunut maksamaan myös eläinlääkärimaksuja, mutta vakuutuksen korvaama osuus on kuitenkin ollut sen verran hyvä, että touhu on kannattanut. Kallistahan eläimen hoitaminen on kuin mikä. Toisaalta kun on hyvä vakuutus, vie koiran eläinlääkäriin, vaikka sillä ei hengen hätää olisikaan. Sitäpaitsi olisi epäreilua antaa koiran kärsiä pienestäkään kivusta, jos sen oloa voi jollain lääkkeellä helpottaa. Maksoi mitä maksoi.

Tällä kertaa menimme silmätulehduksen vuoksi. Samalla saimme tarvittavat rokotukset, jotka ovat voimassa taas vuoden eteen päin. Muusa taitaa olla yksi heidän suosikkipotilaistaan, aina sitä jaksetaan kehua iloisuudesta ja pirteydestä. Muusa ampaisee jo autolta eläinlääkärin ovelle, käy tottuneesti eteisen vaa'assa (14 kg) ja rientää sen jälkeen odotusaulaan tervehtimään hoitohenkilökuntaa. Muusa on aina ja kaikkialla kaikkien kaveri, niin myös eläinlääkärissä. Se menee mielellään eläinlääkärin osoittamaan tutkimushuoneeseen ja antaa lääkärin tutkia, mitä nyt välissä vähän pussailee. Saimme paljon kehuja käyttäytymisestä ja luoksepäästävyydestä ja ylipäätänsä luonteesta. Hampaista todettiin sitä samaa, minkä jo tiesinkin, kulmureille tila on ahdas, mutta ei aiheuta koiralle haittaa (ainakaan toistaiseksi). Silmät tutkittiin huolella ja Muusa oli koko monivaiheisen toimituksen ajan todella nätisti, antoi tutkia loppuun asti rauhassa ja malttoi vielä rokotukset päälle.

Kotona silmätippojen laittaminen kolme kertaa päivässä onkin ollut sitten vähän vähemmän ihanaa ja nättiä puuhaa, mitä eläinlääkärissä nähtiin. Yksi tarvitaan pitämään koiraa aloillaan ja toinen laittamaan tippoja, siinä vasta haaste yksin asuvalle :)

sunnuntaina, tammikuuta 20, 2008

Saalisvietistä ja rutiineista

Harmaita hiuksia ja kovaa pähkäilyä on itselleni tuottanut viime aikoina Muusan saalisvietti. Kuten jossain aikaisemminkin olen kirjoittanut, Muusalla on todella kova saalisvietti. Se jahtaa nimenomaan näköärsykkeestä kaikkea mahdollista pikkulinnuista, ja tuulessa lentelevistä lehdistä rusakoihin, lapsiin ja polkupyöräilijöihin. Myös riistaviettiä Muusalla selkeästi on, sillä se lähtee toisinaan etsimään rusakoita ihan vain hajun perusteella. Suurempi vietti on kuitenkin selkeästi saalisvietti ja samalla se on suurempi ongelma. Kuluneena viikkona Muusa on saanut tyytyä hihnalenkkeihin, kun kuulolaiten on sen verran usein ollut pois päältä nimenomaan saalistustilanteessa, että en halua sen oppivan, että minun luoksetulokäskyn voi jättää noudattamatta. Muutaman kerran Muusa on myös iltasella lähtenyt sellaiseen rusakkojahtiin, että olen sitä yli vartin saanu odottaa takaisin. Tuossa ajassa pinserivauhtia kerkeää jo Itäväylälle asti, joten ihan syystä olen huolestunut.

Voimakas saalisvietti on fakta, jota en voi muuttaa. Olen kuitenkin järkeillyt, että sitä voi käyttää myös hyödyksi koiran koulutuksessa. Muusalla on oma motivointipatukka, sellainen, jota aina liikutetaan siitä pois päin ja jolla leikitään retuutusleikkejä, mutta jota Muusa ei ikinä saa itselleen mutusteltavaksi. Tällä patukalla ollaan aikaisemminkin harjoiteltu nimenomaan luoksetuloa. Hyvin on toiminut. Koira säntää kuin salaman iskusta patukan perään. Eilen Muusa sai pitkästä aikaa juosta sydämmensä kyllyydestä ja huomasin, että patukka itse asiassa toimii juuri niin kuin toivoinkin. Luoksetulo oli Muusasta taas kannattavaa, kun siitä seurasi kiva saalistusleikki, eikä tarvinnut puskissa kytätä muuta saalistettavaa. Riitti kun kyttäsi omistajan luoksetulokäskyä. (Työvoitto!!!) Samalla huomasin, että tämä voimakas saalisviettikin kyllääntyy Muusalla aika nopeasti. Eli sen ei tarvitse kovin paljon päästä "saalistamaan", kun se on saanut saalistaa tarpeeksi. Sama pätee myös ihmisten etsimiseen, jos sitä saa tehdä jonkun verrran, ei tee samalla tapaa mieli etsiä pupuja.

Samalla olen myös pohtinut mikä voisi rauhoittaa Muusaa ja tehdä esimerkiksi sen yksinolosta helpompaa. Tajusin, että Muusalta puuttuu selkeät arkirutiinit. Kaikki päivät ovat liian erilaisia, täynnä muutoksia. Muusalla ei ole säännöllisiä lenkkeilyaikoja, eikä säännöllisiä ruokailuaikoja. Rutiinien puutteesta saattaa myös johtua se, että koira on niin voimakkaasti kiinni minussa. Minähän olen sen ainoa rutiini, pysyvä asia. Olenkin luvannut Muusalle, että rakennan sille rutiineistä täyteliään turvallisen arjen. Aamulla kierretään rauhallinen aamulenkki, joka ei sisällä riehumista. Sitten ruokin koira ja jätän sen yksin jonkun herkullisen luun kanssa. Iltapäivällä tulen kotiin ja menemme pitkälle lenkille, jossa Muusa saa purkaa energiaa ja touhuta. Illalla järjestän koiralle aktivointia, seurustelua ja sellaista touhua, että se ei käytä iltaa lepäämiseen (jolloin se hilluu yöllä tai viimeistään päivällä kun se on yksin). Rupeamme käymään joka ilta suunnilleen samaan aikaan iltalenkillä ja iltaruoka tulee vasta sen lenkin jälkeen siten, että Muusan on helpompi rauhoittua taas yöksi nukkumaan täydellä vatsalla. Tietysti rutiineista voi olla vaikeaa pitää kiinni, kun oma elämä on niin vaihtelevaa. Pyrin kuitenkin siihen, että asiat tapahtuisivat ainakin aina samalla tavalla, jossain tietyssä järjestyksessä, josta tällöin tulee rutiini.

torstaina, tammikuuta 17, 2008

Muistelmia eduskuntavaaliajoista

Koska mitään uutta ei ole auringon alla, on hyvä hetki muistella menneitä. Tässä arkistosta löytyneet paparazzikuvat Muusan ensimmäiseltä viikolta uudessa kodissa.

Isäntäväki on ollut juhlimassa eduskuntavaalityön päättymistä aamuun asti ja saanut jossain vaiheessa idean tulla sittenkin kotiin lattialle nukkumaan, vaikka Muusa-vahtina ollut Loviisa ja pieni Muusa tuhisivat jo onnellisesti heidän sängyssään. Aamulla vahti ei kuulemma voinut vastustaa kiusausta napata seuraavaia kuvia.

Aika pehmeät oltavat mulla, mutta leikkiseuraa saisi jo olla. Nyt on aamu - herätkää!

Muusan pissapaperina (vasen alakulma) käytettiin tuolloin erityisesti muiden puolueiden vaalimainoksia, joita Muusa on tässä vihjaavasti hivuttanut lähemmäs baarilta haisevaa läjää :) Toinen huomion arvoinen seikka on, että pieni hiiri ja Muusa ovat tuossa kuvassa saman kokoisia, ellei peräti hiiri vie voittoa.


Kukkulan kunkku


"Arrggh. Täysin elottomia!"

sunnuntaina, tammikuuta 13, 2008

Kuraa

Voi tätä ilmastonmuutosta. Kuraa on kaikkialla, sisällä ja ulkona, koirassa ja minussa loputtoman paljon. Tänään sitä haettiin taas Sipoon koirametsästä lisää. Ja kyllä se hauskuus oli varmasti kaiken likapyykin arvoista. Vuorotellen Muusa sai etsiä metsästä minua ja Loviisaa. Kotona sitten koira kylpyyn ja vaatteet pesukoneeseen. Toimenpiteistä huolimatta koko eteinen on kurassa. Onneksi Muusan peseminen on suhteellisen vaivatonta, kylpyammeesta kun ei pääse edes pakoon, vaikka pesu ei huvittaisi. En tajua miten olen joskus voinut elää pikäkarvaisen Miskan kanssa, silloin peseminen oli suunnilleen jokaisen lenkin jälkeinen operaatio ja koiran kuivaminen ihan oma prosessi. Toisaalta Miska ei kyllä ikinä rypenyt liassa samalla tavalla kuin Muusa, joka kiehnää kaikki mutaisimmatkin paikat rallilla läpi.

Kunpa tulisi taas lunta ja jäätyisi meri. Loppuisi vesisade ja synkkä keli.

tiistaina, tammikuuta 08, 2008

Yksinolon uudelleenharjoittelua ja koirahiihtoa

Ympäristöään herkeämättä tarkkaileva pinseri oppii niin hyvässä kuin pahassa todella nopeasti. Olen ollut jo melkein vaipumassa jonkin sortin epätoivoon, kun vuoden ikäinen koira alkaa yhtäkkiä pissailla lattialle, tuhota kämppää, vetää hihnassa vimmatusti ja kärsiä uudestaan eroahdistuksesta. Päätin kuitenkin vain kylmästi olla tarkkana omissa tekemisissä ja opettaa kaikki edellä mainitut taidot uudestaan ts. palata niiden harjoittelussa askeleen taakse päin.

Yksinolo on ollut Muusalle haasteellista aina, nyt päätin ylittää itseni ja yksinkertaisesti treenata niin paljon, että ei voi enää olla vaikeaa. Samalla päätin, että treenaaminen ei lopu siihen, kun homma alkaa sujua, vaan Muusa jää yksin ns. harjoituspätkiksi usein vaikka erilliseen harjoitteluun ei olisikaan välttämättä tarvetta. Koko joululoma ollaan harjoiteltu. Menen vessaan, ovesta ulos, ovesta sisään ja takasin vessaan poissaoloaikoja vaihdellen. Koiraportti eristää Muusan muuhun asuntoon, niin että minä voin liikkua eteisessä (ja vessassa) vapaasti. Välillä olen rampannut sillä tavalla, että naapuri on jo tullut postiluukulle kurkistelemaan, että mitä helvettiä puuhaan. Vessassa olemisen pointti on se, että minun meneminen edes takas ei tarkoita Muusalle mitään, minän menen ja tulen, mutta oven käyminen merkitsee vain sitä, että vilahdan vessaan tai sieltä pois. Ei siis mitään erityistä Muusalle. Ja kun sitten lopetan ramppauksen ja tulen pois eteisestä, edelleenkään se ei tarkoita Muusalle mitään, istun koneelle tai jotain muuta, enkä huomioi koiraa millään tavalla.

Harjoitukseni alkaa tuottaa tulosta. Ensiksikin Muusa on ollut parina päivänä jo ihan pitkiäkin (4h) aikoja yksin, eikä ole tuhonnut mitään tai pissannut tai tehnyt muutenkaan mitään hälyyttävää. Toiseksi Muusa hakeutuu automaattisesti minun tultua johonkin paikkaan makamaan (sohvalle, sänkyyn, omaan petiin), eikä enää juokse riemulaukkaa ympäriinsä kerjäten villejä tervehtimisrituaaleja. Se on siis oppinut lyhyessäkin ajassa taas paljon ja reagoi juuri kuten toivoinkin. Ja mikä parasta vessaan muttaneen tenttikirjan sivut kääntyvät nopeaan tahtiin.

Hihnakäyttäytymisessä palattiin pysähtelyyn, mikä ihme ja kumma on tuottanut meille lopultakin tulosta. Ja se mystinen pissaaminen on vain toistaiseksi mennyt ohi.

Tänään oltiin Muusan kanssa ensimmäistä kertaa hiihtämässä. Ensimmäiseksi kerraksi kaikki sujui varsin mukavasti, vaikka odotin kaaosta. Aluksi Muusa hiukan ihmetteli suksia, mutta tajusi äkkiä, että niillä pääsen paljon nopeammin eteen päin ja senkin lenkki etenee nopeammin. Etupäässä Muusa sai olla vapaana, mutta myös hihnassa hiihtäminen sujui ja alamäissä saavutimme hurjan yhteisvauhdin. Heti vaan uudestaan :)

sunnuntaina, tammikuuta 06, 2008

Pinserit punaisissa - koirametsässä

Muusa oli aivan innoissaan, kun tänään suunnattiin Sipoon koirametsään ja otettiin vielä Alikin mukaan. Koirametsässä Muusa saa tavata muita koiria ilman koirapuiston ahdinkoa ja juosta vapaana sydämmensä kyllyydestä, kukapa ei siitä nauttisi. Koirapuistossa sen sijaan on ahdasta ja liian monta vierasta koiraa kerrallaan, jotka usein vielä kaikki ovat uroksia, jotka haluavat sekä vahtia, että nylkyttää Muusaa. Muusa ei vielä oikein osaa näyttää niille kaapin paikkaa. Ali sen sijaan ei ole pariin viimeisen tapamisen aikana yrittänyt enää ollenkaan nuorille uroksille tyypilliseen tapaan astua Muusaa. Koirametsässä kohdattiin myös Miska-pinseri, joka oli tällä viikolla jo aiemmin Muusan vieraana.

Alkusoitto.

Painiin!





Oho, Muusa meinasi lähteä lentoon...

Välillä mutusteltiin kepukoita.

Ja levättiin. Ali vahtii :)

Hehee, ja sitten taas uudestaan.

Kotona reissun jälkeen vedettiin kunnon päikkärit.

lauantaina, tammikuuta 05, 2008

Kevättä rinnassa

Muusa on saanut nauttia rauhallisista päivistä kotona ja pitksitä lenkeistä sen lempipaikoissa. Tässä Nikke ja Muusa lähdössä lenkille Viikkiin.

Vielä muutaman päivän uuden vuoden jälkeen Muusa oli varuillaan paukkeesta, nyt meno on onneksi jo normalisoitunut. Lattialle pissaaminen on loppunut kotona, osin ehkä siksi, että olen itse kytännyt koiraa niin tarkkaan, että olen päässyt kieltämään sitä itse teossa. Ja toisaalta myös kiikuttanut sen ulos heti jos se käytääytyy sen oloisesti, että sillä on muka hätä. Olen tullut siihen tulokseen, että on parempi, että koira hyppyyttää minua ulkona, kun että se tekee tarpeensa sisälle, jos näistä kahdesta pitää valita. Tiistaina Muusa pissasi tosin toimiston lattialle, en todellakaan tiedä miksi, onneksi kerkesin raahata sen ulos kesken lorotuksen. Näin ollen en vielä uskalla varmaksi todeta pissailun loppuneen, lähinnä toivon niin.

Yksin Muusa on ollut vain todella lyhyitä pätkiä, suuremmilta tuhoilta on vältytty, mutta eroahdistus ei todellakaan ole vielä voitettu. Muutoin koira vaikuttaa taas hiukan enmmän omalta itseltään. Ruokahalu on palannut normaalin säästeliääksi. Muusa ei ole varsinaisesti nirso, mutta ei sillä kyllä mitenkään aina ole nälkä. Tässä välissä oli sellainen noin kuukauden jakso, jolloin Muusan ruokahalu oli todella ahmattimaisella tasolla, tiedä sitten miksi. Ulkona se käyttäytyy taas ihan normaalisti, tottelee ja osaa kävellä hihnassa.

Sängyssä on Muusa taas saanut nukkua, kun pelkään yöpissaamista, enkä ole viitsinyt kieltää. Eroahdistuksen kannalta, tämä luonnollisesti on huono. Täytyy nyt katsoa ja pohtia, miten tästä eteenpäin.

tiistaina, tammikuuta 01, 2008

Pam-pam-shriks-shräks-sirriirrrrs

Muusan ensimmäinen uusi vuosi yllätti ainakin omistajan. Etukäteen olin päättänyt olla koiran kanssa ihan vaan rauhassa kotona, siten että pamauksiin ei liittyisi mitään erikoista tai valmiiksi stressaavaa tai ylikierroksille vetävää. En silti olisi uskonut, että Muusa on paukkuarka. Jotenkin olen pitänyt koiraani paremipihermoisena, kovapäisenä. Mutta tosiaan, Muusa ressukka oli ulkona kuuluvista pamauksista niin peloissaan, että pakeni vessan nurkkaan ja pysyi sielä monta tuntia tärisemässä. Itse yritin olla mahdollisimman normaalisti ja huomaamatta koko pauketta.

Ulkoilimme ennen kuutta ja sitten uudestaan vasta myöhään yöllä ja olimme pahimman paukkeen aikana sisällä. Ulkona koira ei varsinaisesti pelännyt, oli niitä hajuja ja jänöjä ja muuta mielenkiintoista. Selkeästi pelko alkoi vasta kun raketteja ammuttiin ihan koti-ikkunoidemme vierestä. Paukkeen jälkeen Muusa lähti ihan tyytyväisenä ulos, että sinänsä tilanne ei ole paha. En kuitenkaan tiedä paukkuarkuudesta juuri mitään. Voiko sitä jotenkin ennaltaehkäistä? On kuitenkin mahdollista, että Muusan arkuus vielä pahenee iän myötä, tai paranee hyvällä siedättämisellä. Täytynee alkaa ulkoilla myös tuolla Santahaminan metsissä :)