Tuossa se makaa sohvalla vilttiin kääriytyneenä, niin suloisen ja viattoman oloisena. Ei sille vihainen voi olla, pettynyt ja turhautunut vain. En vain pääse Muusan pään sisään, enkä ymmärrä miksi se käyttäytyy niin häiriintyneesti. Pissailee lattialle tuon tuosta, keskellä päivää minun nenäni edessä ja yöllä huomaamattani. Pissailun lisäksi se tekee tuhoja, syö seinää, syö lattialistaa, puree sänkyni kulmaa, syö kirjat, tuhoaa kaiken mahdollisen. Suunnilleen kuukauden verran olen yrittänyt pohtia mikä sillä on. Virtsatietulehdus, ei. Eroahdistus, mitä ilmeisemmin. Murrosikä, joo. On kuitenkin sangen outoa, että tuhot ja pissailu tapahtuu nimenomaan minun ollessa kotona, yksin se ei nyt jouluna ole ollut kuin alle puolen tunnin harjoituspätkiä. Ja mikä vaivaa koiraa, joka jyrsii kiviseinää???
Arrrgggghhh! Vähemmästäkin suuri huoli ja hirveä stressi.
Aktiviteettia sillä on riittänyt kaikenmoista, joten en vain keksi mikä sitä voisi turhauttaa. Ja minkä takia sen pitää koko ajan pissata lattialle? Kaikki alkoi siitä, että se pyysi koko ajan ulos, mutta sitten jossain vaiheessa olin sitä mieltä, että sillä ei voi olla hätä, jolloin kielsin sitä mölyämästä. Lopputuloksena koira ei enää pyydä ulos, vaan lorottaa tyytyväisenä lattialle silmieni edessä. Mikä siis neuvoksi?
Yritän nyt tehdä sen elämästä mahdollisimman seesteistä ja säännöllistä, rutiineita ja tasaista arkea. Ei riehumisleikkejä eikä muutakaan erityisen kiihdyttävää toimintaa.
Lisäksi harjoittelemme taas yksinoloa alusta asti (eihän tämä olekaan kuin kolmas kerta). Kenkiä ja takkia puetaan ja riisutaan alvariinsa ja avaimia kilisytellään, siten että nämä eivät automaattisesti merkitsisi yksin jäämistä. Sitten ravaan edes takas jättäen Muusan yksin vain lyhyksi hetkiksi tai tullakseni takaisin heti oven sulkeuduttua. Katsotaan mihin tämä johtaa.
sunnuntaina, joulukuuta 30, 2007
perjantaina, joulukuuta 28, 2007
Muistelemme kesää
Herttoniemessä on jo toista päivää ollut sellainen myrsky, että huh huh. Ei huvita ulkoilu, eikä oikein mikään muukaan. Muusa kärsii mitä ilmeisimmin taas eroahdistuksesta, mutta sekään ei selitä yöpissailua. (Muusa pissailee öisin sisälle.) Yritämme kuitenkin selviytyä muistelemalla kesää. Tässä kesäinen Muusa.
maanantaina, joulukuuta 24, 2007
Muusan joulu
Muusan joulu on kulunut etupäässä kodin rymsteeraushommissa. Kaikki alkoi siitä, kun Muusa pääsi mukaan huonekaluostoksille ja sai matkustaa isäni farmarin takapaksissa niin kuin kunnon koirat matkustavat. (Mun autossa matkustaa takapenkillä, kun kontti on umpio...) Voi sitä ylpeyttä, kun neidillä oli koko takaosa käytettävissä, oma sviitti. Pienen pinserin pää pilkisti takaontista, kun Muusa korvat mielihyväasennossa tähyili ylpeänä maisemia. Ikään kuin se olisi halunnut sanoa muille autoilijoille "katsokaa, täältä minä tulen".
Joulua edeltäneet päivät ovatkin sitten vierähtäneet kotosalla uusia hyllyjä kooten. Muusa on tietysti ihmetellyt järjestyksen vaihtumista ja loputonta sisustamista. Välillä se on pyrkinyt omilta osin osallistumaan urakkaan ja välillä tyytynyt vetelemään sikeitä omassa pesässään minun jysktyttäessä poravasaralla seinää vieressä. Tuo eläin ei ainakaan ääniä aristele :)
Jouluaattona oltiin isukin luona syömässä ja vastoin ennakko-odotuksia ilta sujui varsin mallikkaasti, jos ei lasketa mukaan mutakylpyä, jonka saimme ollessamme lenkillä Uutelan metsissä. Muusan kanssa on sinänsä stressaavaa olla kylässä, kun se kerjää huomiota koko ajan, ja ihmiset eivät vastoin toivomuksiani jätä sitä huomioimatta. Muusa kiehnää jaloissa ja punkeaa syliin niin kauan kun se toimii eli sillä saa huomiota ja menee omalle paikalle rauhottumaan vasta sitten kun rapsutukset loppuu eikä kiehnäys enää tehoa. Lisäksi vieraat lapse aristelevat usein Muusaa, koska se on niin riehakas. Tänäänkin laitoin Muusan yläkertaan portin taakse rauhoittumaan, että lapset saivat temmeltää vapaasti. Toisaalta sinne Muusa kävi ihan tyytyväisenä lepäilemään ja rauhoittuikin mukavasti.
Itse huomaan, että välillä Muusan kanssa on pinna todella kireällä, jotenkin tulee itse riehuttua ihan liikaa silloin kun ärsyttää. (Samanlaisia koira ja omistaja.) Ja nykyään ärsytystä syntyy helpommin, kun tietää Muusan jo osaavan perustapoja ja sitten on päiviä, kun koira käytääytyy siten, kun se ei ikinä olisi esimerkiksi kuullut, miten hihnassa kuuluu kävellä. Samalla kuitenkin tajuan, että ihan turha repiä ja riuhtoa ja reuhuta jos haluaa koiran tottelevan tai vaikkapa lopettavan sen hihnassa riehumisen. Juuri silloin pitäisi itse säilyttää malttinsa ja miettiä järkevästi mitä tekee ja miksi ja mitä koiralle viestittää. No kaikki on vaan teoriassa niin paljon helpompaa.

maanantaina, joulukuuta 17, 2007
Muusan kotikuvia
Tässä kuvia Muusasta kotioloissa.
Kaikista tyytyväismillään Muusa on silloin kun se saa olla kaiken keskellä. Tässä sisarukset ja Muusa.
Lämpöinen nukkumapaikka on tietysti perusedellytys tyytyväisyydelle. Muusan nukkumispesä on usein hyvinkin suureellinen, ikään kuin meillä olisi sisällä todella kylmä.
Muusa päivystää. Meillä on ikkunoita vain metsään, mutta sieltäkin löytyy paljon päivystettävää. Välillä olen miettinyt, että Muusalle pitäis laittaa oma päivystyspaikka, kun se niin kovasti tykkää tarkkailla nenä lasissa. Mitään ääniä se ei päästele, tuijottaa vaan. "Mitä ne oravat ja rusakot tuolla huseeraa, miksevät tule leikkimään kanssani?"
Välillä on neiti tosin päivystämisen lomassa napsassut kasvien lehdistä palasia, joten en ole sen koommin halunnut helpottaa sen pääsemistä ikkunalaudalle.
Vaaleanpunaiselta nojatuolilta on paitsi hyvä päivystää, myös kurkottaa kirjahyllyyn repimään cd-levyjä ja muuta kivaa. Meillä on palattu vanhaan kunnon pentuaitaan, jotta alahyllyillä olevat mapit saisivat olla rauhassa.

Kakkasorbettia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)