keskiviikkona, marraskuuta 26, 2008

Muusa hoitokoirana

Minä olen ollut siitä onnellisessa tilanteessa, että Loviisa ja Nikke ovat aina hoitaneet Muusaa tarpeen vaatiessa. Ja vaatimuksia onkin koko Muusan olemassaoloajan sadellut tiuhaan tahtiin. Jossain takaraivossa on kuitenkin aina ollut ajatus siitä, että Muusaa voisi ja ehkä pitäisi viedä hoitoon muuallekin. Harvemmin on kuitenkaan ollut tarvetta. Kerran isäni on hoitanut Muusaa (hän ei kestänyt sitä, että Muusa tunki samaan sänkyyn nukkumaan) ja kerran Niken sisko (joka oli pärjännyt Muusan kanssa oikein mainiosti).

Olen huomannut, että koiran antaminen hoitoon uusille ihmisille ei olekaan minulle ihan niin helppoa. Huolehdin kamalasti siitä, tuottaako Muusa jollekin harmaita hiuksia, kestääkö sitä kukaan ja pärjääkö sen kanssa. Ajattelen selkeästi niin, että Muusa olisi jotenkin erityisen hankala tapaus. Ja kyllähän Puikula persoonallinen onkin, mutta todistettavasti sen kanssa pärjää. Silti on jotenkin hankala nähdä omaa koiraansa vieraan silmin. On vaikea arvioida, mikä on kenellekin vaikeaa tai millaisia odotuksia ihmiset eläimiin kohdistaa. Onko mahdoton ajatus nukkua koiran kanssa samassa sängyssä tai ylitsepääsemätöntä komentaa se alas? Vai onko kenties ihanaa käpertyä Muusan viereen?

Muusalla on hyvät ja huonot puolensa, kuten kaikilla. Muusa on avoin ja sosiaalinen niin kaikille ihmisille kuin muille koirillekin. Toisaalta Muusalla on välillä vähän liikaa energiaa. Muusa tahtoo reipasta liikuntaa ja paljon hellyyttä. Muusa tykkää kölliä sohvalla ihmisen vieressä, mutta tietää kyllä mitä "alas" tarkoittaa. Muusa osaa kaikki mahdolliset peruskäskyt, mutta muistaa niiden noudattamisen kerrallaan vain muutaman sekuntin. Muusa ei vaadi aamulla kukonlaulun aikaan ulos, vaan se nukkuu tyytyväisesti peiton alla siihen asti (ja yleensä pidempäänkin) kuin ihmiset. Muusa vetää lenkillä, jos vetämisen suhteen ei ole todella tiukkaa nollatoleranssia. Muusan voi päästää vapaaksi ja se tulee kyllä käskystä takaisin (paitsi jos on pupuja lähettyvillä...) Muusa on tottunut olemaan mukana joka paikassa, toisaalta yksinolo ei välttämättä ole helpoin mahdollinen juttu vieraassa paikassa. Muusan ainoa (omasta mielestäni) todella rasittava puoli on liukkaiden pintojen pelko. Rappuset ja liukkaat lattiat ovat Muusan painajainen, onneksi sen voi tiukan paikan tullen ottaa syliin.

Tarkoitus oli lähteä joululomalla matkalle kahdeksi viikoksi ja Muusa oli hoitopaikkaa vailla. Ei kuitenkaan saatu enää lentoja, joten matka peruuntui. Nyt suunnittelen sellaista joululomaa kotimaassa, joka sisältäisi myös Muusan. Niinhän se menee, että minun on aina hankalampi olla erossa Muusasta kuin sen minusta :)

Ei kommentteja: