maanantaina, kesäkuuta 23, 2014

Muusa treenaa - palkkaus kohdilleen

Muusan kanssa palkkaukseen liittyvät asiat ovat olleet aina tapetilla. Muusa kyllääntyy leluista nopeasti ja niitä on äärimmäisen vaikea käyttää palkkana treeneissä. Lisäksi lelulla saa välillä kierrokset liian ylös, minkä seurauksena koira ei enää pysty keskittymään mihinkään ja heittää helposti sijaistoiminnoille rauhoitellakseen itseään ylikierroksilta. Suurempi ongelma kuitenkin on ollut se, että lelut kelpaavat aniharvoin ja namilla kierrokset laskee ja koira hyytyy treenin edetessä.

Niinpä olenkin ottanut tämän kesän projektiksi käydä niin laajan skaalan erilaisia leluja läpi, että sieltä löytyy Muusalle sopiva palkka tilanteeseen kuin tilanteeseen. SM-kisoista ostettiin tällainen KE-HU. Se osoittautui erinomaiseksi, sillä sinne mahtuu sisälle kokonainen agilitymakkara. On meillä ollut aikaisemminkin erilaisia patukoita ja heitettäviä purkkejä, joihin on saanut namia sisään. Normaali patukka ei kuitenkaan innosta leikkimään, kun makkara haisee jo nenään. Muutenkin ongelmana on ollut, että kun nenä alkaa käymään ja namit tuoksumaan, ei Muusa enää leiki. Ke-hu hapsussa on kuitenkin nämä ihanat hapsut, joista Muusa jaksaa olla kiinnostunut vielä makkarankin haistamisen jälkeen. Tätä lelua se todella retuuttaa loppuun asti. JES! Ainoa miinus on, että ei ollut Muusan hampaissa kovin kestävä, saatiin se heti ekalla kerralla jo vähän repeämään.

Kuvista kiitos taas Ulla Virtaselle!











Ei kommentteja: