tiistaina, lokakuuta 20, 2009

Mätäpaiseita - kuinkas muutenkaan

Muusalla on taas niitä inhottavia mätäpaiseita, joita sillä on aina ennen juoksua. Nyt ekaa kertaa myös juoksun jälkeen. Huulet mätii, alapää mätii. Naminami. Antibioottia taas naamariin, kyllä ne siitä.

Muutoin arki rullaa ilman sen kummempia kohokohtia. Sitä tylsää tavallista vaan. Lukuunottamatta sitä, että tytöt olivat viikonlopun mökillä ja pääsivät kuumatkin tekemään elämänsä ensimmäistä verijälkeä.

Kuru ja Muusa lähdössä ulos syksynkeltaisissa valjaissaan

torstaina, lokakuuta 08, 2009

Syksyn ihanuus - sänkipelto

Muusa haaveilee pellolla



Kuru riehuu



Sänkkärillä juokseminen on muuten kivaa, mutta terävät korret tuntuvat neidistä ikäviltä

Blaah, leikkiköön keskenään

Sini ja Kuru







keskiviikkona, lokakuuta 07, 2009

Matkakoira Muusa

Muusan juoksuista on selvitty inhottavine mätäpaiseineen. (Joo, finnejä on puristeltu taas sekä huulista, että takapuolesta. Yök!)

Juoksujen aikana Muusa pääsi myös hieman reissaamaan ja koki elämänsä ensimmäisen hotelliyön ja matkan yöjunassa. Muusan mielestä yöjuna oli parasta ikinä, sai olla menossa jonnekin ja mukana, mutta kuitenkin peiton alla ;) Ja hotellin parisänky oli juuri sopivan iso ja pehmeä Muusalle! Etukäteen stressasin Muusan ottamista mukaan näille työmatkoille, mutta huoli osoittautui turhaksi: Muusan mielestä hotellihuoneessa köllöttely oli enemmän kuin jees sillävälin kun minä olin kokouksissa. Eikä edestakainen matka Kajaaniin saman vuorokauden aikana näyttänyt Muusaa häiritsevän. Tässä suhteessa täytyy sanoa, että Muusa on helppo koira: sen todellakin voi ottaa mukaan melkein minne vaan. Ja juoksuisia narttuja on tunnetusti välillä hankala saada hoitoon.


Yritin myös canicrossata juoksuisen Muusan kanssa, että sen kunto ei repsahtaisi hihnalenkeistä, mutta ei neitiä oikein juokseminen huvittanut. Niin epätoivoisen laiskaa lönkötystä en ole vähään aikaan nähnyt :D

Muusa sai lahoituksena Pimulta vaelluskoiran varustuksen. Ollaan jo pitkään suunniteltu vaellusta koirien kanssa. Koska olemme niin neitejä totesimme kuitenkin, että emme vietä teltassa pakkasöitä ja vaellukselle lähdetään aikaisintaan ensi keväänä.