Barrikadit

Muusa näyttää päivä päivältä enemmän pinseriltä ja vähemmän pehmolelulta. Pyöreä ja epämääräisesti paikasta toiseen löllyvä karvakasa muuttuu hujauksessa kiiltäväkarvaiseksi raamikkaaksi koiraksi, jolla ei enää ole tuhansia ruttuja ja kolme numeroa liian isoa nahkaa ja joka pinkoo sutjakkaasti paikasta toiseen hapuilevan horjuvan taaperruksen sijaan. Muusasta tulee epäilemättä sellainen sporttibeibe, että huh. Sen tekemisiä on hyvin vaikea yrittää vangita kameralla, paitsi nukkumista, koska koiruus kerkeää vilahtamaan kuvasta pois jo ennen kuin kuvaaja on kerennyt laittaa kameran päälle.

Meillä on ollut jos jonkinmoisia barrikadeja aitaamassa koiralle yöksi omaa aluetta ja omaa pesää. Minä elin aika pitkään siinä käsityksessä, että jaksaisin opettaa koiran nukkumaan jossain muualla kuin kainalossani. Muusalle yksikään este ei kuitenkaan ole este, ainoastaan hidaste. Alussa yritin opettaa riiviötä niin, että koko yö vietetään omassa pedissä lattian tasolla, kekseliäänä ja sinnikkäänä tyyppinä se oli joka kerta viimeistään aamuyöllä sängyssä tuhisemassa voitonriemuisena barrikadeista riippumatta.

Seuraavaksi taktiikaksi otin, että koira saa mitä haluaa (eli pääsee sänkyyn) heti kun se on ensin rauhoittunut omaan petiinsä lattialle. Jotta harjoitus saataisiin onnistumaan pitäisi ensin taata se, ettei koira pääse sänkyyn omin avuin. Varsinainen koira-aita ei pidättele Muusaa, se kiipeää sitä pitkin vaikka taivaseen asti. Jatkoin koira-aitaa tuoleilla ja toivoin parasta. Tässä erään illan nukkumaanmenoseremoniat.

"Hmmh, tämäpä mielenkiintoista. Miksi ihmeessä edessäni on tällaiset viritelmät?"

"Jaahas, mitenkäs täältä päästään pois...? Ei muuta kun toimeen sitten..."

Ja kas näin. Sängyssä jo ennen kuin kameramies kerkeää edes kuvaamaan...


Mikset sinä pieni koira pysy minkään aidan takana edes sitä hetkeä, että kerkeäisit oivaltamaan, miksi se on rakennettu -kesustelu.