tiistaina, syyskuuta 04, 2007

Pentutokoon

Jes. Päästiin vihdoinkin Muusan kanssa Kallion koirakerhon pentutokoon. Jippii! No, ollaan me kotioloissa harjoiteltu tokojuttuja, kuten katsekontaktia, seuraamista, sivulle menemistä, istu, maahan, paikka, odota jne. Mutta esimerkiksi muiden koirien (tai ihmisten) ohittaminen on vielä vähän hakusessa, eikä tuo hihnakäyttäytyminen muutenkaan ole aina niin loistavaa. Myös vieraiden tervehtiminen on todella raisua, mikä itseäni välillä vähän nolottaa. Yleensä kylässä pidän Muusan aluksi kiinni, niin että kukaan ei saa heti kättelystä hirveitä traumoja "päälle hyökkäävästä" koirastani.

No joo, luultavasti niillä pentutokon muutamilla kerroilla ei vielä kauhean ihmeellistä opi, toisaalta alku se on sekin ja ilmeisesti aloittelijoiden ryhmään pääsee vasta kun pentukurssi on käyty.

Sunnuntaista tulee Muusalle todellinen aktiviteettipäivä, kun ensin on toko ja sen jälkeen vielä agility. Agility tosin on vain muutaman minuutin kestävää esteisiin tutustumista ja sen jälkeen riehumista pellolla muiden pentujen kanssa. Toisaalta ei Muusan ikäisen pinserin keskittymiskyky vielä välttämättä muuhun riittäisikään.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Me ollaan Turren kanssa Kallion kk:n alkeisryhmässä! (Oltiin viime keväänä nuorten koirien kurssilla ja sitten sitä kautta jatkettiin, Kallion kk:n liittyminen on vähän monimutkaista.) Periaatteessa teidän ryhmä sitten jatkaa siinä meidän ryhmässä, jos siis haluatte jatkaa. Toko nyt ei ehkä ihan minuun kolahda, mutta onhan se nyt hyödyllistä... Turrella (kohta 15 kk) ei muuten ole ollut vielä juoksuja...

Lotta K kirjoitti...

Mahtavaa, tietty halutaan jatkaa. Ja jos on vielä tuttuja ryhmässä, niin sehän on just parasta. (Kunhan koirat ei ole liian tuttuja keskenään.. Me päätettiin, et Muusa ja sen veli menee eri pentukursseille, koska muuten omistajat joutuu aluks repimään liika hiuksia...) Mä entisenä kouluratsastajana varmaan oon just sellanen toko-nysvääjä ;) Heh. No joo, katsotaan nyt.

Weera kirjoitti...

Moikka systeri. Tuutteko leikkimään sunnuntaina? Kauhee ikävä. T:Ali