Minun Muusani viimeinen päivä

Muusa - Ceriinan Marimba
25.1.2007-6.2.2015

Muistan kuin eilisen, sen päivän jolloin haimme Muusan Tuusulasta kotiin. Muusa oli pieni ja pippurinen pentu vaaleanpunainen nauha kaulassaan. Olihan Muusa toki syötävän söpö ja suloinen, mutta jo pentulaatikossa oli käynyt ilmi, että tällä punaisella nartulla (passissa luki red bitch) on voimakas oma tahto ja energiaa enemmän kuin pienessä kylässä.

Muusan kouluttamiseen käytin enemmän aikaa ja energiaa kuin yhteenkään toiseen eläimeen ennen Muusaa (tai sen jälkeen). Muusa sosiaalistettiin kaikkeen huolella ja se onkin aina pärjännyt erinomaisesti niin matkoilla kuin kaikenlaisissa muissakin oudoissa tilanteissa. Yksinolo opetettiin Muusalle muistaakseni kolme kertaa alusta asti uudestaan väleissä tietenkin koko homma nollaten. Taisi olla usempi sellainen kuukausi, että kävin luennoilla siten, että ajoin koiran autossa keskustakampukselle, kun se oli ainoa paikka, missä se ei oireillut eroahdistusta. Muusa on ollut mukanani niin töissä kuin vapaa-ajalla ihan kaikkialla: toimistolla, mielenosoituksessa, ulkomailla, seminaarimatkoilla, hotelleissa, baarissa, tallilla, maalla, suurkaupungeissa, telttailemassa, veneilemässä ja niin edelleen. Muusa on aina nauttinut kaikesta tekemisestä ja sen mottona onkin ollut "ihan sama, minne, kunhan ollaan menossa". Toisaalta Muusa on aina ollut kiva ottaa minne tahansa mukaan, sillä se ei ahdistu juhlista tai ihmispaljoudesta. Muistan hyvin, kuinka se oli ensimmäisenä vappunaan meidän kanssa Ullanlinnanmäellä piknikillä ja luuli optimistisena, että kaikki ihmiset olivat kokoontuneet puistoon ruokien kanssa vain häenen majesteettiaan varten!

Muusa oli viisi kuukautta, kun se ensimmäisen kerran pääsi epäonnisen sattumuksen kautta kaupunkiolosuhteissa toteuttamaan pinserin metsästysviettiä ja tappoi kanan. Sittemmin af Puikulström on metsästänyt niin maaseudulla kuin kaupungissakin urakalla kaikkea mikä liikkuu ja saanutkin puluja, supikoiran pennut ja lukuisia pienjursijöitä hengiltä. Ei mikään helpoin kaupunkikoira, mutta uutteran kouluttamisen kautta pidin pintani ja ulkoilutin Muusaa vapaana säännöllisesti, myös kaupunkimetsissä. Perusperiaate onkin aina Muusan kanssa ollut, että sen on saatava elää lajityypillistä elämää, vaikka se vaatisi minulta millaisia uhrauksia tahansa.

Koska Muusa pelkäsi erilaisia pintoja hysteerisesti, järjestin asumiseni hissitaloon muovimatolle. Laminaattilattia ei siedättämisestä huolimatta koskaan onnistunut, vaan Muusa peruutti tutisten matolta toiselle yhtä itsepäisesti kuin minä yritin sitä laminaattilattiaan totuttaa. Samoin toimittiin voimistuneen reviiriagression kanssa: järjestettiin asuminen niin, että Muusa ei pääse ikkunoista kyttäämään koskaan yhtään mitään. Reviiriagression takia Muusan kanssa ei voinut koskaan lähteä lenkille ilman herkkuja. Kutsuin niitä halvaksi henkivakuutukseksi. Joskus omistajan keskittyminen herpaantui ja Muusa pääsi hyökkäämään vieraiden koirien kimppuun. Onneksi verta ovat vuodattaneet vain oman lauman koirat ja minä, eli ulkopuolisilta vaurioilta vältyttiin loppuun saakka.

Muusan ääniarkuus kävi ilmi jo varhain, ikävä kyllä se paheni iän myötä. Muusa pelkäsi rakettien ja ampumisen lisäksi kaikenlaisia voimakkaita pamauksia. Esimerkiksi rakennustyömaat, sillat ja moottoripyörät tuottivat tutinaa arjessa. Mökki ampumaradan vieressä ja koti Santahaminan lähellä eivät helpottaneet asiaa. Onneksi Muusalla oli monipuolinen lääkekaappi, jonka antimilla saattoi helpottaa sen oloa tarpeen tullen.

Muusalla oli synnynnäinen sydänvika (keuhkovaltimoahtauma), joka paheni iän myötä. Alun perin eläinlääkäri arvioi, että vika ei koskaan ehtisi Muusaa elämänsä aikana vaivata, mutta toisin kävi. Muusalla olisi pitänyt aloittaa päivittäinen sydänlääkitys, jolla olisi voitu hidastaa sydämmen vaurioita ja pidentää Muusan elinikää. Olin kuitenkin Muusan kohdalla jo aikaisemmin tehnyt päätöksen, että mitään pysyvää lääkitystä sillä ei aloiteta. Edellisen kerran jouduin tätä asiaa punnitsemaan pari vuotta sitten, kun Muusan käyttäytymisongelmat (ääniarkuus, alusta-arkuus ja reviiriagressio) äityivät niin pahaksi, että Muusa oli noin puoli vuotta lääkityksellä siedätyshoidossa ääniarkuuteen. Tuolloin saimme siedätyksestä hyviä tuloksia ja vähennettyä normaalista arjesta Muusalle aiheutuvaa stressiä.

Muusan pelkotilat ja stressitaso kuitenkin pahenivat sydämmen heikkenemisen myötä. Viimeisen työpäivän aikana Muusa oli muun muassa tullut paniikissa metallisesta koiraportista läpi (siis todella kovalla voimalla päin porttia) ja haukkunut päivänä aikana, mikä ei ole ollenkaan tyypillistä Muusaa. Illalla lenkillä Muusa puri minua ja viimeisellä aamulenkillä Muusaa pelotti Kalasataman rakennustyömaan äänet niin paljon, että tarpeiden tekemisestä ei meinannut tulla mitään. Muusan sydämmen sivuääni oli ihan käsin tunnettavan vahva ja sydän löi kolmitahtisesti ylimääräisen viuhahduksen kera. Muusa kärsi myös rytmihäiriöistä ja rasituksen jälkeen sydän oli aivan villinä. Muusalla oli liian usen liian tukala olo ja olen tyytyväinen, että pystyin luopumaan siitä ennen kuin tilanne olisi pahentunut. Tiedän tehneeni oikean ratkaisun, oikeaan aikaan. Tiedän tarjonneeni Muusalle parhaan mahdollisen elämän.

Muusa on antanut kaikille sen tunteneille valtavan paljon hellyyttä ja rakkautta. Eniten tietenkin minulle. Muusan kanssa peiton alla nukkuminen on edelleen parasta mitä tiedän. Muusan kanssa opetimme toinen toisiamme niin agilityssa kuin muissakin harrastuksissa. Muusa on opettanut minulle käsittämättömän paljon koirien käyttäytymisestä, kouluttamisesta, palkkauksesta ja motivaatiosta sekä ongelmien selättämisestä. Muusa oli väsymätön juoksukaveri, joka jaksoi vetää vetovyössä todella pitkiäkin juoksulenkkejä ja vielä päälle poukkoilla sinne tänne. Muusa inhosi vettä - uimassa sain käydä rauhassa. Mutta saunomisesta Muusa piti ja ylälauteille sen oli aina päästävä.

Muusa osasi elää hetkessä ja otti jokaisesta elämänsä hetkestä kaiken irti. Täysillä, suurella sydämmellä, raivostuttavalla säheltämisellä, vastustamattoman välittömänä, aitona omana itsenään. Muusa haluaisi, että surkuttelun sijaan hänet muistetaan energisyydestä ja iloisuudestaan. Hyvän mielen puikuloinnista ja lukuisista jo legendaarisiksi osoittautuneista sattumuksista ja tarinoistaan. Niitä tarinoita ja sattumuksia on tähän blogiin dokumentointu ihan alusta asti. Kuviakin on paljon ja niistä huokuu se elämäntäyteisyys, mikä oli ominta Muusaa.

Ehkä kirjoitan tähän blogiin vielä joitakin mieleen tulevia tärkeitä muistoja, mutta tämä blogi jääköön Muusan elämän mittaiseksi. Suosittelen etenkin alkuvuosien kirjoituksia!

Agirotu 2014

Tänä vuonna nautiskeltiin agirodusta oikein  kahden päivän verran, kun olin sunnuntain rotukoukkueviestien lisäksi ilmoittanut Rallin lauantain virallisiin kisoihin. Suunnitelmana oli kisata lauantaina vakavahenkisemmin vikaa luokkanousunollaa metsästäen ja ottaa sunnuntai pelkästään rennon hauskanpidon kannalta. Sanoisin, että aika hyvin onnistuttiin suunnitelmissa. Ralli nousi lauantaina heti ekalta radalta kolmosiin ollen tuossa luokassa kolmas ja lunastaen paikan myös avo SM finaaliin. Itse finaaliradassa ei kehumista ollut, koska kuski väsähti helteestä. Joka tapauksessa olen supertyytyväinen koiraan ja itseeni: ensi viikonloppuna startataan ekaa kertaa kolmosluokassa ja aloitamme vuoden 2015 arvokisanollien metsästämisen!

Lähtöpusu - sillä mentiin kolmosluokkaan niin että hujahti vaan!

Osaan nää kontaktitkin!

Sunnuntaina Ralli starttasi kahdessa joukkueessa: kilpailevissa Viviania tuuraten ja mölleissä omassa pentuejoukkueessa. Muusa starttasi pinsereiden kilpailevassa joukkueessa. Omien koirien lisäksi mulla oli ohjattavana myös Teppo kilpailevissa ja Tuukka (rallin veli) mölleissä. Rallin suoritukset joukkueissa ihan ok: kilpailevista tuli keppien sisäänmenosta virhe (avokulman kanssa ollut viime aikoina vähän keskittymishaasteita...) ja mölliradalta tuli yksi rima alas. Muusa otti samaisesta keppien sisäänmenosta virheen ja yhden kiellon, mutta vältyttiin henkilövaurioilta tai muilta sikailuilta eli olen tyytyväinen Muusan suoritukseen. Teppo suoritti kokonaisen yhden esteen ja lähti sitten naisiin (hups). Tuukan kanssa tehtiin nollarata, mikä on ihan käsittämätöntä, koska ei oltu koskaan aikaisemmin tehty yhdessä esteen estettä.

Kisaavien joukkueradalla - Super iit höystettynä yhdellä Super J:llä

Tässä on se kuuluisa AGILITYMAKKARA!

Muusa lähdössä keskittymässä

Pingustit sijoitus 8. kilpailevissa medeissä

Tässä on Caraydan J-pentue (Jazz, Jive, Jig ja Jitterbug), jotka kisasivat agirodussa medimölleissä joukkueena nimeltä Parkettien partavesiäiset. Pronssia napattiin ja hauskaa oli!

Videot löytyy linkkien takaa:
Parkettien partavesiäiset 
Super Iit

Kiitokset kuvista Veera Flink, Niina Partanen, Anna-Kaisa Leino ja videoista Mona Takkinen ja Joona Haara.

Ralli kilpailee

Rallin kanssa on viimeinen kuukausi keskitytty kilpailemiseen ja kilpailutilanteiden harjoittelemiseen. Enemmän siinä on kyllä ohjaajalla harjoittelemista kuin koiralla. Ralli kulkee kuin unelma, mulla on välillä vaikeuksia pysyä perässä tai arvioida ohjauskuvioita oikein Rallin vauhtiin. Toki nuorelle koiralle pitää antaa anteeksi muutamat lentokeinut tai muut arviointivirheet, joita noihin meidän kisaratoihin mahtuu myös. Onneksi edistystä on havaittavissa ja tulostakin tullut ja harvoin tehdään kumpikaan samaa virhettä uudestaan. Ralli on aloittanut kilpailemisen toukokuussa. Kesäkuun lopussa olemme yhtä nousunollaa vaille kolmosluokkalaisia. Tässä viimeisin LUVAnolla tiistailta Mikkelistä.

Muusa treenaa - palkkaus kohdilleen

Muusan kanssa palkkaukseen liittyvät asiat ovat olleet aina tapetilla. Muusa kyllääntyy leluista nopeasti ja niitä on äärimmäisen vaikea käyttää palkkana treeneissä. Lisäksi lelulla saa välillä kierrokset liian ylös, minkä seurauksena koira ei enää pysty keskittymään mihinkään ja heittää helposti sijaistoiminnoille rauhoitellakseen itseään ylikierroksilta. Suurempi ongelma kuitenkin on ollut se, että lelut kelpaavat aniharvoin ja namilla kierrokset laskee ja koira hyytyy treenin edetessä.

Niinpä olenkin ottanut tämän kesän projektiksi käydä niin laajan skaalan erilaisia leluja läpi, että sieltä löytyy Muusalle sopiva palkka tilanteeseen kuin tilanteeseen. SM-kisoista ostettiin tällainen KE-HU. Se osoittautui erinomaiseksi, sillä sinne mahtuu sisälle kokonainen agilitymakkara. On meillä ollut aikaisemminkin erilaisia patukoita ja heitettäviä purkkejä, joihin on saanut namia sisään. Normaali patukka ei kuitenkaan innosta leikkimään, kun makkara haisee jo nenään. Muutenkin ongelmana on ollut, että kun nenä alkaa käymään ja namit tuoksumaan, ei Muusa enää leiki. Ke-hu hapsussa on kuitenkin nämä ihanat hapsut, joista Muusa jaksaa olla kiinnostunut vielä makkarankin haistamisen jälkeen. Tätä lelua se todella retuuttaa loppuun asti. JES! Ainoa miinus on, että ei ollut Muusan hampaissa kovin kestävä, saatiin se heti ekalla kerralla jo vähän repeämään.

Kuvista kiitos taas Ulla Virtaselle!

Muusa agilityn SM-joukkuekisoissa

Mielestäni ihmisellä täytyy olla kohtuullinen määrä hulluutta, pokkaa ja huumorintajua lähteäkseen pinserin kanssa agilityn SM-kisoihin. Niin vaan Muusa starttasi jo elämänsä toisen kerran Pinserit ry:n SM-joukkueessa. Tällä kertaa joukkueen ensimmäisenä aamuvirkkujen lähdössä. Keli oli pinseriagilityyn Tampereella tuona hyisenä aamuna jokseenkin täydellinen: viileän kirpsakka, reipas tuuli ja kuitenkaan ei märkää / sadetta. Sekä ohjaajan, että koiran viretila oli hyvin kohdillaan, etenkin omaan keskittymiseen olen todella tyytyväinen. Ei jännittänyt liikaa, olin rento ja keskittynyt, mutta kuitenkin täynnä tahdonvoimaa, jolla jopa pinserin saa ohjattua yli oikeiden esteiden.

Hyllytettiin Muusan kanssa pituuden jälkeiseen putkeen. Olisi pitänyt valita tuohon toinen ohjaus, esim. hyvissä ajoin aloitettu valssi. Nyt koira ehti lukita putken jo kaukaa ennen pituutta, eikä sivuvedätys herättänyt sen huomiota pätkääkään (+ mun oma liike valui putkelle...). Olen silti äärimmäisen tyytyväinen Muusan rataan: Muusa etenee hyvällä vauhdilla, mutta kuitenkin tehden rataa mun kanssa yhdessä. Lähtö toimi, eikä otettu kontakteiltakaan virheitä. Kepit oli erityisen hienot!

SM-kisoihin ei juuri ehditty valmistautua, tosin Muusa yleisesti ottaen toimii sitä paremmin, mitä vähemmän on tehty agia. HAU Openissa käytiin reilua viikkoa ennen testaamassa, että lähdöt ja kontaktit yms. toimii edelleenkin. Tältä yhdeltä testiradalta yksi kielto ja sekunti yliaikaa.

Videota katsellessa mietin, että pöllöhän mä oon, jos en Muusan kanssa nyt vähän ryhdistäydy kisamaan (ja treenaamaan) enemmän. Pinseriksi kuitenkin ihan kelpo agikoira ja olishan se hienoa yrittää vaikka kerätä niitä SM-nollia ensi vuoden kisoihin.

Toukokuun agilitykuvia - ulkokentän riemua

Kuvat: Ulla Virtanen - Kiitos Ulla!

Rallin aamutreenit

Rallilla oli tänään treeneissä agendalla kolme eri juttua.

1. Kontaktien suoritusvarmuuden hakeminen

Tehtiin puomia kovasta vauhdista ja korkeassa viretilassa siten, että välillä lelu lentää rallin nenän edestä, välillä käytin kuollutta lelua ja välillä häivytin lelun kokonaan. Ideana se, että koiran pitää hakea 2 on 2 off asentoon kontaktille omasta sijainnista / liikkeestä huolimatta ja riippumatta siitä, miten sitä härnätään. Sama pätee myös ns. kisanomaisiin suorituksiin, joissa kontaktista ei palkata. Lisäksi treenattiin pitkiä kontaktilla oloja kisanomaisten nopeiden vapautusten vastapainoksi. Alussa Rallilla oli vaikeuksia ja se baanasi lelun perään johtuen kovasta viretilasta, johon hetsasin sen. Korjasi kuitenkin kivasti, kun palattiin hetkeksi palkkaamaan alastulolle hypytyksestä. Lopuksi onnistu kaikilla tavoilla erinomaisesti.

2. Keppihaaste

Harjoituksen idea oli treenata uutta ohjausta kepeille eli kokeiltiin poispäin käännöstä. Tosi hyvin toimii. Lisäksi tehtiin keppejä kellotaulun ääripäästä sekä avo- että umpikulmasta pelkällä lähetyksellä eli ns. kaikista haastavimpia kulmia. Etenkin avokulma on välillä vaikea. Lentävillä lähdöillä koira menee sisään juuri siitä, minne sen nokka sattui osoittamaan eli keskittyy välillä huonosti. Korjaa kuitenkin oikein, kun kutsuu pois kepeiltä ja lähettää uudestaan (jos vaan malttaa keskittyä). Tätä pitää treenata vielä lisää. Voisi kokeilla ilman lähetystä pannasta hetsaamalla, jos auttaisi tähän hakemiseen ja tietenkin tehdä ensin vähän helpommista kulmista.

Lisäksi laitoin kaksi putken suuta häiriöksi, koska oletin, että pujottelun jatkaminen loppuun itsenäisesti olisi haastavaa, kun houkutus putkeen menoon kasvaa. Noh, tässä ei tällä kertaa ollut mitään haastetta, vaan Ralli pujotteli joka kerta loppuun täysillä haksahtamatta putkiin laisinkaan. Leijeröin jopa keppien vieressä ollutta estettä samalla, eikä sekään tuottanut mitään ongelmia.

3. Irtoaminen

Olen huomannut, että Rallin kanssa on väännetty ja käännetty haastavia juttuja siten, että sen irtoaminen on ruvennut ehkä hieman kärsimään. Samalla olen palkannut välillä paljonkin namilla kädestä viretila-asioiden takia. No nyt sitten treenilistalle lisätty taas irtoaminen, joten sitä harjoiteltiin tänään lopuksi. Eikä muuten ollut helppo harjoitus. Ensinäkin olisi halunnut hakea suoraan putkeen ja kerran juoksin ja kaaduin sen päälle siinä rytäkässä. Toiseksi mustaan putkeen irtoaminen olikin ihan tosi vaikea juttu. Ihan kun se ei olisi hahmottanut putkea ollenkaan keppien takaa, joten siirsin kepit kauemmaksi. Tämän jälkeen alkoi jo sujua, mutta täytyy todeta, että kyllä sen pitää ampaista putkeen kentän toisesta päästä ilman, että minä ehdin sen mukana putkelle. Tätä täytyy nyt aktiivisesti hinkata, että saadaan koira taas irtoamaan hyvin. Onneksi tämä varmasti paranee jo ihan muutaman treenikerran jälkeen, kun koira on kuitenkin alunperin opetettu hyvin irtoavaksi. Silti tärkeä muistutus kaikille muillekin, että koira ei itsestään välttämättä irtoa, jos ei irtoamista harjoitella säännöllisesti.

Blogi elää taas

Pitkän hiljaiselon jälkeen tekee mieli taas kirjoitella koirajuttuja. Eipä Muusan ja Rallin elämässä tässä välissä ole mitään sen kummallisempaa muutosta tapahtunut. Ralli oppii ja kehittyy koko ajan ja Muusa vierailee välillä toisessa pinserilaumassa rentoutuslomalla reviiriasioiden takia.

Tänään Ralli osallistui ensimmäisiin möllikisoihinsa ja voitti luokkansa komeasti nopeimmalla nollaradalla.

Das Auto

Muusa ja Ralli saivat kesäloman alun kunniaksi uuden kulkuvälineen. Valitettavasti edes pääkaupunkiseudulla ei täysipainoinen koiraharrastaminen ole mahdollista ilman autoa. Ja kyllähän tässä ilmastoidussa kärryssä kelpaa omissa yksiöissä matkustaa ja makoilla reeneissä omaa vuoroa odotellessa.

Muusan hyväksymä

Rallin vekki

Nyt se sitten tuli, nimittäin Rallille ensimmäinen reikä Muusan tapaan. Sopivasti suoraan silmäkulmaan kolautti Puikula. Tilanne sinänsä oli komentamisen arvoinen: Ralli varasti luun Muusan suusta. On melkein päässyt unohtamaan, miten nopea ja terävä Muusa tarvittaessa on ja miten näppärää ja hetkeäkään epäröimätöntä hammastyötä se välillä tarjoilee. Ja toisaalta huonoa tuuria, että Ralli ei ehtinyt yhtään väistää
 

Tollanen ikävä kulmahampaan tekemä kolonen siinä sitten komeilee. Onneksi ei osunut sentään silmään tai muutenkaan sille alueelle, että silmä olisi vaarassa.

Hämeenlinnassa pistettiin eläinlääkärissä paikallispuudutuksessa yksi tikki.

Onneksi paraneminen on jo hyvässä vauhdissa.

Muusa agilityn SM-kisoissa joukkueradalla Kirkkonummella

Muusa oli mukana tekemässä pinserihistoriaa Kirkkonumella tänä viikonloppuna. Ensimmäistä kertaa oli Pinserit ry:llä oma pinserijoukkue, itse asiassa kaksi joukkuetta (medi ja maksi). Muusa teki joukkueensa parhaan tuloksen ja olen todella ylpeä pinseristä. Ja etenkin siitä, että sain sen näinkin vaikeassa tilanteessa kanssani tekemään rataa. Radalta tuli 10 ja yliaikaa: ihan tyhmä kontaktivirhe, jossa muka katsoin, että koiran tassu oli jo kontaktilla ja hosuin, kun yritin kuroa yliaikaa kiinni. Lisäksi yksi kielto, kun unohdin lähettää koiran A:lle ja se tuli kiltisti mukanani A:n ohi.

Muusa oli täysin nenäorientoitunut lähdössä, eikä meinannut yhtään pysyä kontaktissa. Onneksi huomasin varastamisen ja sain koiran kuitenkin käskytettyä mukaani. Toi keinonurmi oli jostain syystä täynnä ihania hajuja, jotka olis ollut paljon kiinnostavampia kuin radan tekeminen. Kuitenkin saimme tuloksen ja siitä pitää olla tyytyväinen!

Leirikuvia Rallin kasvattileiriltä

Kuvat kertoo niin paljon enemmän kuin sepustukset. Kiitos kuvista Ulla Virtanen!

Kesätunnelmissa

Kotitalon edustalla

Koirien kesään kuuluu yhä enenevässä määrin punkit. Varsinkin, kun asumme meren rannassa, jossa ruokikko tuntuu välillä vilisevän punkkeja. Rallista on tähän mennessä poistettu kolme punkkia ja Muusasta yksi. Tosi pitkälle on pärjätty punkkitarkastusmenetelmällä jokaisen lenkin jälkeen. Kun koirat käy läpi heti sisään tullessa, ei punkit ole vielä ehtinyt kiinnittyä. Olen vuosien varrella kokeillut erilaisia punkkipantoja, sekä yrttiversioita että apteekin voimakkaampia. Lisäksi testissä on ollut vuorotellen suunnilleen kaikki markkinoilla olevat koiraan levitettävät liuokset. Muusa ei ole saanut mistään nestemäisistä aineista koskaan oireita, mutta Scalibor -pannasta tuli viimekesänä ihoärsytystä. Tämän kesän valinta molemmille koirille on Frontline. Toivottavasti punkit pysyy poissa, vaikka käytössä ei olekaan vahvinta myrkkyä.

Punkkien lisäksi koirien kesään kuuluu kahlausta ja pulahtelua järvessä, meressä, lammissa, ojissa ja muissa kosteikoissa. Mökkeily on ihan ykkönen, kunhan saadaan Muusan naapurin kompostille karkailu kuriin. Pikninkit ovat molempien koirien mielestä mukavia, vaikka Muusan käytöstavat ruoan läheisyydessä ovat hieman hakusessa. Unohtamatta sitä, että kesä on Suomessa mukavinta koiraharrastusaikaa. Muusan kanssa olisi tarkoitus startata Pinserit ry:n SM-joukkueessa (agi) ja ehkä myös agirodussa. Lisäksi Muusan kanssa on tarkoitus tehdä juoksulenkkejä ohjaajan kunnon kohentamiseksi. Ralli opettelee kovasti agia ja tokoa. Molemmat koirat pääsevät toivottavasti ainakin muutaman kerran kesällä harjoittelemaan nenätyöskentelyä jäljen tai haun merkeissä.

Ralli 8 kk vesikoiraleirillä

Kahdeksan kuukautta tuli Rallilla täyteen sopivasti kasvattajan leirillä. Ehdittiin viikonlopun aikana treenata agia ja tokoa kahteen otteeseen ja lisäksi aloitella hakua ja flyballia. Ihmeen hyvin pikkukaveri jaksoi aamusta iltaan touhuta. Ei vaan pinseri jaksaisi. Rallin ensimmäinen leiri sujui muutenkin oikein mukavissa merkeissä. Aurinko paistoi (ja poltti!) tasaisesti koko viikonlopun ja Ralli handlasi tyylikkäästi niin leirinuotiolla riehumisen kuin uudessa paikassa uusien koiratuttavuuksien keskellä majoittumisenkin. Ei mennyt turhaa energiaa levottomiin öihin tai muuhunkaan ei toivottuun. Päin vastoin Ralli on edelleenkin super avoin sekä vieraita ihmisiä että koiria kohtaan. Ei voi muuta kun olla ylpeä ja onnellinen pikku-ukon omistaja. Seuraavalle leirille uskallan ehkä ottaa jo molemmat koirat, kun kummatkin osaavat todistetusti yksin käyttäytyä leiriolosuhteissa normaalisti. Tämän ei tosin vielä takaa mitään yhdessä käyttäytymisestä.

Kahdeksan kuukauden kunniaksi Ralli pääsi ihan virallisen mitan alle ja kunnolliselle vaa'alle. Strategiset mitat: 11,8 kg ja 41 cm. (Kaisille kiitos mittaamisesta!)

Nainen - tee se lelu!

Ehkä uskallan jo huokaista helpotuksesta ja luottaa siihen, että koirani on medikokoinen. Rallin koivilla ja lahjoilla tosin hypätään sujuvasti ihan mitä tahansa korkeutta. Suurempi estekorkeus voisi myös helpottaa ohjaajan mukana pysymistä, kun koiralla menisi enemmän aikaa hyppäämiseen. Tällä hetkellä ohjaaja on nimittäin passitettu juoksulenkeille kuntoa ja ketteryyttä parantamaan. (Arvatkaa kuinka monta kertaa oon jo käynyt...? V: Pyöreät nolla.)

Tyytyväinen pallohullu

Harrastuksia on meillä piisannut ihan arkenakin: kaksi kertaa viikossa on treenattu agia penturyhmässä ja tasapuolisuuden nimissä kaksi kertaa viikossa on ollut myös ohjatut tokotreenit. Eli neljä iltaa viikossa Rallin harrastuksia. Tiistai on ollut mun "vapaapäivä" eli silloin koulutan agia ja treenaan Muusan kanssa. Jes. Kun tähän lisätään päälle viikonlopun kurssit ja leirit, niin ei liene ihme, että ylimääräiset juoksulenkit jää tekemättä. Toisaalta Rallin kanssa treenaaminen nyt vaan on niin palkitsevaa, että ihmekös tuo, jos mopo vähän lähtee käsistä.

Ralli on loistanut agilityn lisäksi myös tokossa ja edennyt opinnoissan sellaista vauhtia, että voidaan jopa puhua suuresta potentiaalista kyseiseen lajiin. Täytyy kyllä myöntää, että Rallin kanssa jopa tokon treenaaminen on tosi hauskaa. En olis uskonut, että minäkin voin olla innoissani lähdössä tokotreeneihin. Tai treenata tokoa jopa omatoimisesti. Myös haku ja flyball vaikuttivat molemmat oikein sopivilta lajeilta Rallille, mikä ei tullut yllätyksenä. Tähän mennessä ainoastaan paimennuksesta on jäänyt sellainen fiilis, että siihen ei Rallilla välttämättä ole erityisiä lahjoja.