Tekevälle sattuu kaikenlaista

Olipa kerran touhukas pinseri nimeltä Muusa. Eräänä iltana Muusa lenkillään riehui ja meni aikamoista vauhtia, ihan tavalliseen tapaansa. Mutta viuh yht'äkkiä sen silmään osui joku. Ei sitä kukaan ihan heti huomannut, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun Muusa myöhemmin illalla alkoi siristämään silmäänsä ja välillä pitämään sitä ihan kokonaan kiinni, tajusi Muusan omistaja, että kaikki ei tainnut olla ihan kunnossa. Sitten se omistaja soitti puhelun ja saman tien sen jälkeen Muusaa jo vietiinkin autolla Yliopistolliseen pieneläinsairaalaan Viikkiin, joka oli ainoana auki niin myöhään illalla.

Pientä Muusaa väsytti kamalasti ja hän olisi paljon mielummin loikoillut kotona peittojen alla, vaikka silmässä tuntuikin inhottavalta. Vaan eipä tiennyt pikku-Muusa että jotain vieläkin inhottavampaa saattaisi sattua. Uudessa eläinlääkärissä oli nimittäin kauhean kiiltävät lattiat, eikä Muusa lainkaan uskaltanut tassuillansa tepastella niitä pitkin. Kaikista kauheuksista inhottavinta oli se, että omistajaa ei päästetty mukaan tutkimuksiin, vaan Muusa vedettiin vastaan hangoitellen lattiaa pitkin ihan yksin sörkittäväksi. Muusaa pelotti niin kamalasti, että tutkimuksista ei meinannut tulla mitään. Silmät saatiin kuitenkin tarkastettua ja oikeasta silmästä löytyi syy kurjalle ololle: haava sarveiskalvossa.


Lääkäritäti oli Muusasta aivan hirveän pelottava ja epäilyttävä, joten kipulääkettä, joka piikillä piti pistää, Muusa ei antanut laittaa. Eikä kuonokoppaakaan sitten millään. Lopulta lääkärin piti kutsua omistaja apuun. Omistajan Muusa antoi tehdä ihan mitä vaan, laittaa kuonokopankin. Häneen saattoi kyllä luottaa, mutta lääkäritätiin ei. Kipulääkekin saatiin lopulta pistettyä ihan hienosti. Kotiin Muusalle laitettiin mukaan kahdenlaisia silmätippoja ja sitten sanottiin, että maanantaina pitää mennä taas uudestaan näyttämään silmää sille samalle pelottavalle tädille ja liukastelemaan niille kamalille lattioille takasin. Ja samalla sanottiin, että ei saa yhtään ollenkaan raapia silmiä ja jos meinaa ruveta kauheasti raavituttamaan, niin sitten pitää mennä takaisin ottamaan lisää piikkejä.

Sitten lopulta jossain vaiheessa puolenyön jälkeen pikku-Muusa pääsi lääkepusseineen kotiin. Mutta ei puhettakaan, että olisi päästy nukkumaan. Ei. Sitten alkoi nimittäin lääkitsemissessiot. Ensin annettiin toista tippaa ja sitten odotettiin 10 minuuttia ja annettiin toista. Ja niin sieltä lääkäristä sanottiin, että yhtäkään tippaa ei saa hukata, koska muuten ne eivät riitä kuurin loppuun asti. Voi kamaluus. Sellaista painia ei olekaan Muusa huushollissa nähty aikoihin, mikä tippojen laittamisesta syntyi. Ja vielä ohjeessa luki, että niitä tippoja pitää laittaa neljä kertaa päivässä.

Eikä siitä ollut kuin viikko, kun Muusa oli edellisen kerran elänlääkärissä. Niin se vaan on, että tekevälle sattuu kaikenlaista. Ei siinä auta rahapussia surra, tai huonoa onnea marista.