Paluu arkeen on juoksujen loppumisen myötä tarkoittanut sitä, että Muusa on päässyt riehumaan metsässä vapaana ja käymään agilitykentällä pitkästä aikaa. Sitä onnea ja riemua, mitä Muusa pursuaa, ei oikein sanat riitä kuvaamaan. Pitäis kuvata viedokameralla, kun se kirjaimellisesti räjähtelee riemusta, eikä osaa päättää mihin suuntaan sen pitäisi sännätä.
Joululahjaksi Muusa on saanut uuden pesän. Muusalla on ollut oma makuualusta, mutta se on neidin tarpeisiin ilmeisesti liian kova ja vaatimaton, ainakin siitä päätellen miten harvoin sille tuntuu olevan käyttöä. Muusan suosimat nukkumapaikat ovat suosittuusjärjestyksessä seuraavat: sängyssä peiton alla, nojatuolissa päällyskankaan välissä ja viimeisin vaihtoehto on vetoisalla sohvalla sohvatyynyjen alla. Oma peti ei edes pääse listalle.
"Jaahas, lensin sängystä alas ja tässä on korvike. Murjotan ihan vaan periaatteesta..."
"Oikeastaan tämähhän on pehmeämpi kuin sänky, ihan mukava. Taidan olla leppynyt."
"Kyllä täällä tirsat voi vetää paremman puutteessa."
2 kommenttia:
Kun kävin teil tänään niin huomasin, että kyllä se vanha "aivan-liian-kova-pesäkin" oli vielä siellä olkkarissa. Muusa itseasiassa meni sinne nököttämään, juoksi taas rapsuteltavaksi ja taas uudelleen sinne toljottamaan, että mistä mä oikein ilmestyin.
Kyllä kyllä, ei siitä vanhasta luovuta. Varsinki kun Muusa on ehdollistunut, että siinä _pitäisi_ odottaa kiltisti huomiota esim. silloin kun joku tulee sisään. Jotain hyötyä siitäkin naksuttelusta... Käytännössähän tuo elukka ei meinaa nahoissansa pysyä kun jotain kivaa tapahtuu, eikä näin ollen myöskään alustallaan :)
Lähetä kommentti