perjantaina, elokuuta 10, 2007

Kynsien leikkuuta

Veera kirjoitti Alin kynsienleikkuusta, tässä meidän tyylinäyte.

Kunnon painiasento, että koira ei pääse livistämään karkuun. Olen huomannut, että peli on menetetty jos koira pääsee jatkuvasti pakoon. Vaarana on, että Muusa oppii saavansa tahtonsa läpi (ei kynsien leikkausta) käyttämällä tarpeeksi härskejä keinoja.

Tempperamenttinen otus pistää toisinaan vastaan ja yrittää lopettaa operaation keinolla millä hyvänsä. Vakkari on: "mä puren sun sormia samaan aikaan kun sä yrität leikata..." Usein Muusan kanssa käydään sellaista tahtojen taistoa, jossa omistajan päättäväisyyttä ja turnajaiskestävyyttä todella koetellaan.

Itse viimeistelen kynsiä aika huolella ja otan pois vain vähän kerrallaan, ettei tule otettua liikaa. Aikaa tähän touhuun saa käytettyä uskomattoman kauan, mikäli Muusa vain malttaa olla paikoillaan. Mustia kynsiä on tosiaan vaikempi leikata kuin vaaleita, rajan oppii kuitenkin tunnistamaan silmämääräisesti.

Lopputuloksena Muusa kuienkin rauhottuu tajuttuaan, että kynsien leikkuu ei satu, eikä vapauteen ole muuta tietä kuin kärsivällinen odotus.

Nätisti olemisesta saa kehujen lisäksi roimasti pusuja ja välillä jopa nameja.

Lopulta kynsien leikkuu sujuu näin mallikkaasti. Ilmeestä voi tosin päätellä, että kyseessä ei ole lempipuuha.

1 kommentti:

Lousku kirjoitti...

Siinä sitä ollaan...Lotta vs Muusa; kumpi on itsepäisempi? =D