Minä söin vaipat - nami nami

No siinehän ne taas meni, yhdet pöksyt. Oli Muusa askarrellut yksin ollessa tänään, jäljelle jäi hädintuskin mitään. Että silleen, nami nami sanoo syöjätär. Oikein tyytyväisenä ja autuaan tietämättömänä päänsärystä, joka orastavasti jommottaa ohimolla. Huoleton on hevosteon mies ja pinseritön nainen.

No ihan paskathan nuo olivatkin, ihan hyvä, että menivät.

Nyt saat sitten nuolla itseäsi vimmatusti, senkin syöppö. Minä en jaksa siivota.

Juoksun vaikutuksista

On niitä sittenkin vähän enemmän kuin muistelin. Koiran keskittymiskyky nolla. Kotona ollaan harjoiteltu maahanmenoa, mutta jostain syystä jo opitutkin taidot tuntuvat olevan saavuttamattomissa. Vuoroin Muusa istuu ja välillä vaan juoksee sohvalle köllöttämään, vaikka nakkeja olisi tiedossa. Ja minä kun kuvittelin opettavani neidille temppuja kotona kaikkina niinä viikoina, kun toko jää väliin. Täytyy ehkä harkita uudelleen.

Toinen juoksu

En pohdiskellut Muusan juoksun alkamista turhaan, enkä kuviellut turpeaa alapäätä. Aamulla huomasin, että Muusan toinen juoksu oli tosiaankin alkanut. Aika tarkalleen puolen vuoden päästä ensimmäisestä. Alkamisviikonpäiväkin taisi olla sama, maanantai. Juoksu ei tunnu kauheasti vaikuttavan Muusaan, kotona se on aavistuksen rauhallisempi ja ulkona ehkä tavallista kiinnostuneempi hajuista ja innokkaampi merkkamaan.

Pöksyistä Muusa ei paljoa perusta. Se haluaisi päästä mielummin nuolemaan itseään vapaasti. Ensimmäisten juoksujen aikana Muusa tuhosi muistaakseni kahdet pöksyt, sen jälkeen pidin pöksyjä vain silloin kun olin itse kotona ja yksin ollessaan Muusa sai mielummin sotkea paikkoja kun syödä housujaan. Nyt en oiken ole vielä päättänyt strategiaa. En haluaisi kuurata päivän päätteeksi hulluna ja pestä tekstiileitä yhtenään, toisaalta en kyllä halua, että Muusa syö pöksyjäänkään. Pitää ehkä harjoitella lyhytä pätkiä ja yrittää jättää jokin superherkullinen luu yksinoloajaksi. Ehkä tällä tavoin kaikki keskittymiskyky tai tarmo ei suuntautuisi pöksyjen tuhoamiseen.

Vedenpaisumus

Lenkkipolulla odotti tänään arvaamaton yllätys. Meri oli vallannut sen! Ilmeisesti on ollut niin kostea talvi, että veden pinta on noussut jo nyt. Yleensä se nousee vasta keväällä ja silloinkin tuo nousu on täällä päin pysynyt paremmin hallinnassa kun nyt. Eilen oltiin sopivasti Muusan ja Miska-pinserin kanssa Sipoon koirametsässä kunnon seikkailulla, joten huomasimme tämän "vedenpaisumuksen" vasta tänään lenkkeillessämme taas kotihoodeilla ja Viikissä.

Muusa on saanut nauttia koiraseurasta kuluneella viikolla ihanan paljon. Parina iltana se on ollut kylässä/hoidossa Miska-vanhuksen ja Loviisan luona. Lisäksi eilen riehuttiin Miska-pinserin kanssa niin, että mua ainakin välillä hirvitti Muusan leikin agressiivisuus. En sitten tiedä oliko leikki Miskalle niin hauskaa. Lisäksi ollaan käyty tavallista ahkerammin koirapuistossa, mistä on yllättäen löytynyt Muusalle mieluista leikkiseuraa useana päivänä. Tänään käytiin taas "omassa kotikoirapuistossa" Herttoniemessä. Muusa on selkeästi ruvennut nauttimaan koirapuistossa entistä enemmän, mikä johtuu ainakin osittain siitä, että neiti on oppinut puolustamaan itseään yli-innokkailta uroksilta. Kenties Muusa on rohkaistunut myös leikkimään tuntemattomien koirien kanssa entistä avoimemmin tms.

Muusan kanssa on lenkkeilty todella pitkiä lenkkejä (jopa 3 tuntia) viime aikoina. Ehkä olen itse jotenkin innostunut tai sitten muuten vaan ajautunut vähän kauemmaksi. Kerran kävi jopa niin, että kävelimme niin kauas, että omistaja ei jaksanut kävellä enää takasin. Piti käydä kaverilla Viikissä lainaamaassa rahaa takaisintulobussimatkaan :)

Neidin toisia juoksuja jo kovasti odotellaan. Muusa on aina merkkaillu kuin uros konsanaan (Mistäköhän tämä johtuu?), joten merkkailuista en sen enempää voi päätellä juoksujen alkamista. Sen sijaan Muusan alapään turpeudesta kylläkin. Niin ja tietenkin urosten suhtautumisesta. No ehkä ne sieltä taas tulevat, tai sitten eivät. Itse lähinnä odotan/toivon koiran rauhoittumista (juoksun ajaksi), viimeksi se oli niin ihanaa, kun Muusa vaan köllötteli ja otti chillisti :) Miinuspuolena tietenkin se, että ei pääse muita koiria tapaamaan.

Edistystä on tapahtunut myös muiden koirien ohittamisessa. Muusa ohittaa oikein mallikkaasti, kun pyydän sen vierelle. Vihjesanan käyttöä pitää vielä vähän treenata. Mutta enää ei tarvitse hihnaa kiristellä ja nakkeja heilutella varmistaakseen, että koira ei keksi sännätä kesken ohituksen vastaantulevaa koiraa haistelemaan. Hyvä Muusa.

Tässä vielä muutama kotikuva:

"Lotta tykkää loikoilla riippumatossa, minä en niin välitä siitä, kun se keinuu ja on epävakaa."



"Ihanaa, rapsuta mua mahan alta."


Pizzavahti :)

Edistystä

Hassua, huomaan olevani aika hissun kissun, jos koiran kanssa tapahtuu edistystä, ettei vain tule hehkutettua jostain, joka sitten seuraavassa hetkessä muuttuukin uudeksi ongelmaksi.

Silmätulehdus parani, tippojen laittamisestakin tuli lopulta niin rutiinia, että avustajia ei tarvittu, eikä liiemmin mitään painiselätystä. Kaikenkaikkiaan lopputulokseen voi olla varsin tyytyväinen, vaikka ehkä olisinkin toivonut, että tippoja olisi saanut laittaa vielä muutaman päivän lisää, kun se alkoi sujumaan niin mallikelpoisesti :)

Vielä enemmän olen kuitenkin tyytyväinen Muusan yksinolotaidoista, jotka ovat palanneet kuin eivät koskaan olisikaan ruosteessa olleetkaan. Ei tuhoja, ei ahdistusta. Vain kotona nukkunut koira, joka odottaa sohvalla häntää heiluttaen, mutta ei hyökkää tervehtimisleikkeihin, koska tietää että huomiota sillä ei tipu. Oi, mikä kivi on taas vierähtänyt sydämmeltä pois. Miten se taas tehtiin? Istumalla vuorotellen vessassa ja rappukäytävässä, loputtomilla lähtemisharjoituksilla, huomion vähentämisellä ja ennen kaikkea rutiinin luomisella. Koira jää joka päivä yksin kotiin, piste. Rutiini menee rikki ja Muusa sekaisin heti, jos se pääsee yhtenä viikkona toimistolle mukaan päiviksi, eikä sen tarvitsekaan olla ollenkaan yksin. Eli vaikka kuinka tekisi mieli ottaa koira mukaan päiväksi, en sitä tee. Tulen mielummin vaikka hakemaan iltapäivällä mukaan.