maanantaina, syyskuuta 29, 2008

Nolo tokokerta

Eilen oltiin Muusan kanssa tokossa. Muusa oli aivan mahdottomalla päällä. Täysin ylikierroksilla, eikä kierrokset laskeneet edes tunnin tokoilun (lue riehumisen) jälkeen. Muusa pomppi joka välissä kahdella jalalla haukkuen. Ilmeisesti toiset koirat olisi pitänyt saada innostettua sen riehumiseen. Lisäksi kättäni purtiin lähes taukoamatta ja lapastani yritettiin varastaa ja retuuttaa. Eikä mikään tuntunut voivan pysäyttää menoa. Sitten jossain vaiheessa totesin, et nyt täytyy ottaa neiti jäähylle ja kaappasin sen syliin. Siitähän vastaa haloo nousikin: Muusa huusi kuin syötävä, ihan kuin olisin jotenkin pahoinpidellyt sitä. Ja kaikki muut tuijottivat tiiviisti ja hämillään tätä show'ta.

Niin noloa. Ei paljon lohduttanut että itse tokoliikkeitä neiti kyllä teki mallikkaasti, kaikki väliaika käytettiin sitten riehumiseen. En tiedä oliko se vaan niin fiiliksissä kentällä olemisesta, johtuiko meno voimakkaasta tuulesta (tuuli saa Muusan jotenkin villiksi...), vai mitä ihmettä. Tuollaisia näytöksiä emme ole antaneet edes pentutokossa :(

2 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Tekevälle sattuu, yhden huonommin menneen toko kerran jälkeen onnistumiset tuntuu taas sitä makeemmilta.

Miten sä oot saanut Muusasta tohon ylä reunaan kivan pienen kuva, mä koitin saada Mikin blogiin kuvaa yläreunaan, huonolla mnestyksellä, nyt on puolen sivun kokonen kuva =)

Lotta K kirjoitti...

Se oli kyllä ihan hirmuista säätöä. Kokeilin vain eri mallisia kuvia. Photoshopissa muokkasin. Niin kauan, että sain siihen sopivan. Siis jos puhut tuosta yläpalkista.