perjantaina, toukokuuta 23, 2008

Aktiviteettia kerrakseen

Muusalla on kiireinen viikko meneillään. Olemme käyneet täyttömäellä päästelemässä höyryjä, Ennin ja Susun kanssa koirametsässä, pinsereiden agilityssä ja koirapuistossa. Muusa on ollut myös hoidossa Loviisan luona ja toimistokoirana. Viikonloppuna on edessä vielä yhdet festarit ja sunnuntaina tokoa. Kun tähän vielä yhdistetään minun työ- ja opintokiireet, en aina oikein itsekään tajua, missä välissä kaikkea tätä on keretty tehdä :) Osaltaan ehtimiseen tosin vaikuttaa valoisa aika, jonka ansiosta tulee lähdettyä vielä pitkällekin lenkille myöhään illalla.

"Me linssiludet." Vasemmalta Enni, Muusa ja Susu, keskellä Ninsku koirametsässä.

Muusa sai tällä koirametsäreissulla Susulta pari kertaa kunnon ärähdyksen, että liikaa ei pidä tulla häärimään kaikkiin tilanteisiin. Muusa tietenkin pelästy kauheasti ja koki kärsivänsä vääryyttä. Ei se kyllä seuraavana päivänä mitään arkaillut koirapuistossa, joten löytyy kai siitä sittenkin sitä kovuutta.

Kolme koiraa juoksemassa samaan suuntaan :)

Tänään oltiin agilityssä. Muusa oli ihan huippu, vaikka hyvän leikkikaverin Miskan tulo ryhmäämme vähän pistikin sitä kierroksille. Tehtiin ohjausharjoituksia ja Muusa meni todella hienosti, vaikka minä olinkin välillä liian hidas. Ei puhettakaan edellisen kertaisista kesken esteen metsästämään lähtemisistä. Olin todella yllättynyt, että Muusa kykeni keskittymään niin erinomaisesti minuun kaikilta muilta houkutuksilta. Edistystä siis tapahtuu ja se on tietenkin riemastuttavaa ja molempia palkitsevaa. Itse asiassa sekä tokosta että agista on tällä hetkellä todella hyvä fiilis. Muusa kehittyy, minä kehityn sitäkin enemmän ja harrastaminen on antoisaa. Ah, ja koko pitkä harrastuskesä on vasta aluillaan. Elokuussa häämöttää ikään kuin kaiken huipentumana agilityleiri :)

Sain myös aivan mainion vinkin tänään agilityohjaajaltamme Lauralta. Kun Muusa hyppii käsille ja yrittää purra (tekee tätä välillä silloin kun käy kierroksilla), sen suuhun pitää tunkea koko nyrkki. Kokeilin kerran, eipä yrittänyt niiden treenien aikana enää uudestaan...

Loppuun vielä muutama koirapuistokuva agilitykentän laitamilta :)





1 kommentti:

Sanna kirjoitti...

Treeni iloa teille molemmille! Mukava, kun treenit onnistuu, mä oon vastaavasti miettinyt että lopetanko kaikki, kun kaikissa mennää takapakkia ja hurjaa kyytiä. Voi olla että kesätauko kutsuu ja katotaan sitten kuinka pitkä. Ainoo etten tiedä osaanko itse pysyä pois treenikentiltä, no ehkäpä veljen pinserin kanssa, voi reenailla.