torstaina, toukokuuta 10, 2007

Kaupungilla

Oletteko koskaan olleet kaupungilla (villin) koiran kanssa, jolla ei ole pantaa tai valjaita?

No, minä pääsin kokemaan sen tänään, kun Muusa puri kahvilan terassilla valjaat keskeltä rintaa poikki. Vapauduttuaan Muusa hengasi ensin terassilla tovin sylissä ihan nätisti, jonka jälkeen yritimme suunnistaa metroon. Tästä ei kuitenkaan pelkän kaulan ympäri kiedotun hihnan avulla tuntunut tulevan järkevää tai haluttua lopputulosta. Eläin painaakin jo niin paljon, ettei sitä jaksa kantaa koko matkaa kotiin. Päätin luovuttaa suosiolla ja ostaa jotain koiran kytkemiseen kelpaavaa lähimmästä vastaantulevasta paikasta (Stockan eläinosasto). Stockalla Muusa pissasi keskelle lattiaa ja omistajan jo valmiiksi punainen naama oli jos mahdollista vielä vähän punaisempi. Oikean kokoisia valjaita ei ollut, ja pantojen löytäminenkin oli hankalaa tai oikeammin niiden sovittaminen, vimmatusti rimpuilevan ja purevan Muusan takia. Tässä kaikessa oli ohikulkijoilla ihmeteltävää ja naurussa pitelemistä. Olisi pitänyt myydä lippuja Muusa show'hun.

Lopulta sain tietysti koirani rauhoittumaan, pannat sovitettua, oikeankokoisen maksetua ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Muusa on esittänyt toiveen, että kirjoittaisin myös niistä asioista, joita hän jo osaa ja joista suoriudumme erinomaisesti. Tätä neuvoa noudattaen on aiheellista kertoa teille myös siitä, että Muusa on oppinut menemään liukuportaita sekä ylös että alas. Se on kyllä mielestäni pieneltä koiralta paitsi aikamoista rohkeutta myös ketteryyttä kerrassaan. Lisäksi Muusa matkustaa kaikissa julkisissa kulkuvälineissä oikein mallikelpoisesti.

1 kommentti:

Team Karvalalli kirjoitti...

Hei! Nikke kertoi Muusasta ja tästä pitämästäsi blogista kirjakerhon kokouksessa. Tuoreena koiranomistajana päätin vilkaista sivujasi. Sulla on tosi kivat sivut! :-) "Kaupungilla"-kuvauksesi oli tosi hauska! Osasin eläytyä siihen. Muusa on nätti koira. T: Maija