Muusa on ollut muutosta aivan kierroksilla. Varmaan mun kesäloma ja se, että rauhoittavat rytmit on ollut mitä sattuu vielä hidastavat Muusan asettumista uuteen kotiin. Muistan, että edellisen kerran kun Muusa muutti, se oli ensimmäisen kuukauden vähän kierroksilla: veti ulkona vimmatusti ja wuffitteli kotona kaikkea mahdollista. Nyt kierrokset ovat olleet kuitenkin aivan omaa luokkaansa: Muusan ulkoiluttaminen on yhtä helvettiä, siis käytännössä pelkkää hihnassa riekkumista, edes takas sinkoamista. Vapaaksi sen voi päästää vain jossain todella skutassa, sillä kuulo siltä on myös kadonnut kokonaan. Sisällä Muusa wuffittelee milloin mitäkin ja jos Loviisa ei ole kotona se kyttää ikkunasta ohikulkijoita ja saa jokaisen nuoren naisen kohdalla hepulit. Muusa peruuttaa edelleen sisällä ja sutii minkä kerkeää. Melkein jopa tuntuu, että mattojen laittaminen on vaan pahentanut lattiaan sopeutumista. Sitten on tapaus Kuru. Pentu, joka pissaa ilopissat joka kerta kun jotain sitä innostavaa tapahtuu. Ja tietenkin ihmiset menee ja tulee monta kertaa päivässä. Huh, tuntuu, että kotona on pelkkää pissaa, haukkumista ja jälkien siivoamista.
Muusa on ihan väsynyt kaikesta riehumisesta, vaikka yöt se on pääsääntösesti nukkunut ihan hyvin. Olen jo vakavasti harkinnut syöttäväni koiralle Serene UM:ää jos ei kohta ala näkyä merkkejä rauhoittumisesta.
Herkkuluiden mussutusta: Alilla ja Muusalla on kummallakin omat matot :D Onneksi Muusan saa edes hetkeksi rauhoitettua tällaisella aktiviteetillä ja Ali oli niin vieraskorea, että ei lähtenyt Muusan tempauksiin lainkaan mukaan.
Uudessa kodissa on mukava alas asti yltävä ikkuna, josta voi kytätä tapahtumia kadulla. Koirat tykkää.
1 kommentti:
Voi mä niin ymmärrän sua. Pissaa, sotkua, iloista hepulia, riekkumista, kuulon menettäminen. Odotan sitä että elämä normalisoituu, kuten varmaan säkin =)
Mulla on nyt kolmen viikon loma. Ens viikko me ollaan Keski-Suomessa, mut sitten voitas tulla käymään. Laitan vaikka ens viikolla paremmin tietoa millon oltas sieläpäin.
Lähetä kommentti