sunnuntaina, kesäkuuta 15, 2014

Muusa agilityn SM-joukkuekisoissa

Mielestäni ihmisellä täytyy olla kohtuullinen määrä hulluutta, pokkaa ja huumorintajua lähteäkseen pinserin kanssa agilityn SM-kisoihin. Niin vaan Muusa starttasi jo elämänsä toisen kerran Pinserit ry:n SM-joukkueessa. Tällä kertaa joukkueen ensimmäisenä aamuvirkkujen lähdössä. Keli oli pinseriagilityyn Tampereella tuona hyisenä aamuna jokseenkin täydellinen: viileän kirpsakka, reipas tuuli ja kuitenkaan ei märkää / sadetta. Sekä ohjaajan, että koiran viretila oli hyvin kohdillaan, etenkin omaan keskittymiseen olen todella tyytyväinen. Ei jännittänyt liikaa, olin rento ja keskittynyt, mutta kuitenkin täynnä tahdonvoimaa, jolla jopa pinserin saa ohjattua yli oikeiden esteiden.


Hyllytettiin Muusan kanssa pituuden jälkeiseen putkeen. Olisi pitänyt valita tuohon toinen ohjaus, esim. hyvissä ajoin aloitettu valssi. Nyt koira ehti lukita putken jo kaukaa ennen pituutta, eikä sivuvedätys herättänyt sen huomiota pätkääkään (+ mun oma liike valui putkelle...). Olen silti äärimmäisen tyytyväinen Muusan rataan: Muusa etenee hyvällä vauhdilla, mutta kuitenkin tehden rataa mun kanssa yhdessä. Lähtö toimi, eikä otettu kontakteiltakaan virheitä. Kepit oli erityisen hienot!

SM-kisoihin ei juuri ehditty valmistautua, tosin Muusa yleisesti ottaen toimii sitä paremmin, mitä vähemmän on tehty agia. HAU Openissa käytiin reilua viikkoa ennen testaamassa, että lähdöt ja kontaktit yms. toimii edelleenkin. Tältä yhdeltä testiradalta yksi kielto ja sekunti yliaikaa.

Videota katsellessa mietin, että pöllöhän mä oon, jos en Muusan kanssa nyt vähän ryhdistäydy kisamaan (ja treenaamaan) enemmän. Pinseriksi kuitenkin ihan kelpo agikoira ja olishan se hienoa yrittää vaikka kerätä niitä SM-nollia ensi vuoden kisoihin.

1 kommentti:

Elisa L kirjoitti...

Rispektiä pinseriagilitaajalle! :) Tietysti lähdette hakemaan nollia yksilö ässämmiä varten. Huumorilla varmaan niitä pitää kuitenkin hakea, ettei iske tiukkapipous pinseriin?
Hieno rata teillä! Putkiansa oli mun pelkona myös.