Kuten moni Muusan elämää seurannut tietää, pinserin kanssa sattuu ja tapahtuu. Muusan kanssa sattuu ja tapahtuu vielä sitäkin enemmän. Muusan tapaturma-alttius on jotain täysin käsittämätöntä.
Eilen Muusa karkasi aamulenkin yhteydessä kotipihasta. Kutsut kaikuivat kuuroille korville, joten koira jäi pihalle muiden mennessä sisälle. Arvelin eroahdisteisen pinserini olevan kymmenen minuutin päästä jo kotiovella ulvomassa surkeana, joten katsoin turhaksi juoksennella sen perässä pitkin maita ja mantuja. Naapurinpojat kuitenkin löysivät Muusan ennen kun se kerkesi omin nokkinensa takaisin. Pojat olivat katsoneet puhelinnumeroni Muusan valjaista (jee, siitä on siis hyötyä...!) ja ilmoittivat koiran löytyneeksi naapuruston roskiksilta. Niinpä-niin, jätteitä tonkimasta.
Eikä aikaakaan kun Muusa alkoi oksentaa, oksentaa ja oksentaa. Sisällä ei pysynyt attapectit, eikä eläinlääkärin neuvoma hiililiuoskaan. (Se hiilenmusta oksennus oli muuten suorastaan taiteellinen näky olohuoneen matossa litroittain...) Oksentamisen lisäksi Muusa ripuloi ja sillä oli omituisia hengitysvaikeuksia (luultavasti se oksensi myös nenäänsä tai jotain muuta yhtä mainiota, mikä sitten ärsytti sen hengitysteitä...) Neljän tunnin pahenevan oksentelun jälkeen kiikutin Muusan vaan suoraan Viikkiin pieneläinsairaalaan, jossa Muusa nesteytettiin ja oksentelu saatiin loppumaan pahoinvointilääkkeillä. Lisäksi selvitettiin, että Muusan elimistöstä ei mitään kamalan vakavaa myrkkyä löytynyt ja Muusa päästettiin kotiin toipumaan.
Yksi syy lisää asua Herttoniemessä: pieneläinsairaala on tarpeeksi lähellä.
1 kommentti:
Voi Muusa senkin ahne pieni eläin! Kannattaa opetella valkkaamaan pilaantumatonta tavaraa sieltä roskiksista, ettei joudu typeriin tiputuksiin!
toivottelee, Enni (joka tyhjensi mummolassa roskiksista lähinnä kalojen perkuujätettä ja perunankuoria)
Lähetä kommentti