Oletteko koskaan olleet kaupungilla (villin) koiran kanssa, jolla ei ole pantaa tai valjaita?
No, minä pääsin kokemaan sen tänään, kun Muusa puri kahvilan terassilla valjaat keskeltä rintaa poikki. Vapauduttuaan Muusa hengasi ensin terassilla tovin sylissä ihan nätisti, jonka jälkeen yritimme suunnistaa metroon. Tästä ei kuitenkaan pelkän kaulan ympäri kiedotun hihnan avulla tuntunut tulevan järkevää tai haluttua lopputulosta. Eläin painaakin jo niin paljon, ettei sitä jaksa kantaa koko matkaa kotiin. Päätin luovuttaa suosiolla ja ostaa jotain koiran kytkemiseen kelpaavaa lähimmästä vastaantulevasta paikasta (Stockan eläinosasto). Stockalla Muusa pissasi keskelle lattiaa ja omistajan jo valmiiksi punainen naama oli jos mahdollista vielä vähän punaisempi. Oikean kokoisia valjaita ei ollut, ja pantojen löytäminenkin oli hankalaa tai oikeammin niiden sovittaminen, vimmatusti rimpuilevan ja purevan Muusan takia. Tässä kaikessa oli ohikulkijoilla ihmeteltävää ja naurussa pitelemistä. Olisi pitänyt myydä lippuja Muusa show'hun.
Lopulta sain tietysti koirani rauhoittumaan, pannat sovitettua, oikeankokoisen maksetua ja pääsimme jatkamaan matkaa.
Muusa on esittänyt toiveen, että kirjoittaisin myös niistä asioista, joita hän jo osaa ja joista suoriudumme erinomaisesti. Tätä neuvoa noudattaen on aiheellista kertoa teille myös siitä, että Muusa on oppinut menemään liukuportaita sekä ylös että alas. Se on kyllä mielestäni pieneltä koiralta paitsi aikamoista rohkeutta myös ketteryyttä kerrassaan. Lisäksi Muusa matkustaa kaikissa julkisissa kulkuvälineissä oikein mallikelpoisesti.
torstaina, toukokuuta 10, 2007
keskiviikkona, toukokuuta 09, 2007
Alushousuahmatti
Lisätään tuohon uuteen ruokavalioon vielä emännän likaiset alushousut. Niitä on tähän mennessä tainnut mennä kolmet. En ymmärrä mikä niissä on olevinaan niin herkullista ja mistä Muusa aina löytää niitä? Vaatekomeron lattialta ja pyykikorista lienee vastaus, mutta kun saisi sen kerrankin itse teosta kiinni (eli varastaminen), olen toistaiseksi päässyt huomioimaan tilanteen vasta siinä vaiheessa kun reikiä on jo niin paljon, että alushousut joutavat roskiin. Grrrh!
Naapurin lapset pelkäävät Muusaa, koska se on niin villi ja raju leikeissään. Muusa puolestaan rakastaa kaikkia lapsia ja haluaisi painia vasinkin niiden kanssa. Tänään jouduin ensin keräämään kaikki pihan pelosta karkuun juoksentelevat lapset syliini (siitä juoksentelusta se koira vasta villiintyykin) ja sitten samalla metsästämään koiraa kiinni. Olisitte olleet näkemässä sitä sow'ta. Saattaa olla, että tästä lähtien meillä mennään rappuun ja pihalle pelkästään hihnassa. Voisi helpotta emännänkin elämää...
Minäkö muka villi ja pelottava?
Naapurin lapset pelkäävät Muusaa, koska se on niin villi ja raju leikeissään. Muusa puolestaan rakastaa kaikkia lapsia ja haluaisi painia vasinkin niiden kanssa. Tänään jouduin ensin keräämään kaikki pihan pelosta karkuun juoksentelevat lapset syliini (siitä juoksentelusta se koira vasta villiintyykin) ja sitten samalla metsästämään koiraa kiinni. Olisitte olleet näkemässä sitä sow'ta. Saattaa olla, että tästä lähtien meillä mennään rappuun ja pihalle pelkästään hihnassa. Voisi helpotta emännänkin elämää...
Minäkö muka villi ja pelottava?
tiistaina, toukokuuta 08, 2007
Ruokavaliomuutoksia - vanu
Uutena tulokkaana Muusan ruokavalioon on tunkenut vanu. Viikonloppuna se popsi pettoni, jota se toki oli jo aikaisemmin hieman maistellut. Itse en ole ollut kotona, ja minulle on vielä hieman hämärän peitossa miten peton syöminen on käytännössä päässyt tapahtumaan. Ilmeisesti on olut yö ja urhoollinen koiranvahti on ollut syvässä unessa lopulta nukahdettuaan Muusan villien yöriehujaisten jälkeen. Seuraavat kaksi päivää Muusa vietti oksennellen vanua, eikä se näyttänyt juuri tajuavan syy-seuraussuhdetta. Tästä toettuaan oli Mustekalan vuoro (Muusan pehmolelu). Mustekala-paran jalka on nyt amputoitavana kokonaa, sillä Muusa söi siihen ison rei'än josta saattoi kaapia vanua ulos ahmittavaksi. Mustekalasta ei onneksi mennyt maha sekaisin, sillä nihkeä ja ymmärtämätön äippä otti lelun juuri sopivassa välissä pois.
Myös etutassujen nostaminen milloin minkäkin pöydän kulmalle ruoan löytymisen toivossa on meillä alkanut. Muusa uskoo kyllä kieltoja, mutta sen kanssa saa olla todella tarkkana, että sen poskeen ei mene emännän ruoat. Sille kun tuntuu maistuvan ihan kaikki mikä lattialle tippuu kurkusta soijarouheeseen asti. Oveluutta ja nopeutta Muusalta ei näissä asioissa puutu.
Kuulemma koiran pitäisi olla itsenäistymisvaiheessa. Missäköhän sen pitäisi näkyä? Minä toivottaisin kernaasti tervetulleeksi esimerkiksi jonkilaisen kyvyn tottua yksin olemiseen. Meillä Muusa lähinnä raahailee pesäänsä kauemmas emännän sängystä, mutta kömpii sitten kuitenkin peiton alle viereen nukkumaan...
No, on meillä jotain aivotoimintaakin harrastettu, sillä istu-, maahan-, ja irti-käskyjen harjoitukset ovat kaikki hyvässä vauhdissa. Suunnitelmissa on myös lähitulevaisuudessa opettaa sanojen 'rajoita' ja 'rauhoitu' merkitykset, sillä Muusa on todella villi. Ihan kun joku olisi kolmen kuukauden kohdalla painanut 'riehu'-nappia.
Muusa on ehdolistunut naksuttimeen todella hyvin, joten koluttaminen on siinä määrin helppoa, että aika paljon voi vain lennosta nappailla sen itse suorittamia juttuja ja liittää niihin vain vihjesanat. Jokainen koira istuu, makaa, juoksee omistajaansa kohden, päästää lelun irti jne.. jossain vaiheessa ihan itsekseen, niin että jos on tarkkaavainen voi suoraan palkita niistä, ilman, että pitää itse ensin aiheuttaa haluttu toiminta. Suosittelen lämpimästi naksutinta kaikkien vilkkaiden ja nopeiden koirien kouluttamiseen, se helpottaa palkitsemista juuri oikealla hetkellä ja oikeista asioista. Sitten on vielä se hupipuoli - älykkäänä koirana pinseri hoksaa hyvin nopeasti mistä naksahdus tuli, ja vihjesanoja voi liittää vaikka vasemmalle katsomiseen tai ihan mihin tahansa absurdiin ja sinäänsä "hyödyttömään" toimintaan. Onpahan koiralla ainakin pähkäiltävää ja aktiviteetteja. Täytyy tosin muistaa, että pieni pentu (tai ainakaan Muusa) ei jaksa keskittyä kuin todella lyhyen hetken kerrallaan naksutteluun.
Myös etutassujen nostaminen milloin minkäkin pöydän kulmalle ruoan löytymisen toivossa on meillä alkanut. Muusa uskoo kyllä kieltoja, mutta sen kanssa saa olla todella tarkkana, että sen poskeen ei mene emännän ruoat. Sille kun tuntuu maistuvan ihan kaikki mikä lattialle tippuu kurkusta soijarouheeseen asti. Oveluutta ja nopeutta Muusalta ei näissä asioissa puutu.
Kuulemma koiran pitäisi olla itsenäistymisvaiheessa. Missäköhän sen pitäisi näkyä? Minä toivottaisin kernaasti tervetulleeksi esimerkiksi jonkilaisen kyvyn tottua yksin olemiseen. Meillä Muusa lähinnä raahailee pesäänsä kauemmas emännän sängystä, mutta kömpii sitten kuitenkin peiton alle viereen nukkumaan...
No, on meillä jotain aivotoimintaakin harrastettu, sillä istu-, maahan-, ja irti-käskyjen harjoitukset ovat kaikki hyvässä vauhdissa. Suunnitelmissa on myös lähitulevaisuudessa opettaa sanojen 'rajoita' ja 'rauhoitu' merkitykset, sillä Muusa on todella villi. Ihan kun joku olisi kolmen kuukauden kohdalla painanut 'riehu'-nappia.
Muusa on ehdolistunut naksuttimeen todella hyvin, joten koluttaminen on siinä määrin helppoa, että aika paljon voi vain lennosta nappailla sen itse suorittamia juttuja ja liittää niihin vain vihjesanat. Jokainen koira istuu, makaa, juoksee omistajaansa kohden, päästää lelun irti jne.. jossain vaiheessa ihan itsekseen, niin että jos on tarkkaavainen voi suoraan palkita niistä, ilman, että pitää itse ensin aiheuttaa haluttu toiminta. Suosittelen lämpimästi naksutinta kaikkien vilkkaiden ja nopeiden koirien kouluttamiseen, se helpottaa palkitsemista juuri oikealla hetkellä ja oikeista asioista. Sitten on vielä se hupipuoli - älykkäänä koirana pinseri hoksaa hyvin nopeasti mistä naksahdus tuli, ja vihjesanoja voi liittää vaikka vasemmalle katsomiseen tai ihan mihin tahansa absurdiin ja sinäänsä "hyödyttömään" toimintaan. Onpahan koiralla ainakin pähkäiltävää ja aktiviteetteja. Täytyy tosin muistaa, että pieni pentu (tai ainakaan Muusa) ei jaksa keskittyä kuin todella lyhyen hetken kerrallaan naksutteluun.
torstaina, toukokuuta 03, 2007
Aarteenetsintäleikki
Muusa opettelee parhaillaan uutta leikkiä, aarteenetsintää. Avustaja pitää siitä kiinni sen aikaa kun minä "piilotan" lelun. Sitten Muusa saa ampaista etsi-käskyn siivittelemänä lelunsa luokse. Leikin idean se tuntuu ymmärtävän, mutta lelun on oltava jossain esillä lattialla, muuten se ei sitä vielä löydä. Myöhemmässä vaiheessa Muusalle voi oikeasti piilottaa lelua tai vaikka nameja. Miska-vanhuksen kanssa leikkiä leikitään sillä tavalla, että Miska menee vessaan odottamaan siksi aikaa kun nameja tai lelua piilotetaan ja sitten alkaa etsintä. Saattaa olla, että Muusalle vessaan sulkeminen olisi niin järkyttävää, että etsinnästä ei tulisi sen jälkeen yhtään mitään.
keskiviikkona, toukokuuta 02, 2007
Eroahdistus
Niinpä niin, en ole järin yllättynyt huomattuani, että 14 viikkoinen pinserini kärsii eroahdistuksesta. Onko joku joskus väittänyt, että elämä pienen koiran kanssa olisi helppoa?
Katson koirani kärsivän eroahdistuksesta, koska se lähtöä tehdessäni piipittää, lähdettyäni ulvoo ja haukkuu sekä lopulta yrittää tulla ovesta läpi ja kotiin tultuani on tehnyt tuhoja. Sinäänsä tilanne on harmittava, sillä Muusa osasi jossain vaiheessa jo olla oikein hienosti ja rauhallisesti yksin kotona kahden tunnin jaksoja.
Grrrh, mikään ei ole turhauttavampaa kuin takapakki! No, nyt sitten palataan alkuun yksinoloharjoituksissa ja järjestellään elämää niin, että koira ei ahdistu. Tällä kertaa harjoitukset tehdään niin, että Muusa ei saa niiden aikana päästää piippaustakaan. Jos piipittää, olen edennyt liian nopeasti. (Voitte kuvitella sitä riemua, mikä naapureille syntyy äänieristämättömän vanhan talomme rappukäytävässä ravaamisesta. Klikskroks, ovi kiinni ja klikskroks samantien avaimella auki ja väliovi paukkuu mukavasti aina välissä ja koira livahtelee rappuun...) On näistä harjotuksista selkeästi hyötyä, koska koira malttaa jo olla piipittämättä noin kymmenen sekuntia ennen paluutani.
Olen lukenut rodun harrastajien keskustelupalstoilta lausuntoja siitä, että pinseri piipittää joka tapauksessa. Itse olen sitä mieltä, että piipitys on aina merkki turhautumisesta, stressistä tai huolestumisesta (tai jostain muusta...?) ja siihen tulee suhtautua pohtivasti, ei vain todeta, että kuuluu koiran normaaliin rutiiniin. Voin kuvitella lukemattomia määriä tilanteita, joissa pinseri älykkäänä ja vilkkaana koirana on turhautunut. En kuitenkaa enää näiden muutamien pentukokemusten jälkeen usko siihen, että meillä kotona tilanne rauhottuu kun vain antaa sen piipittää ja tajuta, että piipittämisellä ei saavuta mitään. Muusalle piipitys on vasta alkusoittoa, josta se näkyy lietsovan itsensä suurempaan ulvomiseen ja haukkumiseen päätyen asioiden vimmattuun tuhoamiseen sen sijaan, että se rauhoittuisi.
Koiran kanssa elämisessä on epäilemättä paljon hyötyä siitä, että se on voimakkaasti leimaantunut minuun. Se on tyytyväinen siellä missä minäkin olen, oltiin sitten kylässä kaverilla, mielenosoituksessa, kokouksessa, kaupungilla kuljeksimassa tai vaikkapa bileissä. Sitä voi esimerkiksi ulkoiluttaa vapaana ja sitä on helppo motivoida koulutustilanteisiin, koska lähtökohtaisesti sitä kiinnostaa tekemiseni ja se minne olen menossa ja mitä sille viestin. Juuri sellainen haluankin Muusani olevan. Miinuspuolena tulee sitten se olematon itsenäisyys, jonka tosin toivon karttuvan iän ja harjoituksen myötä lisää. Yksin kotona on sietämättömän kauheaa. Ja muutenkin pitää aina tukea jokaisen touhun keskelle aivan minuun kiinni.
Katson koirani kärsivän eroahdistuksesta, koska se lähtöä tehdessäni piipittää, lähdettyäni ulvoo ja haukkuu sekä lopulta yrittää tulla ovesta läpi ja kotiin tultuani on tehnyt tuhoja. Sinäänsä tilanne on harmittava, sillä Muusa osasi jossain vaiheessa jo olla oikein hienosti ja rauhallisesti yksin kotona kahden tunnin jaksoja.
Grrrh, mikään ei ole turhauttavampaa kuin takapakki! No, nyt sitten palataan alkuun yksinoloharjoituksissa ja järjestellään elämää niin, että koira ei ahdistu. Tällä kertaa harjoitukset tehdään niin, että Muusa ei saa niiden aikana päästää piippaustakaan. Jos piipittää, olen edennyt liian nopeasti. (Voitte kuvitella sitä riemua, mikä naapureille syntyy äänieristämättömän vanhan talomme rappukäytävässä ravaamisesta. Klikskroks, ovi kiinni ja klikskroks samantien avaimella auki ja väliovi paukkuu mukavasti aina välissä ja koira livahtelee rappuun...) On näistä harjotuksista selkeästi hyötyä, koska koira malttaa jo olla piipittämättä noin kymmenen sekuntia ennen paluutani.
Olen lukenut rodun harrastajien keskustelupalstoilta lausuntoja siitä, että pinseri piipittää joka tapauksessa. Itse olen sitä mieltä, että piipitys on aina merkki turhautumisesta, stressistä tai huolestumisesta (tai jostain muusta...?) ja siihen tulee suhtautua pohtivasti, ei vain todeta, että kuuluu koiran normaaliin rutiiniin. Voin kuvitella lukemattomia määriä tilanteita, joissa pinseri älykkäänä ja vilkkaana koirana on turhautunut. En kuitenkaa enää näiden muutamien pentukokemusten jälkeen usko siihen, että meillä kotona tilanne rauhottuu kun vain antaa sen piipittää ja tajuta, että piipittämisellä ei saavuta mitään. Muusalle piipitys on vasta alkusoittoa, josta se näkyy lietsovan itsensä suurempaan ulvomiseen ja haukkumiseen päätyen asioiden vimmattuun tuhoamiseen sen sijaan, että se rauhoittuisi.
Koiran kanssa elämisessä on epäilemättä paljon hyötyä siitä, että se on voimakkaasti leimaantunut minuun. Se on tyytyväinen siellä missä minäkin olen, oltiin sitten kylässä kaverilla, mielenosoituksessa, kokouksessa, kaupungilla kuljeksimassa tai vaikkapa bileissä. Sitä voi esimerkiksi ulkoiluttaa vapaana ja sitä on helppo motivoida koulutustilanteisiin, koska lähtökohtaisesti sitä kiinnostaa tekemiseni ja se minne olen menossa ja mitä sille viestin. Juuri sellainen haluankin Muusani olevan. Miinuspuolena tulee sitten se olematon itsenäisyys, jonka tosin toivon karttuvan iän ja harjoituksen myötä lisää. Yksin kotona on sietämättömän kauheaa. Ja muutenkin pitää aina tukea jokaisen touhun keskelle aivan minuun kiinni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)