Agitreenikuvia

Eilen otiin Ojangossa treenaamassa porukalla minä, Muusa, Loviisa, Anna ja Nero. Harjoittelimme esteiden itsenäistä suorittamista ja eteen lähettämistä. Molemmat koirat tekivät hienosti töitä.

Muusa odottaa lähtölupaa ja tähyilee kameraa "onhan se varmasti valmis..."

"Eteen!"

Ensin tavallinen pieni aita.

Sitten pituus.

Ja lopuksi vielä renkaan läpi.

Kuvat: Anna Kokko

Nolo tokokerta

Eilen oltiin Muusan kanssa tokossa. Muusa oli aivan mahdottomalla päällä. Täysin ylikierroksilla, eikä kierrokset laskeneet edes tunnin tokoilun (lue riehumisen) jälkeen. Muusa pomppi joka välissä kahdella jalalla haukkuen. Ilmeisesti toiset koirat olisi pitänyt saada innostettua sen riehumiseen. Lisäksi kättäni purtiin lähes taukoamatta ja lapastani yritettiin varastaa ja retuuttaa. Eikä mikään tuntunut voivan pysäyttää menoa. Sitten jossain vaiheessa totesin, et nyt täytyy ottaa neiti jäähylle ja kaappasin sen syliin. Siitähän vastaa haloo nousikin: Muusa huusi kuin syötävä, ihan kuin olisin jotenkin pahoinpidellyt sitä. Ja kaikki muut tuijottivat tiiviisti ja hämillään tätä show'ta.

Niin noloa. Ei paljon lohduttanut että itse tokoliikkeitä neiti kyllä teki mallikkaasti, kaikki väliaika käytettiin sitten riehumiseen. En tiedä oliko se vaan niin fiiliksissä kentällä olemisesta, johtuiko meno voimakkaasta tuulesta (tuuli saa Muusan jotenkin villiksi...), vai mitä ihmettä. Tuollaisia näytöksiä emme ole antaneet edes pentutokossa :(

Treeniryhmä hakusessa

Tänään olimme Muusan kanssa agilitykentällä parin viikon tauon jälkeen. Harjoittelimme Loviisan kanssa eteen lähettämistä, koska Muusa on liikaa kiinni kädessäni. Lisäksi teimme taas erilaista A:ta. Muusa teki hienosti ja minäkin tsemppasin :) Myöhemmin illalla kävimme kokeessa HSKH:n treeniryhmää varten. Teimme pienissä pätkissä rataa. Minä vähän sekoilin ohjaamisessa, mutta Muusalle parin viikon tauko oli selkeästi tehnyt terää. Se oli täynnä uutta intoa ja pinkoi silmät loistaen esteeltä toiselle, jopa paikaten minun ohjausvirheitä. Muusan keskittymistä ei häirinnyt viereisellä kentällä samaan aikaan käynnissä olleet agilitykisat, minua sen sijaan taisivat häiritä, kun oli pasmat ihan sekasin.

Kuva: Muusan salaisuus - pentumainen vanuttaminen, jota harrastetaan yhä säännöllisesti. (Usein koirat, jotka ovat vieroitettu liian aikaisin, tekevät tätä.)

Lopuksi tehtiin keinua harjoittelumielessä. Muusa tuli ekalla kerralla liian kovalla vauhdilla ja se otti aikamoisen lentokeinun. Onneksi siitä ei jäänyt sille mitään traumoja, vaan seuraavilla kerroilla se malttoi tulla sen verran hiljempää, että pysyi kyydissä loppuun asti. Näin jälkeen päin ajatellen minun olisi kyllä pitänyt ponnekkaammin sanoa, että ei oteta keinua, koska me emme ole sitä vielä juurikaan harjoitelleet. Juuri tuollaisista tilanteista saa koiralleen helposti huonoja kokemuksia, jonka jälkeen koira oppii pelkäämään ko. estettä. Meillä kävi Muusan kanssa tällä kertaa vain helvetin hyvä tuuri.

Harmittaa, koska pinsereiden ryhmä on näillä näkymin jäämässä ilman hallivuoroa, ellei sitten jostain putkahda vielä jotain. Olen kysellyt kaikilta mahdollisilta tahoilta, heruisiko treenipaikkaa. HSKH oli ainoa, jonne oli mahdollista päästä edes kokeeseen ryhmää varten. Kaikki muut seurat ilmoittivat, ettei tilaa ole. Pääsimme Muusan kanssa HSKH:n ryhmään (JEI!), joka treenaa hallissa joka toinen viikko. No, on sekin jotain. Kaikista mieluiten jatkaisin kuitenkin pinsereiden kanssa. Lisäbonarina olis tietty kiva käydä myös jonkun toisen seuran treeneissä kerran viikossa niin, että ohjattuja treenejä tulisi yhteensä kaksi kertaa viikossa.

Illalla Muusa joutui vielä suihkuun, koska haisi niin pahalta (missä lie kierinyt). Neiti mökötti kohtuullisen pitkään, mutta leppyi sitten, kun laitettiin oma pyyhetakki päälle. Pyyhetakki on Muusan kasvattajan tekemä ja todella hieno, kiitos Anja! Sille tulee vielä paljon käyttöä agilityssä, kun pitää saada koira viilennettyä kuumalla (märkä takki) ja lihakset pidettyä lämpimänä viileämmällä.

Muusan ensimmäinen ärähdys

Muusa ei ole ikinä missään tilanteessä ärähtänyt kenellekään. Sen puolitoistavuotisen elämän ajan sitä on aina muut pöllyttänyt ja neiti on vain väistellyt ja paniikissa tullut luokseni turvaan. Olen kuitenkin aavistellut oikein miettiessäni, että iän kanssa Muusa saa luultavasti lisää tomeruutta ja varmuutta omien oikeuksiensa puolustamiseen. Olen myös toivonut, että se oppisi komentamaan etenkin koirapuistossa selkään hyppiviä yli-innokkaita uroksia.

Esimakua tästä tomeruudesta saimme eilen, kun Muusa joutui hyvin hankalaan ja uhkaavaan tilanteeseen, jossa sillä ei ollut mahdollisuutta väistää toista koiraa. Olimme menossa hissiin metroasemalla ja Muusa tapansa mukaan oli aivan liimautunut hissin ovelle odottamaan kohta alkavaa peruutusta hissiin sisään. Kun hissi tuli, sieltä ampaisikin heti ensimmäisenä vieras koira, joka halusi tehdä tuttavuutta Muusan kanssa. Muusa ahdistettuna hissin oven kulmaan, ei voinut väistää yllättävää ja uhkaavaa tilannetta, vaan ärähti toiselle koiralle. Ei tilanteessa ollut muuten mitään sen kummempaa, mutta Muusan reaktio oli ensimmäinen laatuansa. Täytyy vain toivoa, että tomeruuden lisäksi myös itseluottamus kasvaa, jotta Muusan ei tarvitse rähistä turhasta tai provosoitua ikinä liikaa.

Positiiviset ja negatiiviset

Menneen viikon positiivisiin kuuluu ehdottomasti se, että agilitytreenit jatkuvat hallissa talvikauden. Pääsemme siis treenaamaan ainakin periaatteessa kerran viikossa, kuten kesälläkin. Negatiivista asiassa on vain päivä, lauantai. Muusalla harvoin on lauantaina esteitä esteille, minulla sitäkin useammin. Usein on töitä viikonloppusin, eli pitää matkustaa jonnekin, tai olla jossain tapahtumassa. Jos ei ole töitä, niin sitten olisi muuten vaan viikonloppuisin politiikkaa ja politiikkaa. Yritämme kuitenkin selviytyä lauantaisin agilityyn ja sunnuntaisin tokoon.

Perjantain viimeisissä ulkotreeneissä olimme Muusan kanssa yksityisopetuksessa, koska olimme ryhmämme ainoat. Sehän passasi meille. Harjoittelimme ensimmäistä kertaa keinua, mikä sujui oikein mainiosti. Teimme myös eteen lähettämistä (Muusa on vähän liikaa mun kädessä kiinni) ja rengasta (jota minä en vaan meinaa oppia ohjaamaan...)

Lauantai vierähti ehdokkaan ja kampanjakoiran ominaisuudessa Ruoholahdessa. Positiivista oli se, että Muusa todellakin kerää ympärilleen ihailijalaumaa ja minä jaoin ahkerasti uutta käyntikorttiesitettä. Negatiivista kampanjoinnissa on se, että pitää kuunnella ihmisten horinoita peräpukamista yms. (ei näkynyt Muusaa haittaavan) ja tulee kamalan kylmä (Muusalla oli munkki-Tuc -varustus, mutta silti se alkoi jossain vaiheessa hytisemään, minusta puhumattakaan...) Kamera oli mukana, mutta unohdimme ottaa kuvia ;)

Eilen olimme Ojangossa tarkoituksena treenata, valitettavasti emme päässeet Muusan kanssa agilitykentälle asti pienen haaverin takia. Tai no ensimmäinen haaveri oli ohjaajan krapula, ja vasta toinen se, että Muusa sohaisi minulta hampaat huulesta läpi. Ihan vaan perinteisesti kolauttamalla päänsä kovaa minun päähäni (ottaessani Muusaa ulos autosta) ja hampaat jäivät rysäyksessä huulen väliin. Jotenkin sitä verta tuli niin paljon ja puhuminen oli vaikeaa, että päätin luovuttaa. Eikä Muusa tietenkään tajunnut miksi olimme ajaneet Ojankoon asti ja hän ei sitten päässytkään kentälle. (Muusa alkaa jo kotona eteisessä tanssia agilitytanssia, kun se tajuaa että lätkä ja lelu on lähdössä myös mukaan ja olemme siis menossa agilitykentälle...)

Positiivista tässä tarinassa oli se, että myös Ali oli mukana ja kerettiin harjoitella ennen haaveria Alin ensimmäisiä agilityjuttuja oikein innokkaasti. Molemmille koirille oli myös hyvää treeniä lähteä yhdessä jonnekin, missä ei ollenkaan päässyt riehumaan keskenään. Maanantaiaamuna huulikaan ei enää tunnu kipeältä :)

Aamutuimaan vähän pihalla

Tämän viikon Muusa viettää Loviisan kanssa ja minä suuntaan Euroopan sosiaalifoorumiin Malmöhön.