Edistystä

Hassua, huomaan olevani aika hissun kissun, jos koiran kanssa tapahtuu edistystä, ettei vain tule hehkutettua jostain, joka sitten seuraavassa hetkessä muuttuukin uudeksi ongelmaksi.

Silmätulehdus parani, tippojen laittamisestakin tuli lopulta niin rutiinia, että avustajia ei tarvittu, eikä liiemmin mitään painiselätystä. Kaikenkaikkiaan lopputulokseen voi olla varsin tyytyväinen, vaikka ehkä olisinkin toivonut, että tippoja olisi saanut laittaa vielä muutaman päivän lisää, kun se alkoi sujumaan niin mallikelpoisesti :)

Vielä enemmän olen kuitenkin tyytyväinen Muusan yksinolotaidoista, jotka ovat palanneet kuin eivät koskaan olisikaan ruosteessa olleetkaan. Ei tuhoja, ei ahdistusta. Vain kotona nukkunut koira, joka odottaa sohvalla häntää heiluttaen, mutta ei hyökkää tervehtimisleikkeihin, koska tietää että huomiota sillä ei tipu. Oi, mikä kivi on taas vierähtänyt sydämmeltä pois. Miten se taas tehtiin? Istumalla vuorotellen vessassa ja rappukäytävässä, loputtomilla lähtemisharjoituksilla, huomion vähentämisellä ja ennen kaikkea rutiinin luomisella. Koira jää joka päivä yksin kotiin, piste. Rutiini menee rikki ja Muusa sekaisin heti, jos se pääsee yhtenä viikkona toimistolle mukaan päiviksi, eikä sen tarvitsekaan olla ollenkaan yksin. Eli vaikka kuinka tekisi mieli ottaa koira mukaan päiväksi, en sitä tee. Tulen mielummin vaikka hakemaan iltapäivällä mukaan.