Hevosenkakka maistuu hyvältä

Ensimmäinen kokonainen päivä Röykässä oli täynnä temmellystä ja aktiivitoimintaa. Muusa jaksoi hurjastella pitkin poikin, vaikka yöllä nukkuikin levottomasti ja ilmaisi lievää koti-ikävää piipittämällä niin, etteivät muutkaan saaneet nukutuksi.


Ollaan harjoiteltu seuraamista/hihnassa kulkemista auringon paisteessa tenniskentällä. Muusa on kiinni minun vyötäröllä suhteellisen lyhyellä hihnalla ja palkinnon saa aina ennen kun hihna kiristyy. Muusasta se oli hurjan kivaa, koska siinä naksuteltiin paljon ja nakkeja tipahteli tiheään. Lopuksi yritin kyllä kiemurella ja harhauttaa sitä, mutta Muusa oli aina vain niin skarppina, että pysyi menossa mukana ja sai taas lisää nakkeja. Mums, mums. Toivon, että tenniskenttä harjoitukset johtavat lopulta sivistyneeseen hihnakäyttäytymiseen kaupungissa...

Sitten Muusa jätettiin ainakin kahdeksaksi eripituiseksi jaksoksi yksin keittiöön (missä muutenkin majailee), seuranaan ihan oikea ja todella mehevä luu. No eihän sitä kalutessa alkuhaukkumisten jälkeen kerennyt isäntäväkeä ikävöimään. Muusa mussutti luutansa minkä kerkesi ja kävi lopulta onnellisena lepäilemään. Edes auton lähtemiseen pihasta se ei kiinnittänyt juurikaan huomiota ja pääsimme jopa kauppaan asti. Tästä edistyksestä olen erittäin tyytyväinen, koska elämä on aika hankalaa, jos koira ei osaa olla yksin. Huomenna jatketaan harjoituksia ja maanantaina se jää tänne kun menen luennolle (välissä Annukka tulee vielä päästämään sen ulos, niin että ei varmasti voi olla liian kauheaa...) Toisaalta jos jotain ulvomista tai haukkumista tulee, niin eipähän ole naapureita, jotka sitä joutuisi kuuntelemaan. (Missä vaiheessa pennulle voi/kannattaa hankkia sitruunapanta?)

Tähän asti Muusa on ollut autossa sillon kun sitä ei voi ottaa mukaan (onneksi on ollut edes joku paikka, missä koira on ihan nätisti yksin...), kotona nämä harjoitukset eivät ole onnistuneet. Tärkeintä tuntuu tosiaan olevan se, että Muusaa ei saa huomioida ennen tai jälkeen yksinolon lainkaan. Pitää suoraan ovesta porhaltaa tietokoneelle ja olla niin kuin koiraa ei olis olemassakaan, ja sama toisin päin.

Heppoihin tutustuminen sujuu oikein mallikkaasti, Muusa ei mene lähellekään, mikä on mielestäni ihan hyvä. Hevosenkakkaa Muusa sen sijaan syö kaikista mahdollisista paikoista autuas ilme naamallaan, mmmm. Se ei varmasti lopu täältä kesken. Lampaita Muusa yritti haastaa leikkiin, mutta ne puolestaan eivät tule lähellekään Muusaa, vaan juoksevat kauhuissaan karkuun. Kissat on kiinnostavia, mutta vetää dunkkuun, jos menee liian lähelle.

Tuleva agilitykoira sai myös ensimmäistä tuntumaa hyppelyyn ja esteisiin maneesissa. Löytyy sitä pomppua näköjään emännältäkin, joka joutui näyttämään mallia...



Illalla leikittiin piilosta, Nikke meni piiloon ja Muusan piti etsiä. Se oli kaikkien mielestä ihan ykköshupia. Mentiin ihan ylikierroksille siitä ;)

Ei muuta kuin lampeen iltauinnille viilentymään...