Prinsessa sadesäällä

Muusa ei kertakaikkisesti suostu ulkoilemaan sateella. Sillä on hieno sadetakki ja ulkona on niin lämmintä, että se ei yksinkertaisesti voi palella. Silti _neiti_ tekee stopin heti ulko-oven katoksen loputtua ja jää tärisemään paikoilleen surkeana. Tähän esitykseen kuuluu myös säälittävää vinkumista, ravistelua, surkeita katseita sekä jalkojen nostelua ikään kuin niiden alla olisi jotain maailman kauheinta, jonka päälle ei hieno pinseri varmasti voi astua - märkää ja vettä. Mikään nameilla tai leluilla houkuttelu ei saa Muusan mieltä muuttumaan.

Silloin kun se oli pienempi, päästin sen vapaaksi, ja lähdin itse lenkille. Kyllä se lopulta aina tuli perään, kun oli niin mamman tyttö. Joskus kannoin sen tarpeeksi kauas pihasta, kun en jaksanut odotella. Enää tuo ei toimi, irtipäästyään Muusa juoksee suorinta reittiä takaisin katokseen odottelemaan sisäänpääsyä, jopa kauempaakin. Mökillä se esimerkiksi teki tarpeensa katetulle kuistille, kun ei voinut sateeseen mennä. Ei siis puhettakaan, että käytäisiin pikalenkillä ja sitten viivana sisälle, koira ei yksinkertaisesti menisi ulos ollenkaan.

Niinpä meillä lenkkeillään sateessa sillä tavalla, että minä vuorotellen maanittelen ja houkuttelen nameilla sekä raahaan koiraa todella kyseenalaisella tavalla perässäni. Vasta kotiin päin se suostuu vapaaehtoisesti tassuttelemaan märässsä. Maanittelun ja vastaan pyristelyn seurauksena sadelenkit kestävät myös huomattavasti pidempään kuin muuten tarvis. Joka toisella askeleella prinsessa pysähtyy ja yrittää esittää mahdollisimman surkeaa ja kieltäytyy jatkamasta matkaa. Tavoitteeni on kuitenkin vain pieni pissalenkki sateessa, ei mikään maraton.

Kertokaa minulle, että tämä paranee iän myötä. Tai antakaa jotain vinkkejä asian miellyttäväksi tekemiseksi. Olen epätoivoinen.

Muusan juhannus

Muusa vietti juhannusta mökillä kahden koirakaverin kanssa. Kaverit olivat huomattavasti rauhallisempia kuin Muusa, joka riehui ympäriinsä ja karkaili naapuriin. (Naapurissa se kuulemma oli saanut herrkuja, joten ei mikään ihme, että teki siis sinne mieli viilettää...) Naapurista oli kivaa varastella mm. uikkareita ja työhanskoja ja vastavuoroisesti meidän puolelta se roudasi kakkavaippoja, leluja ynnä muuta naapuriin. Onneksi Muusalla on yksi ainoa aarrekätkö, josta se tuomiset poikkeuksetta löytää ;) Eikä se yleensä syö asioita, kuljettelee vain ympäriinsä.

Kuoppien kaivaminen on myös yksi merkittävä mökkiaktiviteetti. Tässä Muusa alppiruusuun juureen kaivetussa kraaterissa, jonka kaivamisessa on kyllä Miska avustanut.


Juhannuksen kunniaksi nukuttiin yksi yö teltassa. Muusa tykkäsi siitä niin paljon, että loikoili vielä koko seuraavan päivänkin teltassa. Mikäs sen parempi vartiointipaikka.

Uusi oivallus - miten rauhoitutaan hepuleista?

Olen huomannut omistavani jopa pinserimittakaavassa suhteellisen vilkkaan ja energisen koiran. Tämä ei tullut yllätyksenä, olihan Muusa jo pentulaatikolla selkeästi aktiivisin ja villein. Täytyy myöntää, että superaktiivisuus ja uhkarohkeus on minun aivotoiminnalleni varsin haastavaa. Aina pitäisi olla ajatuksen tasolla askeleen edellä ympäriinsä sinkoilevaa koiraa. Olen pohtinut pääni puhki miten saan koirani rauhoittumaan, silloin kun se olisi suotavaa. Turid Rugaasin Rauhoittavista signaaleista on ollut suuresti apua, varsinkin sisäoloissa. Rauhoittavat signaalit tuntuvat ulkona katoavan virikeavaruuteen, koska Muusan huomion saaminen pahimmissa hepuleissa ulkona on todella vaikeaa.

Silloin kun Muusa on vapaana, se on tietysti kaikkein tyytyväisin ja saa purkaa energiaansa juuri haluamallaan tavalla. Toisaalta silloin sen meno yltyy helposti aivan käsittämättömäksi kaahottamiseksi, jolloin se käy niin ylikierroksilla, että juoksee suoraan puuta päin yms. Ja lopulta aina sattuu, joko koiraa tai minua. Välillä tuntuu, että Muusa rauhoittuu hepuleistansa vasta sitten kun sitä sattuu niin paljon, että se jotenkin tulee taas tajuihinsa. Toinen vaihtoehto on kytkeä koira siinä vaiheessa kun menee ihan överiksi. Tästä kuitenkin seuraa _hillitöntä_ rimpuilua remmissä, joka yleensä sattuu molempia, muljautus valjaista vapaiksi tai jonkin osan maanista puremista yrityksenä vapautua sitä kautta. Jos otan syliin, maaninen pureminen kohdistuu minuun, ja riehuminen jatkuu kuitenkin heti kun Muusa vapautuu otteestani, vaikka olisin saanut sen jo rauhoittumaan.


(Voi elämä, että odotan sitä vuoden rajapyykkiä tms., jolloin voin huokaisten todeta koirani rauhoittuneen aikuisuuden myötä - ja voi elämä, jos se ei ollenkaan rauhoitu!)

Aivoni ovat raksuttaen tehneet töitä ja seurauksena olemme suorittaneet kokeiluita. Tässä tulee se uusi oivallus: Muusaa nimittäin rauhoittaa keskittyminen nenätyöskentelyyn. Tätä tehdään niin, että Muusan ollessa vapaana viljelen nakkeja ympäriinsä maahan sopivalle etäisyydelle toisistaan. Muusaa onneksi kiinnostaa nakit niin paljon, että se innoissaan odottaa pääsevänsä niitä etsimään ja jaksaa etsiä vaikka puoli tuntia, kunnes jokainen nakki on löydetty ja syöty. Jippiii!!! Siinä se on, keino rauhoittumiseen. Aina kun koiralla menee överiksi, voi heittää nakit ympäriinsä ja niiden etsiminen on Muusasta hurjan kivaa ja urakan jälkeen se on taas ihan miellyttävä oma itsensä. ;)

Taantumisia

Tuntuu siltä kuin Muusan kehitys taantuisi aina kaupunkiin tultaessa. Maalla se on ihan mielellään yksin, tekee tarpeensa ulos, viihtyy omissa oloissaan (eli ei koko ajan seuraa ja kyttää mun tekemisiä) ja on muutenkin ihana pikkupinseri. Kaupungissa se karkailee, pissaa pitkin asuntoa, vinkuu kun menen vessaan ja elämöi yksin ollessaan sydäntäsärkevästi. Kerran olen jo saanut naapurin mummon kiinni postiluukulta sitä lohdutelemasta ;) Maalla sen omat herkkuluukimpaleet kolisevat kunnolla lattiaan kun se jyystää niitä yksin ollessaan. Kaupungissa se ei kunnolla edes kiinnostu niistä. Kun tulen takaisin lattialle on revitty milloin mitäkin tuhottavaksi, ja herkkuluut on koskemattomina vieressä. Höh.

Kysymys linee osittain ainakin harjoituksen puutteesta, mutta kyllä silti ärsyttää. Miksi omassa kodissa asiallisesti oleminen on Muusalle niin vaikeaa? Tietysti tämä on ainoa paikka, jossa se on kerennyt kunnolla oppia niitä ei toivottuja tapoja, muualla olen ollut luultavasti skarpimpi. Maalla se saa myös juosta ympäri tonttia aamusta iltaan, eikä energiaa ylimääräiseen touhuamiseen jää. Toisaalta kyllä se juoksee kaupungissakin vapaana, ei tietenkään yhtä paljon, mutta kuitenkin saa telmiä metsässä. Itse asiassa järjestän sille kaupungissa paljon enemmän virikkeitä ja toimintaa, maalla se järjestää niitä ihan itse itsellensä...

Edit:
Olen valmis unohtamaan kymmennennet pissat eteisen vasta pestyllä matolla, koska Muusa jäi tänään ennätyksellisen nätisti yksin kotiin kaupungissa (ei metelöintiä missään vaiheessa). Edistystä!!!

Hyvän mielen puikula

Olen jo jokin aika sitten todennut koirani näyttävän ihan Fazerin kaura- tai rouhepuikulalta. Puikula -vertaus sai kuluneena viikonloppuna lisää ytyä, kun aloimme kutsua Muusaa hyvän mielen puikulaksi, lyhennettynä HMP. Nimi syntyi siitä huomiosta, että Muusa ei tunnu ikinä olevan huonolla tuulella. Päin vastoin HMP pursuaa hyvää mieltä, jota haluaisi jakaa mahdollisimman monelle. Nimeen liittyy myös erityinen toiminto, puikulointi, jolla viitataan Muusan taipumukseen myllätä ja kiehnätä ihmisten läheisyydessä ja pehmeissä paikoissa, sekä ylipäätäänsä puikulamaiseen tapaan liikkua peppu keikkuen. Peppu keikkuu tietysti sen takia, että HMP heiluttaa häntää lähes taukoamatta, antaumuksella.

Vessavahti

Saunassa

Muusalla on taas yksi uusi harrastus: saunominen. Saunassa Muusa kiipeää mielellään ylälauteelle syliini tai kukee ympäriinsä nuoleskelemassa hikeä kaikkien saunojien iholta. Kun sille tulee kuuma, se alkaa läähättämään ja lähtee uimaan. Minä uin, Muusa vilvoittelee ja kaivaa monttua hiekkarannalle. Ja taas uudestaan. Outo eläin.

Tontin tuhoaminen ja puutarhurin hommat ovat jatkuneet grillihiilten syömisellä ja pienien ruusupensaiden mutustelulla. Minä tunnun aina olevan myöhässä tai väärässä paikassa suihkupulloni kanssa. Mökillä ollaan myös heitelty palloa veteen, harjoiteltu yksiolemista, joka alkaa sujua jo varsin mallikkaasti ja opeteltu uusia temppuja. Viimeisimpänä menin tylsänä hetkenä vahvistamaan hyppimistä opettamalla kahdella jalalla seisomista käskystä. Nyt koira sitten tarjoaa sitä hyppimistä entistä enemmän ja minua luonnollisesti harmittaa. Suunnitelmahan oli opettaa minun pinserini hyppimään mahdollisimman vähän ja vain tietyissä tilanteissa. Mitä ihmettä oikein ajattelin? Siinäpä se - en ajatellut. Ggggrrrhh!

Vähän meidän molempien tekisi jo mieli kaupunkiin. Muusan koirapuistoon uusia ystäviä tapaamaan ja minun kahviloihin ihmisten seuraan ;)

Muistelmapläjäys

Kävin läpi Muusasta otettuja kuvia. Tässä neitokainen on 7 viikon iässä juuri päässyt uuteen kotiinsa. Olo on selkeästi haikea ja epävarma. Ah, niin söpöä ;)

Samaa laumaa

Miskan ja Muusan yhteiselo täällä maalla sujui vastoin ennakko-odotuksia suorastaan hellyyttävän hyvin. Heistä tuli parissa päivässä yhtä laumaa, vaikka vielä edellisellä kohtaamiskerralla Miska ärisi Muusalle sen leluista ja muutenkin vaikutti hermostuneelta pienen touhotuksesta.

Pihalla keppejä tuli ja meni, ne joko jaettiin tai niitä vaihdeltiin keskenään. Sisällä lelut olivat yhteisiä, kerran Miska tosin pääsi käsiksi Muusan yksinoloherrkuluuhun ja nappasi sen oitis juosten hautaamaan sen pihalle jemmaan. Muusaa ei haitannut, mutta minä kaivoin sen sieltä ylös, ettei vanhuksen maha mene taas sekaisin. Kun Muusa juoksi ja tohusi, Miska vartioi. Miska söi Muusan ruoat ja Muusa puolestaan Miskan. Suloiset nukkuivat toinen toistensa pedissä ja jopa samassakin ;) Istuivat vierekkäin odottamassa nakkeja ja tottelivat toistensa nimiä ristiin.

Miska riensi myös heti kiltisti hälyttämään minut paikalle, kun muusa kaivoi puutarhaistutuksia. Minä en aluksi ollenkaan ymmärtänyt mistä on kyse, ja riensin tietysti paikalle vasta kolmannella yrityksellä. Tässä vaiheessa oli jo yksi kokonainen pensas ja useita kukkia nyhdetty irti.

Yöksi laitoin ne eri huoneisiin ja molemmat olivat selvästi sitä mieltä, että nihkeää ja tarpeetonta toimintaa. Aamulla Miskalla oli enemmän kiire tarkistamaan, että Muusa on tallella, kuin ulos hajujen perään. Tietysti Muusan ruokakupin jämät saattoivat houkutella yhtä lailla. Olisi jopa tehnyt mieli pitää myös Miska täällä pidempään kuin tarvis, sillä Muusa jäi sitä ikävöimään. Etsi ja oli pettynyt kun ei löytänyt. Myös Miska oli kuulemma selkeästi piristynyt vierailunsa ansiosta.

Kirje Alille

Heippa Alimo!

Ensiksi haluan kertoa sinulle uusista kulinaristisista nautinnoista, joiden olemassaolosta olin autuaan tietämätön ennen Röykkään tuloa. Hevosen kakka on nimittäin todella hyvää, ihan eri luokkaa kun meidän oma. Sun kannattaa ehdottomasti kokeilla. Sitä on täällä maaseudulla pihapiirissä loputtomat varastot. Alkuun mulla kyllä tuli oksu, mutta nyt menee jo suuriakin määriä ihan kepeesti, ja se maku tosiaan on niin taivaallinen. Eikä sitä kukaan muu täällä syö, heittäisivät kaiken pois.

Mulla on täällä maalla ollut hirmu touhukasta ja kivaa. Täällä on aika paljon uusia outoja eläimiä. En niitä lajitovereiksikaan tunnista, muusta en ole vielä varma. On sellaisia hirmu tuuhean turkin omaavia pörröisiä otuksia, jotka sanoo bää ja syö ruohoa aitauksessa. Pujahdin sinne niiden sekaan salaa leikkimään, mutta ne vaan juoksi määkien karkuun. Tylsää porukkaa, päivät pitkät vaan sitä ruohoa nyhtävät, eivätkä juurikaan edes juosentele. Sitten on sellaisia meitä pienempiä pystykorvaisia karvapalloja, jotka sanoo miau ja sihisee kauheasti kun yrittää mennä haistelemaan. Ne kai periaatteessa asuu sisällä talossa, mutta nyt kun mä oon täällä ne viihtyy enimmäkseen ulkona ja yläkerrassa (jossa on harmillinen portii, josta en läpi pääse). Yksi sellainen räppäs mua ihan kunnolla jo pari kertaa kuonoon kun en tajunnut pysytellä etäämällä. No minkäs mä sille mahdan, että olen niin kärsimätön tekemään tuttavuutta. Ihan vähän olisin haistellut ja ehkä haastanut leikkiinkin.

Niitä hevosia on täällä kanssa, ne on sellasia jättiläismäisiä koiria, joiden selkään Lotta kipuaa. Se on aika jännän näköstä touhua, kun se matkustaa siellä selässä ja ne isot koirat juoksee pitkin maneesia ja kenttää. Mua vähän ketuttaa, et mä en saanut juosta mukana, sain vaan katsella kentän laidalla. Ne hevoset ulkoilee myös tuolla pihalla aitauksissa, jonne mä juoksen aina välillä vähän kakkaa syömään. Nami nami. Lotta kauheesti yrittää komentaa, että en sais mennä sinne aitaukseen ollenkaan, mut mä en oikein ymmärrä mitä se vouhkaa.

Mä oon ollut tänään ja eilen yksin ja tänään en pitänyt mitään ääntä ollenkaan. Ihan coolisti vaan odotin, että muut poistuu ja chillasin. Oon huomannut, että aina silloin kun ne lähtee lattialle ilmestyy sellanen todella mehevä oikea luu. Se on kyllä heti hevosenkakan jälkeen eniten herkkua. Muutenkin on aika luksusta, paljon tilaa juosta ja ihanaa nurmikkoa jolla kieriä. Sitten löytyy vielä upeita puutarhaistutuksia ja paljon multaa, jota on kiva kaivaa... Tossa pihalammessa olen jo käynyt muutamaan otteeseen uimassa ja ihan huomaamatta keksin, miten vedessä pysyy pinnalla ja pääsee eteen päin. Se on aika vinkeetä, kun voi hakea kepin kauempaakin.

Kaikesta uudesta kivasta huolimatta kaupunkiin on vähän ikävä, varsinkin kaikki tutut koirakaverit täältä puuttuvat, ne jotka jaksaisivat riehua ja painia kanssani. Onneksi nähdään taas pian ;)

Muusa

Hevosenkakka maistuu hyvältä

Ensimmäinen kokonainen päivä Röykässä oli täynnä temmellystä ja aktiivitoimintaa. Muusa jaksoi hurjastella pitkin poikin, vaikka yöllä nukkuikin levottomasti ja ilmaisi lievää koti-ikävää piipittämällä niin, etteivät muutkaan saaneet nukutuksi.


Ollaan harjoiteltu seuraamista/hihnassa kulkemista auringon paisteessa tenniskentällä. Muusa on kiinni minun vyötäröllä suhteellisen lyhyellä hihnalla ja palkinnon saa aina ennen kun hihna kiristyy. Muusasta se oli hurjan kivaa, koska siinä naksuteltiin paljon ja nakkeja tipahteli tiheään. Lopuksi yritin kyllä kiemurella ja harhauttaa sitä, mutta Muusa oli aina vain niin skarppina, että pysyi menossa mukana ja sai taas lisää nakkeja. Mums, mums. Toivon, että tenniskenttä harjoitukset johtavat lopulta sivistyneeseen hihnakäyttäytymiseen kaupungissa...

Sitten Muusa jätettiin ainakin kahdeksaksi eripituiseksi jaksoksi yksin keittiöön (missä muutenkin majailee), seuranaan ihan oikea ja todella mehevä luu. No eihän sitä kalutessa alkuhaukkumisten jälkeen kerennyt isäntäväkeä ikävöimään. Muusa mussutti luutansa minkä kerkesi ja kävi lopulta onnellisena lepäilemään. Edes auton lähtemiseen pihasta se ei kiinnittänyt juurikaan huomiota ja pääsimme jopa kauppaan asti. Tästä edistyksestä olen erittäin tyytyväinen, koska elämä on aika hankalaa, jos koira ei osaa olla yksin. Huomenna jatketaan harjoituksia ja maanantaina se jää tänne kun menen luennolle (välissä Annukka tulee vielä päästämään sen ulos, niin että ei varmasti voi olla liian kauheaa...) Toisaalta jos jotain ulvomista tai haukkumista tulee, niin eipähän ole naapureita, jotka sitä joutuisi kuuntelemaan. (Missä vaiheessa pennulle voi/kannattaa hankkia sitruunapanta?)

Tähän asti Muusa on ollut autossa sillon kun sitä ei voi ottaa mukaan (onneksi on ollut edes joku paikka, missä koira on ihan nätisti yksin...), kotona nämä harjoitukset eivät ole onnistuneet. Tärkeintä tuntuu tosiaan olevan se, että Muusaa ei saa huomioida ennen tai jälkeen yksinolon lainkaan. Pitää suoraan ovesta porhaltaa tietokoneelle ja olla niin kuin koiraa ei olis olemassakaan, ja sama toisin päin.

Heppoihin tutustuminen sujuu oikein mallikkaasti, Muusa ei mene lähellekään, mikä on mielestäni ihan hyvä. Hevosenkakkaa Muusa sen sijaan syö kaikista mahdollisista paikoista autuas ilme naamallaan, mmmm. Se ei varmasti lopu täältä kesken. Lampaita Muusa yritti haastaa leikkiin, mutta ne puolestaan eivät tule lähellekään Muusaa, vaan juoksevat kauhuissaan karkuun. Kissat on kiinnostavia, mutta vetää dunkkuun, jos menee liian lähelle.

Tuleva agilitykoira sai myös ensimmäistä tuntumaa hyppelyyn ja esteisiin maneesissa. Löytyy sitä pomppua näköjään emännältäkin, joka joutui näyttämään mallia...



Illalla leikittiin piilosta, Nikke meni piiloon ja Muusan piti etsiä. Se oli kaikkien mielestä ihan ykköshupia. Mentiin ihan ylikierroksille siitä ;)

Ei muuta kuin lampeen iltauinnille viilentymään...