maanantaina, toukokuuta 21, 2007

Ensimmäinen yö teltassa

Viikonloppua vietettiin Nokialla ViNOn jäsenjärjestötapaamisessa, jossa Muusa edusti kannsani HYY:n Vihreitä. Linnavuoren kylätalon pihassa Muusa vartioi tyytyväisenä nurmikolla ja auringossa köllötellen sekä keppejä mutustellen muiden kokoustaessa sisätiloissa. Eikä se, kuten arvata saattaa, olisi sunnuntaina halunnut lähteä kotiin olenkaan. Itse olin hämmästynyt siitä, kuinka helposti koira nykyään kulkee mukanani. Se käyttäytyy kokoustilanteissa tosi mallikkaasti ja alkaa muutenkin olemaan jo hyvinkin edustuskelpoinen. Uupuessaan Muusa tuli jalkoihini nukkumaan ja juoksi levättyään taas ulos touhuamaan omiansa. Minä kyttäsin sitä aluksi huolestuneena ravaten edes takas, pohtien karkaamisen mahdollisuutta. Pari kertaa Muusa kävi naapurin koiraa ja lapsia tervehtimässä, muuten se kyllä pysytteli tontilla vartioimattakin.

Illalla paistettiin lettuja nuotiolla, joista Muusakin sai osansa (eka lettu meni aina pieleen ja oli näin koiran lettu...). Teltassa yöpyminen oli paitsi harjoituksen, myös sisätilojen niukkuuden takia loistava idea. Aluksi Muusa kiersi ympäri telttaa ihmetellen mistä oli kyse, eikä meinannut malttaa millään käydä nukkumaan kanssani, se jopa murahteli ulkoa kantautuville äänille ja oli olevinaan varsinainen vahtikoira. Aika nopeasti se kuitenkin hoksasi homman idean ja nukkui sikeästi ja tyytyväisenä koko yön kyljessäni. Eikä sille edes tullut kylmä, vaikka olin niin pelännyt. Ilmeisesti kaikki mukaan roudatut vällyt ajoivat asiansa. Minä olin laittanut kellon soimaan keskellä yötä päästääkseni Muusan pissalle, tämä toimi muuten hyvin, mutta sain kyllä herätellä tuota unikekoa ihan kunnolla ennen kuin sain sen ulos teltasta. Tehtyään tarpeensa se juoksi viivana takasin teltan lämpöön ja nukkui taas aamuun asti.

Kaikinpuolin viikonlopusta jäi sellainen fiilis, että odotamme molemmat innolla alkavaa mökkeilykesää. Syksyllä saatan uskaltaa ottaa Muusan mukaan vaellukselle.

4 kommenttia:

Lousku kirjoitti...

Minnes mennään syksyllä vaeltamaan?

Lotta K kirjoitti...

En tiedä pitäis katsoa jotain
täältä.

Anonyymi kirjoitti...

Olisit ilmoittanut, että ootte täälläpäin (Nokialla) niin ois ollu kiva nähä siskoa.

-Miki (ruskea uros Tampereelta)

Lotta K kirjoitti...

Kaikkea ei aina oivalla. Ensi kerralla sitten ;)