Tehtiin eilen HSKH:n treeneissä Ojangossa tällainen Mia Laamasen ykkösluokan rata. Rata oli hieman muokattuna, tai esteet eivät ehkä ihan olleet samoilla paikoilla, perusidea kuitenkin suht sama.
(Kuvan saa isommaksi klikkaamalla sitä)
Täytyy sanoa, että töitä piti tehdä. Ensinäkin sisäänmeno kepeille oli yllättävän vaikea, vaikka näytti ihan helpolta. Sössin sen itse pari kertaa. Lisäksi okserilta oli haastavaa päästä putken oikeaan päähän (meillä treeneissä U-putki, eli ei ihan ratapiirrustuksen mukaan). Muusan ikuisuushaaste näyttää olevan keinu: tasaisin väliajoin keinulle mennään suht lujaa ja herkkähipiäisenä koirana Muusa sen jälkeen varoo keinua, vaikka ei mitään lentokeinua olisikaan varsinaisesti ottanut. Ja tämä toistuu huolimatta siitä, että keinua ollaan nyt hinkattu ihan järkyttävän paljon ja koiran pitäisi aivan hyvin tietää esteelle mennessään, että juu, se keinuu. Yksittäisenä esteenä Muusa tekee keinua täysin moitteetomasti, innoissaan ja oikein, ja sitten radalla se muka yllättyy siitä, että keinu keinahtaakin ja ottaa nokkiinsa. En tajua.
Olen ilmoittanut Muusan kolmiin kisoihin marraskuussa, joten saas nähdä, miten noi radat sitten kilpailutilanteessa hoituu. Yleensä on tupannut menemään paremmin kun treeneissä, kun itse keskityn paremmin.