lauantaina, marraskuuta 29, 2008

Juoksut - Muusan neljännet

Muusan juoksut alkoivat torstaina. Seuraavat kolme viikkoa siis edelleen hihnalenkkejä ja rauhallista menoa, vähän niinkuin olin uumoillutkin. No, saapahan jalka vielä lisää parantumisaikaa, oli se tarpeen tai ei.

Muusa on juoksujen aikaan koko ajan nälkäinen ja sisällä hyvin uninen. Ulkona sitten keskittymiskyky on ihan nolla, Muusa menee kirjaimellisesti pitkin seiniä ja unohtaa välillä jopa tehdä tarpeensa. Että sellaista, ei ole mitään herkkua omistajalle, eikä koirallekaan.

Sisällä meillä on ikuinen pöksytappelu, Muusa ei suostu pitämään pöksyjä, mutta ei myöskään muista putsata itseään. Useiden käyttökunnottomaksi revittyjen pöksyjen jälkeen olemme siirtyneet "matot pois ja muu peittoon" -taktiikkaan. Sohva ja nojatuoli suojataan, matot rullataan sängyn alle ja makuuhuoneeseen ei ole pääsyä päivisin.

Kuitenkaan itse juoksut eivät ole mitään verrattuna siihen valeraskauteen, joka epäilemättä hiipii taas uudelleen. Näiden juoksujen ja niitä seuraavan valeraskauden jälkeen Muusa menee steriloitavaksi. Steriloinnin hyödyt ovat niin suuret, että en oikeastaan näe mitään syytä olla steriloimatta Muusaa. Valeraskausoireet ja kaikki juoksuihin liittyvä stressi katoaa. Kohtu- ja munasarjasyöpä sekä kohtutulehduksen riski poistuu kokonaa ja nisäkasvainten riski pienenee. Muusalla on lievä sivuääni sydämessä, joten sitä ei aiota käyttää jalostukseen.

5 kommenttia:

Cyrax kirjoitti...

Hei!

Osaatko sanoa kestävätlö pinserillä aina juoksut 3 viikkoa?

Musta tuntui että Anilla kesti juoksut ainakin yli kuukauden :/

Weera kirjoitti...

Toivotaan ettei Muusikselle tule pahoja valeraskausoireita. Aika hyvin kyllä pystyit lukemaan koiraa, että ne juoksut on alkamassa sen käyttäytymisen (+ruokahalun kasvamisen jne.) perusteella. Nähdään sitten kun juoksut on ohi.

Lotta K kirjoitti...

Veeralle: Muusaa voi lukea kuin avointa kirjaa, koska se vetää kaiken överiksi ja pitää huolen, että kaikki huomaa :)

Yleisesti juoksuista:
On varmaan niin monenlaisia juoksuja kuin on pinsereitäkin. Eli ei ole olemassa mitään pinserin standardijuoksua. Varsinkin nuorilla koirilla juoksut voi vaihdella ihan hurjasti laidasta laitaan, eikä siitä kannata huolestua. (Sitten ne jossain vaiheessa asettuu, jos asettuu...)

Juoksut voi oikeasti myös jäädä päälle (ei vaan mene ohi ollenkaan), silloin eläinlääkäri voi antaa hormonihoitoa, joka lopettaa ne.

Nartun juoksut etenee seuraavasti:

- Esikiima (4-16 vrk, voi olla myös jopa yli 20 vrk). Esikiiman varsinaisia oireita ovat verinen emätinvuoto, ulkoisten sukuelinten
turpoaminen ja urosten lisääntynyt kiinnostus narttua kohtaan.

- Kiima (4-12 vrk). Kiiman aikana ulkoisten sukuelinten
turvotus laskee, vuoto muuttuu vaaleammaksi ja niukaksi. Tämä on se vaihe kun narttu voi tulla tiineäksi, usein puhutaan myös "tärppipäivistä".

- Jälkikiima (noin 60 vrk). Tämä on se aika, jonka narttu kantaisi pentuja mahassaan. Jälkikiiman aikana voi esiintyä valeraskausoireita kuten maitorauhasten turpoamista, maidon eritystä, ruokahaluttomuutta ja mielialan vaihteluita. Valeraskauden aikana narttu saattaa hoivata pehmoleluja tai vaikka sukkia pentuinaan.

Muusankaan juoksut eivät ole vielä vakiintuneet, että osaisin tarkkaan sanoa, kuinka pitkään kukin vaihe kestää. Tähän asti kaikki kolme jo mennyttä juoksua ovat olleet aika erilaiset. Edellisellä kerralla esikiima ja kiima oli yhteensä vain noin kaksi viikkoa ja sen jälkeen tulikin helvetinmoinen valeraskausmasennus, joka kesti ainakin sen 60 vrk. Toistaiseksi yli kolmen viikon (esikiima+kiima) juoksuja ei ole Muusalla ollut.

Huh, tulipa pitkä vastaus...

Cyrax kirjoitti...

Saako tämän jälkikiiman aikana käydä koirapuistossa? :)

Ja kiitos vastauksesta!

Lotta K kirjoitti...

Joo, koirapuistoon voi mennä heti, kun on sataprosenttisen varma, että ne ns. tärppipäivät ovat ohi. Yleensä Muusa tuoksuu urosten mielestä ihanalta vielä noin viikon juoksun (= esikiima+kiima) loppumisen jälkeen. Urokset on ihan hulluna sen perseessä, vaikka Muusaa ei enää yhtään kiinnosta. Ollaan vältelty urosten omistajien hermojen säästelemiseksi vielä yleensä se yksi ekstraviikko uroksia. Ja onpahan sitten AIVAN varma, että tärpit ovat ohi. Eli jälkikiimavaiheen aikana voi viettää ihan normaalia elämää ja pitääkin, että narttu saa muuta ajateltavaa kuin mahdolliset valeraskausoireet kuviteltuine pentuineen.