lauantaina, kesäkuuta 07, 2008

Agi-intoa

Raahasin kuvaajan mukaan agilitykentälle, mutta uuvuttava helle (huoh) ja mielenkiinto keskittyä kuvaamisen sijasta seuraamaan vauhdikkaita suorituksia tuottivat vain muutaman ei niin onnistuneen kuvan. Tässä kuitenkin jotain tuotoksista.

"No niin Muusa, valmiina."

Muusa on välillä niin innoissaan esteistä, että se ei meinaa malttaa odottaa lupaani, vaan lähtisi heti yli, kun asetan sen lähtöasentoon esteen eteen.

Esteen jälkeen koira ohjattiin edessä näkyvään putkeen ja sieltä sitten taas seuraavalle esteelle. Eka kerta kun tehtiin putkea esteiden välissä. Hyvin se kuitenkin onnistu, suorastaan erinomaisesti :)

"Ja sitten vielä tuon yli."

Tehtiin eilen myös ensimmäistä kertaa A-estettä, epäilyksistä huolimatta Muusakin räpiköi sen yli jopa kolme kertaa.

Hienosta suorituksesta aina maailman paras palkinto. Muusa tykkää retuuttaa ja syödä lihapullia. Tässä retuutetaan motivointipatukkaa, jota käytämme tokossa ja agissa. Sinänsä helpotus, että koira on ainakin omasta mielestäni helposti motivoitavissa.

Agilityn jälkeen koko ryhmä koirapuistoon. Helle uuvutti omistajat, koirissa ihme ja kyllä oli vielä virtaa :)

1 kommentti:

Mirka kirjoitti...

Meidän blogissa on teille tunnustus.