maanantaina, kesäkuuta 30, 2008

Miska


Rakkaasta luopuminen on vaikeaa ja haikeaa. Miska nukkui illalla syvään ja lopulliseen uneen. Päätös oli meidän, eikä sitä ollut helppo tehdä. Miska kärsi nivelrikosta, joka teki sen liikkumisesta päivä päivältä huonompaa ja kivuliaampaa. Lisäksi papparaisen näkö ja kuulo olivat jo hyvin huonoja ja maha säännöllisesti huonossa kunnossa kroonisen paksusuolen tulehduksen takia. Halusimme, että Miska saa kuolla arvokkaasti ja ennen kun sen elämä on pelkkää kärsimystä.

Viimeisenä päivänä olimme Miskan kanssa rauhallisella lenkillä täyttömäellä, heittelimme vähän palloakin, mistä Miska oli selvästi mielissään, vaikka ei enää entiseen tapaan jaksanutkaan riehua. Meille tärkeintä on kuitenkin se, että Miska oli loppuun asti pirteä ja hyvän tuulinen vanhus, joka sai viettää kunnollista koiran elämää.

Miska oli meidän ensimmäinen koira. Saimme viettää Miskan kanssa sen melkein 13 vuotisesta elämästä vain pienen palasen, reilut kolme vuotta. Väitän kuitenkin, että ajan määrän korvaa sen laatu. Miskasta ei missään vaiheessa tullut meille itsestään selvyyttä, vaan sillä oli jopa arjessakin aina erityinen paikka. Miska opetti meille enemmän kuin olisimme etukäteen osanneet arvata, avasi oven uuteen maailmaan. Surunkin keskellä on selvää, että emme mistään hinnasta vaihtaisi tuota aikaa mihinkään muuhun.

sunnuntaina, kesäkuuta 29, 2008

Kotona jälleen

Muusa huusi viisi minuuttia suoraa huutoa riemusta, kun tulin kotiin. Liikuttavaa. Juoksu on edennyt siihen vaiheeseen, jossa nylkytetään omaa pesää aamusta iltaan. Taitaa olla "NE" päivät... Kesäsäällä nylkyttäminen on niin uuvuttavaa, että ihan kunnon päälle otta. Voi toista.

Ostin edellisestä juoksusta viisastuneena Muusalle flexin. Sen avulla ulkoilu on sujunut vähän paremmin. Keskittymiskyky on nimittäin niin nolla, että kauniista hihnakäyttäytymisestä ei kannata edes haaveilla. Jatkamme sen kanssa sitten taas juoksun jälkeen.

keskiviikkona, kesäkuuta 25, 2008

Muusan juhannuskuvat

Muusa ja Loviisa torkkuvat.

Muusa pidettiin juoksun takia etupäässä kiinni, pitkässä liinassa on tiettyjä varjopuolia. Nimittäin iso solmu. "Grrrh" sanoo Muusa.

Muusan mielestä sisällä oli pinserille liian viileä :)

tiistaina, kesäkuuta 24, 2008

Turpeat terveiset maalta!

Minä olen Muusa, hei vaan! Juoksen mökillä Hämeenlinnassa, jipii! Sataa, ihan tyhmää. Mutta ei sadesää oikeastaan haittaa: en ehdi keskittyä siihen, kun on uroiden metsästys käynnissä. Harmi vain, että nämä kaksi törttöä täällä pitävät minua kiinni ja hengittävät koko ajan niskaan. En saa mennä edes sohvalle tai sängylle. Kuulemma oma vikani, kun söin pöksyni. Ja v*ttu s**tana: Vaadin vapautta! Vaadin oikeutta! No niin ja sit mentiin, jipii!

Olen myös saunonut kovasti, lipilipi. Ja syönyt innolla, lipilipi.

P.s. Jos olet koira ja uros, tule naapurin kompostille tänään keskiyöllä, niin pistetään töpinäksi. Ilmainen tarjoilu. Jipii!

perjantaina, kesäkuuta 20, 2008

Pöksykausi juhannukseksi

Muusan kolmas juoksu alkoi keskiviikkona juuri sopivasti juhannukseksi. Odottelin juoksua vasta elokuulle, mutta käyhän tämä näinkin. Sitäpaitsi en haluaisi joutua missaamaan agilityleiriä elokuussa juoksun takia.

Juhannusta Muusa viettää mökillä ja sen jälkeen on edessä viikko Niken kanssa kaksistaan kotona, koska minä olen ohjaamassa protuleiriä. Sinänsä olisin ehkä toivonut, ettei olisi tarvinnut jättää tuota otusta muille juoksuisena, mutta minkäs teet.

Toistaiseksi Muusa on käyttäytynyt ihan kelvosti, paljon paremmin kuin edellisten juoksujen aikaan. Vapaanakin olen sitä uskaltanut taas pitää. Lisäksi ostin flexin, jolla nämä juoksuajan ulkoilut sujuvat paremmassa yhteisymmärryksessä. Pöksyjä Muusa ei oikein vieläkään ole tottunut pitämään, se yrittää syödä ne tilaisuuden tullen.