- Muusa pelkää laminattilattiaa edelleenkin. Se peruuttaa kotona maton reunalta reunalle ja saa hulluja paniikkikohtauksia lattiasta monta kertaa päivässä. Pitäisi muuttaa johonkin sellaiseen asuntoon, jossa olisi muovimatto.
- Muusa ei voi mennä rappusia, koska se pelkää niitä. On siis aina ja ikuisesti asuttava hissitalossa.
- Muusa kiljuu ja haukkuu stressaantuneena talon muiden koirien liikkeitä, välillä myös kadulla nähtyjen koirien liikkeitä. Kaikenlaista on yritetty, lähes tuloksetta.
- Lenkeillä Muusa menee ihan sekaisin muista koirista ja käyttäytyy todella agressiivisesti niitä kohtaan. Ohitukset sujuvat tosin ihan hyvin, jos itse huomaa kaivaa nakit esille tarpeeksi ajoissa.
- Muusa pelkää pamauksia, joten aina kun Santahaminassa ammutaan, lenkkimme tyssää välittömästi. Näin esimerkiksi tänään. Paniikissa olevan hillittömästi joka suuntaan kiskovan koiran kanssa ei olekaan ihan triviaalia selvitytyä takaisin kotiin, jos matkaa on pitkälti.
Tuntuu, että mitä vähemmän Muusa viettää aikaa kotona, sitä parempi sen on olla. Se on kotona kamalan stressaantunut ja kierroksilla, eikä sellainen ole mielestäni koiran elämää. Tätä on nyt jatkunut vuoden, eli koko sen ajan kun olemme asuneet nykyisessä asunnossamme. Olen jo hyväksynyt sen faktan, että jo pelkästään koiran takia on pakko alkaa etsimään uutta asuntoa. Suoraan sanottuna aika perseestä. Entä jos Muusan arki ei kuitenkaan muutu paremmaksi vaikka muutettaisiin ja mitä tehtäisiin?
Olen miettinyt, että lemmikkieläimen pitämisen ensimmäinen ehto on se, että sille on kyettävä tarjoamaan hyvä elämä, sen on saatava käyttäytyä lajityypillisesti ja sille on kyettävä tarjoamaan riittävästi virikkeitä. Jos lemmikki on jatkuvasti stressaantunut ja paniikissa, onko sen elämä hyvää tai lajityypillistä? Miten kuvio ajatellaan halki, jos koiran ominaisuudet yksinkertaisesti estävät sitä elämästä stressitöntä ja normaalia koiran elämää?
2 kommenttia:
Vaikeita kysymyksiä... :(
On. :|
Lähetä kommentti