Muusan ensimmäinen uusi vuosi yllätti ainakin omistajan. Etukäteen olin päättänyt olla koiran kanssa ihan vaan rauhassa kotona, siten että pamauksiin ei liittyisi mitään erikoista tai valmiiksi stressaavaa tai ylikierroksille vetävää. En silti olisi uskonut, että Muusa on paukkuarka. Jotenkin olen pitänyt koiraani paremipihermoisena, kovapäisenä. Mutta tosiaan, Muusa ressukka oli ulkona kuuluvista pamauksista niin peloissaan, että pakeni vessan nurkkaan ja pysyi sielä monta tuntia tärisemässä. Itse yritin olla mahdollisimman normaalisti ja huomaamatta koko pauketta.
Ulkoilimme ennen kuutta ja sitten uudestaan vasta myöhään yöllä ja olimme pahimman paukkeen aikana sisällä. Ulkona koira ei varsinaisesti pelännyt, oli niitä hajuja ja jänöjä ja muuta mielenkiintoista. Selkeästi pelko alkoi vasta kun raketteja ammuttiin ihan koti-ikkunoidemme vierestä. Paukkeen jälkeen Muusa lähti ihan tyytyväisenä ulos, että sinänsä tilanne ei ole paha. En kuitenkaan tiedä paukkuarkuudesta juuri mitään. Voiko sitä jotenkin ennaltaehkäistä? On kuitenkin mahdollista, että Muusan arkuus vielä pahenee iän myötä, tai paranee hyvällä siedättämisellä. Täytynee alkaa ulkoilla myös tuolla Santahaminan metsissä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti