sunnuntaina, lokakuuta 26, 2008

Miksi koirani syö lihaa, vaikka itse olen kasvissyöjä?

Vihreä Lanka kirjoittaa vähän harhaanjohtavasti siitä, kuinka koirasta voi tehdä kasvissyöjän. Asia ei kuitenkaan ole aivan yksinkertainen tai ongelmaton. Luotettavaa tietoa siitä, miten koira tulee toimeen kasvisravinnolla on saatavilla hyvin vähän, jos ollenkaan. Kasvissyöjäkoiria ei ole tutkittu, vaan kaikki olemassa oleva tieto pohjautuu tutkimuksiin koiran ruoansulatuksesta. Käsityksemme pohjaavat siis vain ja ainostaan kahteen faktaan. 1) Koiran ruoansulatus pystyy kyllä hyödyntämään myös kasvisravintoa. 2) Joka tapauksessa kasvissyöjäkoirakin tarvitsee eläinproteiinia (esim. kananmunat) ja luita järsittäväksi hampaidensa takia.

Kasvissyöjäkoiria on, ja koira mitä ilmeisemmin pärjää kasvisravinnolla. Terveyden arvioiminen silmämääräisesti on kuitenkin aina aikamoista hakuammuntaa ja kattavat tutkimukset kasvissyöjäkoirista puuttuvat. Se, että pärjää ei välttämättä takaa vielä sellaista hyvinvointia, jota itse haluan lemmikilleni.

Ongelmallista on myös oman lemmikin hyvinvoinnin ja lajityypillisen elämän rajoittaminen minun henkilökohtaisten valintojen perusteella. Erityisen paradoksaalinen on tilanne, jossa itse on kasvissyöjä ettisistä syistä, mutta oma eläin ei kuitenkaan saisi olla eläin.

Jos haluaa välttää eläinten käyttämisen ruokana totaalisesti, niin sitten on syytä olla hankkimatta lemmikkieläimiä. Tietenkin jokainen lemmikinomistaja voi kiinnittää entistä enemmän huomiota siihen, miten liha, jota lemmikkisi syö, on tuotettu. Itse en esimerkiksi osta Muusalle kaikista epäeettisimmin tuotettua broileria lainkaan.

Lue lisää aiheesta

1 kommentti:

Cyrax kirjoitti...

Hei hei!

Haluaisin kysyä että kauan Muusalla kestivät ensimmäiset juoksut?
Anilla alkoivat viime viikolla juoksut ja haluaisin vähän tietää kauan ne kestävät :)