Kutsuin myös Loviisan ja Niken kirjoittamaan tähän blogiin Muusa-juttuja.
Roomassa ei ole näkynyt Puikuloita, kylläkin joitakin kääpiöpinsereitä muistuttavia otuksia. Varsinkin sunnuntaisin kaikki kaupunkilaiset tuntuvat olevan liikenteessä koiriensa kanssa. Huh, että niitä koiria on täällä paljon. Rauhallisesti nuo tuntuvat suhtautuvan hektiseen liikenteeseen ja toisiinsa. Näemmä kahviloihin saapi mennä sisälle koiran kanssa (saisipa Suomessakin...) sen sijaan mikäli oikein luin, julkisen liikenteen välineisiin ei.
maanantaina, maaliskuuta 31, 2008
perjantaina, maaliskuuta 28, 2008
Kauas pois
Olen lähdössä 10 päiväksi lomalle Italiaan ja jättämässä Muusan kotiin poikaystävän ja siskon hoitoon. Jos vaan mitenkään voisin (ei tarvitsisi lentää/Muusan ei tarvitsisi lentää koneen ruumassa) ottaisin Puikulan mukaan. Ei sillä, etteikö Muusalla olisi ihan kivaa kotona hyvässä seurassa. Puikula kuitenkin tykkää seikkailuista ja lämpimämmästä säästä sen verran, että uskoisin sen lähtevän mielellään myös mukaani :) Ehkä joskus toiste menemme maateitse Puikulan kanssa jonnekin lämpimämpään seikkailemaan yhdessä...
Olen jo aloittanut Muusan ikävöinnin, vaikka en ole vielä mihinkään lähtenyt. Minulla on ollut siitä onnellinen tilanne koiran kanssa, että Nikke ja Loviisa ovat aina onnistuneet järjestämään aikaa Muusalle silloin kun minä olen ollut viikonloppuja seminaareissa tai missä lie. Muutaman kerran olen ollut poissa pidemmänkin aikaa. Näin ollen olen sopeutunut aika hyvin, enkä vielä viikonlopun mittaisella reissulla ikävöi Muusaa kauheasti. Tosin kotiintuleminen on silloinkin aivan ihanaa :) Viikonlopun ylittävät poissaolot ovatkin sitten ihan toinen juttu. Varsinkin lähteminen on vaikeaa, kun meinaa itku tulla jo kotiovea sulkiessa. On se niin hassua, miten voimakasta eläimeen kiintyminen on. (Minä soittelen reissuiltani ja pyydän saada puhua Muusan kanssa, sitten puhelin laitetaan kaiuttimelle ja minä voin lirkutella ja kuulla kuinka Puikula nuolee puhelinta :) (Tiedän, noloa.)
Tässä Muusasta pari viikkoa sitten otettu kuva, jossa korvat ovat dumbomaisesti lennättämässä Puikulaa uuteen paikkaan :) "Valmiina kuuntelemaan."
Tänään olen luvannut vielä viedä Muusan täyttömäelle ja viettää laatuaikaa yhdessä ennen reissua :)
Olen jo aloittanut Muusan ikävöinnin, vaikka en ole vielä mihinkään lähtenyt. Minulla on ollut siitä onnellinen tilanne koiran kanssa, että Nikke ja Loviisa ovat aina onnistuneet järjestämään aikaa Muusalle silloin kun minä olen ollut viikonloppuja seminaareissa tai missä lie. Muutaman kerran olen ollut poissa pidemmänkin aikaa. Näin ollen olen sopeutunut aika hyvin, enkä vielä viikonlopun mittaisella reissulla ikävöi Muusaa kauheasti. Tosin kotiintuleminen on silloinkin aivan ihanaa :) Viikonlopun ylittävät poissaolot ovatkin sitten ihan toinen juttu. Varsinkin lähteminen on vaikeaa, kun meinaa itku tulla jo kotiovea sulkiessa. On se niin hassua, miten voimakasta eläimeen kiintyminen on. (Minä soittelen reissuiltani ja pyydän saada puhua Muusan kanssa, sitten puhelin laitetaan kaiuttimelle ja minä voin lirkutella ja kuulla kuinka Puikula nuolee puhelinta :) (Tiedän, noloa.)
Tässä Muusasta pari viikkoa sitten otettu kuva, jossa korvat ovat dumbomaisesti lennättämässä Puikulaa uuteen paikkaan :) "Valmiina kuuntelemaan."Tänään olen luvannut vielä viedä Muusan täyttömäelle ja viettää laatuaikaa yhdessä ennen reissua :)
torstaina, maaliskuuta 27, 2008
Onnistumisia
Meillä on Muusan kanssa jo pidempään ollut suuri luoksetuloprojekti. Koira tulee oikein mielellään silloin kun ei ole hajuja tai pupusia lähistöllä, mutta heti jos neiti pääsee saaliin hajujen tai pahimmassa tapauksessa itse jänön jäljille, ei tule kuuloonkaan, että pilsnerini tulisi luoksetulokäskystä luokseni. Ei, se viilettää pitkin metsiä jahtihaukku raikaen ja minua ketuttaa. Tästä johtuen Muusaa pidetään kiinni paikoissa, joissa on erityisen paljon jänöjä ja pimeällä kun jänöt kaupungissa eniten liikkuvat.
Samalla olen pyrkinyt vahvistamaan luoksetulokäskyä pitämällä koiraa aina tilaisuuden tullen vapaana ja kutsumalla sitä sännöllisesti silloin kun se vaikuttaa vastaanottavaiselta. Vähitellen vaatimustasoa on vaikeutettu ja Muusaa kutsuttu yhä vaikeammissa tilanteissa (esim. silloin kun se on jo lähdössä jonkin hajun perään.) Tänään pidin Muusaa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan vapaana pimeässä metsässä ja ilokseni huomasin, että ahkera harjoittelu on tuottanut tulosta. Koira ei seonnut, ei lähtenyt hajujen perään sekoilemaan, vaan tuli kiltisti kutsuttaessa luokse. Olin ihan äimänä. Tästä on ehdottomasti hyvä jatkaa eteenpäin harjoittelua :)
Toinen suuri onnistuminen liittyy liukkaiden pintojen pelkoon ja esim. rappusissa ja metroasemalla tutisemiseen, liukasteluun, peruuttamiseen ja sen sellaiseen. Kaikki liukkaat rappuset meillä on menty jo pitkään sillä tavalla, että muutama askel mennään namin ja houkuttelun kanssa ja loput kannan. Kotona käytetään hissiä, vaikka asutaan vain tokassa kerroksessa. Alaspäin rappuset menevät helpommin kuin ylöspäin. Tänään Muusa kuitenkin yllätti minut kävelemällä ihan oma-aloitteisesti kolmanteen kerrokseen ja takaisin liukkaita rappusia. Ja taas olin äimänä. Mitä tämä nyt on olevinaan. Aikuistumista? Onnistumista? Tuuria?
Samalla olen pyrkinyt vahvistamaan luoksetulokäskyä pitämällä koiraa aina tilaisuuden tullen vapaana ja kutsumalla sitä sännöllisesti silloin kun se vaikuttaa vastaanottavaiselta. Vähitellen vaatimustasoa on vaikeutettu ja Muusaa kutsuttu yhä vaikeammissa tilanteissa (esim. silloin kun se on jo lähdössä jonkin hajun perään.) Tänään pidin Muusaa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan vapaana pimeässä metsässä ja ilokseni huomasin, että ahkera harjoittelu on tuottanut tulosta. Koira ei seonnut, ei lähtenyt hajujen perään sekoilemaan, vaan tuli kiltisti kutsuttaessa luokse. Olin ihan äimänä. Tästä on ehdottomasti hyvä jatkaa eteenpäin harjoittelua :)
Toinen suuri onnistuminen liittyy liukkaiden pintojen pelkoon ja esim. rappusissa ja metroasemalla tutisemiseen, liukasteluun, peruuttamiseen ja sen sellaiseen. Kaikki liukkaat rappuset meillä on menty jo pitkään sillä tavalla, että muutama askel mennään namin ja houkuttelun kanssa ja loput kannan. Kotona käytetään hissiä, vaikka asutaan vain tokassa kerroksessa. Alaspäin rappuset menevät helpommin kuin ylöspäin. Tänään Muusa kuitenkin yllätti minut kävelemällä ihan oma-aloitteisesti kolmanteen kerrokseen ja takaisin liukkaita rappusia. Ja taas olin äimänä. Mitä tämä nyt on olevinaan. Aikuistumista? Onnistumista? Tuuria?
sunnuntaina, maaliskuuta 23, 2008
Ali tuli taloon
Ali tuli meille viikonloppuhoitoon ehkä hieman hetken mielijohteesta :) Aloitin yhteisen viikonloppumme lupaavasti karmaisevassa flunsassa, ensimmäisellä ryminälenkillä nyrjäytin vielä nilkkani :( Täytyy myöntää, että en enää muista mitä ajattelin alun perin. Miten ajattelin selviäväni kahden hulivilipinserin kanssa yksin, joista kumpikaan ei kulje hihnassa edes siedettävästi toisen seurassa? En todellakaan olisi selvinnyt ilman Niken ja Loviisan apua, ylimääräisiä jalkoja ja käsiä :) Olisin toki voinut lastata nuo kolme kertaa päivässä autoon ja ajaa jonnekin tarpeeksi korpeen, jossa olisin päästänyt koirat ulos ja linkuttanut hiljakseen perässä. Entäs nukkuminen, miten nukutaan yksiössä, jossa ei ole yhtäkään ovea, jonka taakse toisen voisi pistää rauhoittumaan?
Muusa itse asiassa otti tilanteen hämmentävän lunkisti ja uskoi suosiolla esim. sisällä riehumiskieltoni. Alikin ymmärsi vinkin, mutta ei vaan silti oikein missään vaiheessa kunnolla rentoutunut ja rauhottunut. Vieras paikka ja ihana narttu, minkäs teet. Muusa on sen mielestä niin ihana, että herra ei vaan yksinkertaisesti meinannut mitenkään pysyä nahoissaan. Pitkät lenkit lenkkeiltiin vapaana Täyttömäellä ja Herttoniemen metsissä. Lyhyet lenkit tehtiin erikseen hihnassa, ensin toinen ja sitten toinen. Tämä yhden epäonnistuneen yrityksen jälkeen, yritimme Niken kanssa tehdä lauantain aamulenkin ydessä molempien koirien kanssa, mutta eihän siitä mitään tullut.
Yöt olivat myös sangen levottomia, Ali on kova tyyppi haukkumaan :( Ja Muusa perkele on houkuteltavissa mukaan ihan mihin vaan hullutukseen. Huoh.
Loppuen lopuksi viikonloppu meni kuitenkin nopeasti ja koirilla oli taatusti hauskaa. Ensi kerralla täytyy ehkä miettiä logistiikkaa tarkemmin. Heh.
Tässä tehdään ryhmäliikkeitä :)

Täyttömäellä oli tänään ihanasti lunta.
Voi pojat, että väsyttää tällaisen viikonlopun jälkeen.
Muusa itse asiassa otti tilanteen hämmentävän lunkisti ja uskoi suosiolla esim. sisällä riehumiskieltoni. Alikin ymmärsi vinkin, mutta ei vaan silti oikein missään vaiheessa kunnolla rentoutunut ja rauhottunut. Vieras paikka ja ihana narttu, minkäs teet. Muusa on sen mielestä niin ihana, että herra ei vaan yksinkertaisesti meinannut mitenkään pysyä nahoissaan. Pitkät lenkit lenkkeiltiin vapaana Täyttömäellä ja Herttoniemen metsissä. Lyhyet lenkit tehtiin erikseen hihnassa, ensin toinen ja sitten toinen. Tämä yhden epäonnistuneen yrityksen jälkeen, yritimme Niken kanssa tehdä lauantain aamulenkin ydessä molempien koirien kanssa, mutta eihän siitä mitään tullut.
Yöt olivat myös sangen levottomia, Ali on kova tyyppi haukkumaan :( Ja Muusa perkele on houkuteltavissa mukaan ihan mihin vaan hullutukseen. Huoh.
Loppuen lopuksi viikonloppu meni kuitenkin nopeasti ja koirilla oli taatusti hauskaa. Ensi kerralla täytyy ehkä miettiä logistiikkaa tarkemmin. Heh.
Tässä tehdään ryhmäliikkeitä :)
Täyttömäellä oli tänään ihanasti lunta.
Voi pojat, että väsyttää tällaisen viikonlopun jälkeen.
maanantaina, maaliskuuta 17, 2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
