maanantaina, kesäkuuta 15, 2009

Puikula muuttaa

Jo tovin toivottu ja odotettu hetki lähenee: muutto!

Kuva Muusan edellisestä muutosta reilu vuosi sitten.

Muutamme 1.7. saman rapun sisällä kerrosta alemmas 20 neliötä isompaan asuntoon.


Muusasta ja Kurusta tulee kämppiksiä.

Koirakaverin lisäksi Muusa saa kämppikseksi myös lempi-ihmisensä Loviisan, joten Muusalla tuskin tulee olemaan mitään valittamista muuton suhteen. Sen sijaan minua jännittää monikin asia. Miten koirat tottuvat yhteiseloon ja siihen että ovat enemmän tai vähemän samaa laumaa? Miten Muusa tottuu nukkumaan minun huoneessa ovi kiinni, vaikka muualla asunnossa olisikin trafiikkia? Miten koirat pärjäävät yksin keskenään? Ja minkälaisia uusia rutiineita niiltä kannattaa vaatia?

Ainakin seuraavaa on tulossa:

- Totaalinen vastaehdollistaminen ovikelloon. Emme halua kahden koiran ulvovaa laumaa, joten molemmat saavat nyt tottua uuteen nollatoleranssiin haukkupantojen kanssa.

- Yksin olon opettelu siten, että molemmat koirat ovat omissa huoneissaan koiraporttien takana. Ainakin aluksi on tärkeää, että koirat ymmärtävät, mikä on kummallekin se oma paikka, jonne voi mennä rauhoittumaan. Lisäksi emme ainakaan aluksi uskalla jättää niitä keskenään yksin, vaan parempi ensin opettaa ne olemaan omissa huoneissa, josta voi sitten tilanteen salliessa siirtyä siihen, että saavat olla vapaasti keskenään.

- Nukkumisen opettelu siten, että molemmat nukkuvat eri huoneissa ovet kiinni. Muusa on tottunut vaeltamaan öiseen aikaan koko asunnossa ja jos makuuhuoneen ovi on kiinni, Muusa rynkyttää sitä päästäkseen muihin huoneisiin.

Onneksi on kesäloma ja paljon aikaa totutella kaikkeen uuteen.

3 kommenttia:

Ninsku kirjoitti...

Jes, onnea uuteen kotiin! :)

Weera kirjoitti...

Onnea tupaan! Sun ja Muusan muutot on kyllä niin lähellä toisiaan että huh, ei ainakaan joudu opettelemaan uusia lenkkipolkuja.

Todennäköisesti voin tulla auttamaan muuttoon, ainakin siinä siivoamisvaiheessa. Ja Muusiksen voi viedä meille, vaikka en oliskaan kotona.

En usko, että tytöillä tulee olemaan mitään skismaa ainakaan tuon samaan laumaan kuulumisen kanssa.Muusis on kuitenkin selvästi vanhempi ja sulla Ja Louskulla paljon tietotaitoa ja kokemusta.

tsemii!!!! Kivaa kun jäätte kulmille. Sitten vaan yhteislenkkejä enemmän peliin. Meitä pitää aina kysyä mukaan.

-w-

Lotta K kirjoitti...

Joo, äläkä Veera unohda niitä meidän ilman koiria suoritettavia juoksulenkkejä :D

Ehkä tohon jännityslistaan vois tosiaan lisätä vielä: miten koirien omistajat tottuvat yhteiseloon...