perjantaina, kesäkuuta 13, 2008

Sadeviikko

Kaikenlaista kivaa on taas tälläkin viikolla mahtunut Muusan elämään. Koska on ollut sateinen viikko, kotonamme on asunut varsinainen neiti. Muusan mielestä ulos ei ole kivaa mennä edes sateen jälkeen, kun tassut kastuu. Näkisitte miten huvittavan näköinen se on nostellessaan jalkojaan mahdollisimman dramaattisesti korkealle ilmaan ja vilkuillessaan minua kulmiensa alta syyttävästi :) Kuitenkin Miskan kanssa täyttömäellä sade unohtui. Samoin kävi Alin kanssa Mäntsälän metsässä. Alin tapaaminen pitkästä aikaa oli epäilemättä viikon ja kuukauden kohokohta. Kuvia täällä.

Agilityssä ei ollut tänään Muusan päivä. Tehtävät olivat vaativia, minä sekoilin ja Muusa oli väsynyt ja hajamielinen eikä jaksanut oikein keskittyä. Kaiken kukkuraksi putkessa oli vettä, eikä sinne märkään tietenkään Muusan mielestä voinut mennä. Muusa yritti kävellä putken päällä ja kaikkea mahdollista, lopulta oli vaan pakko sulloa koira sisään putkeen ja padota itsensä putken suulle esteeksi, niin että koira pääsi ulos vain oikeaa kautta... No onnistuihan se sitten lopulta. Kuulemma meni iloisesti putken sieinää pitkin vältellen märkää kohtaa :)

Koirapuistossa agin jälkeen oli Kamun kanssa ihan huippu painia :)


Muusa vaanii, Kamu hyökkää jo.






Aika tasaväkisiä tytysyjä :)

Ei kommentteja: