Agitreenikuvia

Eilen otiin Ojangossa treenaamassa porukalla minä, Muusa, Loviisa, Anna ja Nero. Harjoittelimme esteiden itsenäistä suorittamista ja eteen lähettämistä. Molemmat koirat tekivät hienosti töitä.

Muusa odottaa lähtölupaa ja tähyilee kameraa "onhan se varmasti valmis..."

"Eteen!"

Ensin tavallinen pieni aita.

Sitten pituus.

Ja lopuksi vielä renkaan läpi.

Kuvat: Anna Kokko

Nolo tokokerta

Eilen oltiin Muusan kanssa tokossa. Muusa oli aivan mahdottomalla päällä. Täysin ylikierroksilla, eikä kierrokset laskeneet edes tunnin tokoilun (lue riehumisen) jälkeen. Muusa pomppi joka välissä kahdella jalalla haukkuen. Ilmeisesti toiset koirat olisi pitänyt saada innostettua sen riehumiseen. Lisäksi kättäni purtiin lähes taukoamatta ja lapastani yritettiin varastaa ja retuuttaa. Eikä mikään tuntunut voivan pysäyttää menoa. Sitten jossain vaiheessa totesin, et nyt täytyy ottaa neiti jäähylle ja kaappasin sen syliin. Siitähän vastaa haloo nousikin: Muusa huusi kuin syötävä, ihan kuin olisin jotenkin pahoinpidellyt sitä. Ja kaikki muut tuijottivat tiiviisti ja hämillään tätä show'ta.

Niin noloa. Ei paljon lohduttanut että itse tokoliikkeitä neiti kyllä teki mallikkaasti, kaikki väliaika käytettiin sitten riehumiseen. En tiedä oliko se vaan niin fiiliksissä kentällä olemisesta, johtuiko meno voimakkaasta tuulesta (tuuli saa Muusan jotenkin villiksi...), vai mitä ihmettä. Tuollaisia näytöksiä emme ole antaneet edes pentutokossa :(

Treeniryhmä hakusessa

Tänään olimme Muusan kanssa agilitykentällä parin viikon tauon jälkeen. Harjoittelimme Loviisan kanssa eteen lähettämistä, koska Muusa on liikaa kiinni kädessäni. Lisäksi teimme taas erilaista A:ta. Muusa teki hienosti ja minäkin tsemppasin :) Myöhemmin illalla kävimme kokeessa HSKH:n treeniryhmää varten. Teimme pienissä pätkissä rataa. Minä vähän sekoilin ohjaamisessa, mutta Muusalle parin viikon tauko oli selkeästi tehnyt terää. Se oli täynnä uutta intoa ja pinkoi silmät loistaen esteeltä toiselle, jopa paikaten minun ohjausvirheitä. Muusan keskittymistä ei häirinnyt viereisellä kentällä samaan aikaan käynnissä olleet agilitykisat, minua sen sijaan taisivat häiritä, kun oli pasmat ihan sekasin.

Kuva: Muusan salaisuus - pentumainen vanuttaminen, jota harrastetaan yhä säännöllisesti. (Usein koirat, jotka ovat vieroitettu liian aikaisin, tekevät tätä.)

Lopuksi tehtiin keinua harjoittelumielessä. Muusa tuli ekalla kerralla liian kovalla vauhdilla ja se otti aikamoisen lentokeinun. Onneksi siitä ei jäänyt sille mitään traumoja, vaan seuraavilla kerroilla se malttoi tulla sen verran hiljempää, että pysyi kyydissä loppuun asti. Näin jälkeen päin ajatellen minun olisi kyllä pitänyt ponnekkaammin sanoa, että ei oteta keinua, koska me emme ole sitä vielä juurikaan harjoitelleet. Juuri tuollaisista tilanteista saa koiralleen helposti huonoja kokemuksia, jonka jälkeen koira oppii pelkäämään ko. estettä. Meillä kävi Muusan kanssa tällä kertaa vain helvetin hyvä tuuri.

Harmittaa, koska pinsereiden ryhmä on näillä näkymin jäämässä ilman hallivuoroa, ellei sitten jostain putkahda vielä jotain. Olen kysellyt kaikilta mahdollisilta tahoilta, heruisiko treenipaikkaa. HSKH oli ainoa, jonne oli mahdollista päästä edes kokeeseen ryhmää varten. Kaikki muut seurat ilmoittivat, ettei tilaa ole. Pääsimme Muusan kanssa HSKH:n ryhmään (JEI!), joka treenaa hallissa joka toinen viikko. No, on sekin jotain. Kaikista mieluiten jatkaisin kuitenkin pinsereiden kanssa. Lisäbonarina olis tietty kiva käydä myös jonkun toisen seuran treeneissä kerran viikossa niin, että ohjattuja treenejä tulisi yhteensä kaksi kertaa viikossa.

Illalla Muusa joutui vielä suihkuun, koska haisi niin pahalta (missä lie kierinyt). Neiti mökötti kohtuullisen pitkään, mutta leppyi sitten, kun laitettiin oma pyyhetakki päälle. Pyyhetakki on Muusan kasvattajan tekemä ja todella hieno, kiitos Anja! Sille tulee vielä paljon käyttöä agilityssä, kun pitää saada koira viilennettyä kuumalla (märkä takki) ja lihakset pidettyä lämpimänä viileämmällä.

Muusan ensimmäinen ärähdys

Muusa ei ole ikinä missään tilanteessä ärähtänyt kenellekään. Sen puolitoistavuotisen elämän ajan sitä on aina muut pöllyttänyt ja neiti on vain väistellyt ja paniikissa tullut luokseni turvaan. Olen kuitenkin aavistellut oikein miettiessäni, että iän kanssa Muusa saa luultavasti lisää tomeruutta ja varmuutta omien oikeuksiensa puolustamiseen. Olen myös toivonut, että se oppisi komentamaan etenkin koirapuistossa selkään hyppiviä yli-innokkaita uroksia.

Esimakua tästä tomeruudesta saimme eilen, kun Muusa joutui hyvin hankalaan ja uhkaavaan tilanteeseen, jossa sillä ei ollut mahdollisuutta väistää toista koiraa. Olimme menossa hissiin metroasemalla ja Muusa tapansa mukaan oli aivan liimautunut hissin ovelle odottamaan kohta alkavaa peruutusta hissiin sisään. Kun hissi tuli, sieltä ampaisikin heti ensimmäisenä vieras koira, joka halusi tehdä tuttavuutta Muusan kanssa. Muusa ahdistettuna hissin oven kulmaan, ei voinut väistää yllättävää ja uhkaavaa tilannetta, vaan ärähti toiselle koiralle. Ei tilanteessa ollut muuten mitään sen kummempaa, mutta Muusan reaktio oli ensimmäinen laatuansa. Täytyy vain toivoa, että tomeruuden lisäksi myös itseluottamus kasvaa, jotta Muusan ei tarvitse rähistä turhasta tai provosoitua ikinä liikaa.

Positiiviset ja negatiiviset

Menneen viikon positiivisiin kuuluu ehdottomasti se, että agilitytreenit jatkuvat hallissa talvikauden. Pääsemme siis treenaamaan ainakin periaatteessa kerran viikossa, kuten kesälläkin. Negatiivista asiassa on vain päivä, lauantai. Muusalla harvoin on lauantaina esteitä esteille, minulla sitäkin useammin. Usein on töitä viikonloppusin, eli pitää matkustaa jonnekin, tai olla jossain tapahtumassa. Jos ei ole töitä, niin sitten olisi muuten vaan viikonloppuisin politiikkaa ja politiikkaa. Yritämme kuitenkin selviytyä lauantaisin agilityyn ja sunnuntaisin tokoon.

Perjantain viimeisissä ulkotreeneissä olimme Muusan kanssa yksityisopetuksessa, koska olimme ryhmämme ainoat. Sehän passasi meille. Harjoittelimme ensimmäistä kertaa keinua, mikä sujui oikein mainiosti. Teimme myös eteen lähettämistä (Muusa on vähän liikaa mun kädessä kiinni) ja rengasta (jota minä en vaan meinaa oppia ohjaamaan...)

Lauantai vierähti ehdokkaan ja kampanjakoiran ominaisuudessa Ruoholahdessa. Positiivista oli se, että Muusa todellakin kerää ympärilleen ihailijalaumaa ja minä jaoin ahkerasti uutta käyntikorttiesitettä. Negatiivista kampanjoinnissa on se, että pitää kuunnella ihmisten horinoita peräpukamista yms. (ei näkynyt Muusaa haittaavan) ja tulee kamalan kylmä (Muusalla oli munkki-Tuc -varustus, mutta silti se alkoi jossain vaiheessa hytisemään, minusta puhumattakaan...) Kamera oli mukana, mutta unohdimme ottaa kuvia ;)

Eilen olimme Ojangossa tarkoituksena treenata, valitettavasti emme päässeet Muusan kanssa agilitykentälle asti pienen haaverin takia. Tai no ensimmäinen haaveri oli ohjaajan krapula, ja vasta toinen se, että Muusa sohaisi minulta hampaat huulesta läpi. Ihan vaan perinteisesti kolauttamalla päänsä kovaa minun päähäni (ottaessani Muusaa ulos autosta) ja hampaat jäivät rysäyksessä huulen väliin. Jotenkin sitä verta tuli niin paljon ja puhuminen oli vaikeaa, että päätin luovuttaa. Eikä Muusa tietenkään tajunnut miksi olimme ajaneet Ojankoon asti ja hän ei sitten päässytkään kentälle. (Muusa alkaa jo kotona eteisessä tanssia agilitytanssia, kun se tajuaa että lätkä ja lelu on lähdössä myös mukaan ja olemme siis menossa agilitykentälle...)

Positiivista tässä tarinassa oli se, että myös Ali oli mukana ja kerettiin harjoitella ennen haaveria Alin ensimmäisiä agilityjuttuja oikein innokkaasti. Molemmille koirille oli myös hyvää treeniä lähteä yhdessä jonnekin, missä ei ollenkaan päässyt riehumaan keskenään. Maanantaiaamuna huulikaan ei enää tunnu kipeältä :)

Aamutuimaan vähän pihalla

Tämän viikon Muusa viettää Loviisan kanssa ja minä suuntaan Euroopan sosiaalifoorumiin Malmöhön.

Alin kanssa aamulenkillä Hakunilassa

Tässä tulee Ali, aika komea nuorimies, vai mitä...

Tässä tulee Muusa, korvat vauhdissa hulmuten

Pyörremyrskypainia yhdessä

Ilmeistä päätellen taisi tulla törmäys

Maisemissa ei mitään valittamista

Muusan pesät vol. 2

Meillä on sisällä aika viileää johtuen siitä, että nuorisosäätäjät eivät ole saaneet vieläkään tiivistettyä ikkunoitamme uudestaan. Muusan pesien tekeminen ja niihin kaivautuminen on saanut elokuusta lähtien aivan uusia mittasuhteita. Tämän näköinen löytyi tänään olohuoneesta, kun heräsimme.

Huonon saalistaja

Eilen oltiin täyttömäellä pitkästä aikaa. Kuten arvata saattaa, Muusa ei vauhdista säästellyt, vaan pinkoi menemään tunnin verran minkä kintuistansa lähti. Pieni sateen ripottelu suorastaan unohtui.

Täytyy todeta, että Muusa on todella surkea metsästäjä. Kyllä se haistaa puput ja muut ja säntää "perään" ikään kuin voimakkaan riistavietin viemänä. Suunta vaan on useimmiten täysin päin mäntyä. Sen sijaan minusta on tullut varsin etevä pupubongari, useinmiten minä nään puput jo huomattavasti ennen Muusaa ja näen, että Muusa lähtee ihan väärään suuntaan jahtailemaan. Olen antanut "jahdata" silloin kun ollaan jossain, missä sellainen säntäily on turvallista. Uskon, että mitä enemmän se jahtaa saamatta yhtä ainuttakaan pupua kiikariinsa, sitä vähemmän sillä on motivaatiota pupujen metsästämiseen. Täytyyhän sen jossain vaiheessa todeta, että "en vain saa niitä kiinni" (näin on tapahtunut jo lintujen kanssa). Ellei kyse ole pelkästään ympäriinsä säntäilystä, eikä jahdista ollenkaan. Niin tai näin, olen loppuen lopuksi hyvin tyytyväinen, että Muusan saalistajan lahjat ovat sittemmin osoittautuneet kehnoiksi. Puikula itse luultavasti kuvittelee olevansa maailman mahtavin saalistaja.

Edustustehtäviä ja tokokatselmukset

Muusalla on ollut kiireinen sunnuntai. Aamusta lähdettiin heti edustamaan ja tekemään vaalityötä Herttoniemi-päivään. Muusa suorastaan villiintyi väenpaljoudesta, mutta kesti yllättävän hyvin sen mielestä niin tyhjänpäiväistä seisoskelua ja ihmisten kanssa jutustelua. Ja tietenkin Muusa sai tehdä myös sitä, missä se on kaikkein parhaimmillaan - vastaanottaa ihmisten hellyydenosoituksia.

Muutama tunti kotona lepäilyä ja baanalle taas. Suuntasimme Kallion koirakehrhon katselmuksiin, joiden perusteella jaetaan koirakot ryhmiin.

Piti seisoa nätisti perusasennossa, eikä saanut ilman lupaa mennä tervehtimään tuttuja kouluttajia (= luoksepäästävyys Muusan näkökulmasta). Muusa yritti tietenkin kesätauon jälkeen luistaa, mutta sain tilanteen onneksi hallintaan ja koiran odottamaan.Sitten piti maata maassa pitkän aikaa ohjaajan siirtyessä koiran eteen, eikä saanut nousta ennen kuin ohjaaja oli takaisin ja antanut luvan. Jännitin, että Muusa häröilee omiaan, mutta ilmeisesti kesän paikallaanmakuutreeneistä on ollut hyötyä. Muusa pysyi kauniisti paikoillaan koko vaaditun ajan (ehkä noin minuutti), mutta harmikseni nousi istumaan ennen kuin kerkesin palkata ja vapauttaa. Toisto meni sitten jo enemmän kuin loistavasti.

Seuraaminen sujui, mutta kesätauon jälkeen Muusa ei ollut ihan niin hyvässä kontaktissa kuin pitäisi. Luoksetulossa Muusa yllätti tekemällä niin täydellisen luoksetulon, että huh huh, vaikka juuri oli alkanut satamaan ja neiti näytti siltä, että häipyy suorinta tietä kotiin. Kaikin puolin voin olla ylpeä koirasta. Ei uskois, että kesätauolla voi tapahtua niin paljon edistystä :)

Sinänsä minulle on aika sama mihin ryhmään päädymme. Olisi kiva kohota ryhmähierarkiassa, niin tulisi sellainen tunne, että hei me edistytään. Toisaalta tiedän, että Muusa edistyy koko ajan, eikä edistyminen ole sidottu mihinkään ryhmään. Olisi myös kiva säilyttää entinen sopiva treeniaika, tuntia myöhemmin tulee nimittäin jo niin hirmusen pimeä (vaikka kentällä on kyllä valot) kun tämä syksy tästä etenee.

Projekti nimeltä porokoira

Kävimme eilen Loviisan kanssa katsomassa porokoiria. Oikeastaan projekti on Loviisan, mutta arvattavista syistä mahdollisella porokoiralla on vaikutusta myös Muusan elämään. Luultavasti Muusasta ajatus on suorastaan riemastuttavan hyvä. Mikäs sen kivempaa kuin pentukoiran seura :) Ja sitäpaitsi Muusalle tekisi todella hyvää tottua myös siihen, että se ei aina voi olla huomion keskipisteenä.

Varpaiden koemaistajaiset suoritettu, kelpaa pienelle porokoiralle

Pentupainia <3

Tältä se sitten näyttäisi aikuisena...

Hänestäkö porokoiran omistaja?

Märkää - voi ei!

"Prkl... olen ihan litimärkä :("

No niin, syksy sateineen on saapunut. Muusa on kaikkea muuta kuin sadevarma koira. Jostain Muusa aina tietää, kun sataa. Sateisina päivinä sille tuntuisi riittävän yksi lenkki läheisen puiston ympäri. Minä tietenkin määrätietoisesti vedän sitä perässäni metsään kolme kertaa päivässä tästä huolimatta. Täytyyhän sitä tarpeilla käydä, vaikka vähän kastuisikin. Tiedän jo vakkaripaikat, joissa Muusa yrittää kääntyä suorinta tietä kotiin. Ja tiedän missä kohti se yrittää aina totaalista stoppia uikuttaen kovaan ääneen. Ei voi muuta kun nauraa tuolle. Ehkä tässä syksyn mittaan tapahtuu jonkin sortin tottumista sateeseen...

Muusa muumioituu

Kun nojatuoli on tämän näköinen, ei ole epäilystäkään siitä, kuka on käynyt paikalla. Ei kuitenkaan kannata istua tuoliin, ennen kuin on huolellisesti tunnusteltu, mahtaako vierailija olla vielä paikalla. Tämä pätee kaikkiin peittomyttyihin ja muihin vastaaviin kotona. Pari kertaa on parku tullut, kun olen rojahtanut mytyn päälle.

Pesästä paljastui päiväunilla ollut Muusa.

Välillä pieni pilsneri saattaa myös yrittää kokonaan muumioitua. Tässä tyylinäyte muumioitumisesta. Selkeä pinserin pää.


No niinpä oli.


"Jätä mut rauhaan sen kameran kanssa -ilme"

A-este

Sunnuntaina järjestettiin pinsereiden agilityn SM-kilpailut, joita Muusakin oli seuraamassa. Olisimme osallistuneet mölliluokkaan, mikäli Muusa ei olisi perjantain treeneissä tehnyt totaalista stoppia A:lle. Muusan treenikaveri Lemmy kuitenkin osallistui pitäen ryhmä-rämämme mainetta korkealla. Me kävimme ainoastaan harjoittelemassa A-estettä. Tuusulan kennelkerhon kentältä löytyi sellainen A, jota voi säätää niin alas kuin haluaa. Aloitimme tietenkin täysin maahan lasketulla A:lla ja siitä sitten vähitellen nostimme ihan keskiverto A:n jyrkkyydelle. Johan tuli A:lle menemisestä kivaa :)


Tänään kävimme aamulla uteliaisuuttamme tsekkaamassa, josko Ojangon kentälle voisi soluttautua treenaamaan muutaman kerran A:ta. Eipä sielä ketään näkynyt, mutta päätimme siitä huolimatta tai juuri siksi tehdä muutaman kerran A:ta. Ja stop, "en mene". Muusa jopa yritti peruuttaa koko A:n. Onneksi Ojangosta löytyi myös alkeis A, eli pelkkä loiva A:n harja. Ja taas aloitimme siitä (sitä Muusa teki kyllä ihan iloisesti, niinkuin sunnuntainakin). Koska samaa estettä ei voinut nostaa, minua hieman jännitti miten tämän jälkeen oikea A sujuu. Mutta tutinat ja muut katosivat, eikä puhettakaan mistään epäröinnistä. Muusa tosin yrittää mennä ohi, jos minä en ohjaa tarpeeksi lähelle ja tiiviisti. Pääasia oli kuitenkin se, että muusa meni lopuksi oikeaa A:ta varsin vauhdikkaasti ja riemukkaasti.

Joudumme ehkä silti hinkkaamaan A:ta lisää.