maanantaina, syyskuuta 01, 2008

Muusa muumioituu

Kun nojatuoli on tämän näköinen, ei ole epäilystäkään siitä, kuka on käynyt paikalla. Ei kuitenkaan kannata istua tuoliin, ennen kuin on huolellisesti tunnusteltu, mahtaako vierailija olla vielä paikalla. Tämä pätee kaikkiin peittomyttyihin ja muihin vastaaviin kotona. Pari kertaa on parku tullut, kun olen rojahtanut mytyn päälle.

Pesästä paljastui päiväunilla ollut Muusa.

Välillä pieni pilsneri saattaa myös yrittää kokonaan muumioitua. Tässä tyylinäyte muumioitumisesta. Selkeä pinserin pää.


No niinpä oli.


"Jätä mut rauhaan sen kameran kanssa -ilme"

A-este

Sunnuntaina järjestettiin pinsereiden agilityn SM-kilpailut, joita Muusakin oli seuraamassa. Olisimme osallistuneet mölliluokkaan, mikäli Muusa ei olisi perjantain treeneissä tehnyt totaalista stoppia A:lle. Muusan treenikaveri Lemmy kuitenkin osallistui pitäen ryhmä-rämämme mainetta korkealla. Me kävimme ainoastaan harjoittelemassa A-estettä. Tuusulan kennelkerhon kentältä löytyi sellainen A, jota voi säätää niin alas kuin haluaa. Aloitimme tietenkin täysin maahan lasketulla A:lla ja siitä sitten vähitellen nostimme ihan keskiverto A:n jyrkkyydelle. Johan tuli A:lle menemisestä kivaa :)


Tänään kävimme aamulla uteliaisuuttamme tsekkaamassa, josko Ojangon kentälle voisi soluttautua treenaamaan muutaman kerran A:ta. Eipä sielä ketään näkynyt, mutta päätimme siitä huolimatta tai juuri siksi tehdä muutaman kerran A:ta. Ja stop, "en mene". Muusa jopa yritti peruuttaa koko A:n. Onneksi Ojangosta löytyi myös alkeis A, eli pelkkä loiva A:n harja. Ja taas aloitimme siitä (sitä Muusa teki kyllä ihan iloisesti, niinkuin sunnuntainakin). Koska samaa estettä ei voinut nostaa, minua hieman jännitti miten tämän jälkeen oikea A sujuu. Mutta tutinat ja muut katosivat, eikä puhettakaan mistään epäröinnistä. Muusa tosin yrittää mennä ohi, jos minä en ohjaa tarpeeksi lähelle ja tiiviisti. Pääasia oli kuitenkin se, että muusa meni lopuksi oikeaa A:ta varsin vauhdikkaasti ja riemukkaasti.

Joudumme ehkä silti hinkkaamaan A:ta lisää.

perjantaina, elokuuta 29, 2008

Muusa toimistokoirana

Aika usein olen näissä kirjoituksissa viitannut Muusan toimistokoiraelämään. Tajusin, että en ole kuitenkaan laittanut yhtään kuvaa tästä osasta Muusan elämää. Tässä muutama toimistokuva.

Koira työpöydällä. Hups :)

"Tämä on minun toimisto, täällä minä työskentelen säännöllisesti. Sohvalla puikulointi ja rapsutusten vastaanottaminen ovat pääasiallisia työtehtäviäni."

keskiviikkona, elokuuta 27, 2008

Vaalikoira

Kiireinen syksy on imaissut meidät mukaansa. Muusasta on tullut taas vaalikoira. No, se taitaa olla sillä jo ihan veressä. Muusa oli 8 viikkoa, kun se ensimmäisen kerran vietiin Vihreiden vaalimökille. Tyytyväisenä Muusa istuskeli eri syleissä ja viihdytti pennun söpöydellään. Muistan, että kannoin sitä takkini sisällä ja lopulta takki venyi niin paljon, että meni vaihtoon. Nyt reilua vuotta myöhemmin kunnallisvaaleissa Muusa on jo päässyt vaalikuvaan asti.


Vaalikoiran elämä tarkoittaa toki paljon muutakin, kuin kuvissa poseeraamista. Pitkiä päiviä mukana meiningeissä, niin toimistolla kuin kaduillakin. Stressaantunutta omistajaa. Paria kuukautta epätavallisen menevää elämää. Ai miksi minulla on pinseri? No tietenkin siksi, että se on aina valmiina lähtemään mukaani. Muusa on kuin kotonaan kampanjoinnissa, vaikka se onkin ehkä hieman liian päällekäyvä. Kaikki eivät välttämättä äänestä sitä, jonka koira hyökkää ensimmäisenä nuolemaan korvat :)

Vaalien lisäksi syksyyn on suunniteltu myös koira-aktiviteettejä. Agilityä jatkamme kerran viikossa, toivottavasti saamme hallivuoron, joka mahdollistaisi talven läpi treenaamisen. Toko alkaa taas kohta, kesätauko tokossa on itse asiassa tehnyt meille molemmille todella hyvää. Pitkistä metsälenkeistä täytyy myös pitää kiinni, jos ei muuten niin vaikka vähentämällä allekirjoittaneen yöunista.

maanantaina, elokuuta 25, 2008

Agilityleirillä

Hiidenhelmessä oli mukavaa Muusan passiivisuudesta huolimatta. Ilmeisesti valeraskaus vaivaa vielä. Muusa ei taas vaihteeksi tuntunut innostuvan kunnolla yhtään mistään. Sen lisäksi se yritti kaikissa mahdollisissa tilanteissa kiertää hyppyjä, mikä viittaa joko siihen, että agilitystä on sen mielestä tullut ikävää tai siihen, että se on kipeä jostain. Täytyy käyttää se fysioterapeutilla selvittääkseni, onko se kenties jumissa jostain ja selittyisikö agilitykentällä nihkeily sillä.

Heinissä sen sijaan oli Muusan mielestä kivaa möyriä.

Kyllä Muusa leirillä ihan kiltisti teki kaikenlaista mitä käskettiin (paitsi sarjaesteitä, joista se loikkasi aina jostain välistä pois...) Harmi vaan, että kuvien ottaminen jotenkin vain unohtui.

Muusan kämppiksenä oli lagotto Risa, jonka kanssa Muusasta oli ihan huippua asua. Muusa olisi varmaan ottanut Riisan mukaan kotiinkin, jos siltä olisi kysytty :) Etukäteen hieman jännitin juuri sitä, miten elo vieraan koiran kanssa sujuu samassa huoneessa. Suurinosa päivästä oltiin tietenkin ulkona, mutta se, että pitäisi rauhoittua nukkumaan ventovieraan kanssa, ei ole helppo vaatimus koiralle. Tietenkin molemmat koirat voi laittaa häkkiin yöksi ja silloin kun ovat keskenään. Risan kanssa sujui onneksi myös ihan au naturel.

Itse luultavasti opin leirillä kymmenen kertaa enemmän kuin Muusa. Niin on hyvä, sillä minä olen epäilemättä se, joka meistä eniten harjoitusta tarvitsee. Kun pari päivää seuraa taukoamatta 11 muuta erilaista koirakkoa, väkisinkin alkaa tajuamaan lajista jo jotain.