Puikula hoidossa

Muusa (=Puikula) on ensimmäistä kertaa hoidossa Aurinkolahdessa Loviisan luona. Minua jännittää kamalasti, että miten sielä sujuu. Vaikka tiedänhän minä, että Muusalle Loviisa on perhettä ja paikkakin on jo ihan tuttu.

Viimeksi kun oltiin siellä yötä, Muusa vahti kamalasti. Sinäänsä paradoksaalista, että kotona kerrostalossa se ei vahdi (paitsi ovikelloa toisinaan), mutta rivarissa heti tapahuu muka outoja. Takaan, että tapahtuu paljon vähemmän kun meidän talossa. Toisaalta ekassa kerroksessa on just se juttu, että Muusa näkee/kuulee kadulle yms. Ja toisaalta uusi paikka tuo aina uutta epävarmuutta.

Kotona on niin kovin tyhjää ja yksinäistä ilman Muusaa, onneksi pääsen kohta lähtemään.

Huomenna sitten kuulen, mitä Muusa on touhunnut. Tai ehkä soitan jo tänä iltana. Hassua miten totaalisen kiintynyt sitä on koiraansa. Päiväkin ilman on jo melkein kauheaa...

Muusa ja lähestyvä talvi

Muusa (tuo vilukissa) tarvitsisi kovasti jonkun todella lämpimän syyshaalarin. Hurtalla on sellaine fleece-kokohaalari, mutta Muusa jää jotenkin hassusti kokojen väliin. 452:n lahkeet on tosi pitkät ja koko puku roikkuu aika hassusti. Sen sijaan 451 on ilmeisesti joku mäyräkoiramalli, koska sen lahkeet on aivan liian lyhyet ja se on muutenkin piukea. Oi voi. Nyt ollaan vaan menty sadetakilla, jossa ei liiemmin ole vuorta. Muusa hytisee ulkona ja on ylipäätänsä todella haluton lähtemään lenkille. Eilen sitten hermostuin ja kaivoin talveksi varatun toppatakin esille. Voi pojat sitä riemua. Muusa kirmasi innoissaan ulkona ja oli selkeästi tyytyväinen uuteen takkiinsa. Sillä ei ollut mikän kiire sisälle lämmittelemään ja muutenkin tuli sellanen olo, että koira oli tyytyväinen. Kai se koki jonkun ahaa-elämyksen tajutessaan, että ulkona ei välttämättä olekaan aina inhottavan kylmä olla.

Olen yrittänyt pihdata vaatteita, että edes jonkinmoinen aluskarvan kasvu tapahtuisi. (Ehkä ihan turhaan?) Samalla olen pohtinut, että mitä helvettiä puen tolle otukselle talvella, jos nyt mennään jo toppatakki päällä... En haluaisi joutua käärimään neitiä kokonaan pumpuliin. Toisaalta tulee itsekin apeaksi katsellessa toisen epämiellytäävää olotilaa. Pinseri kun osaa olla vielä todella teatraalinen ja pistää varsinaisen näytöksen pystyyn, että hänen tarpeensa tulisi ymmärretyksi tai kokemansa vääryys varmasti huomatuksi.

Koiran riemu on parasta riemua!

Mikään ei voita sitä mielihyvää, jonka omistajan kotiintulo saa koirassa aikaan. Muusa elää täysillä jokaista hetkeä, ja kotiintulon hetki on yksi sen päivän parhaimmista. Niinpä se ei epäile näyttää iloaan, vaan tanssii riemutanssia ympäri asuntoa. Muusa hyppii kaikilla neljällä jalalla ilmaan samaan aikaan riemusta ja häntä heiluttaa koiraa. Muusa ei yksinkertaisesti meinaa pysyä nahoissansa. Hetki on myös oman päiväni ihanin. Mikään ei voita riemua pursuavaa pinseriä, joka haluaa sinutkin mukaan tohinoihinsa. Niin se vaan menee. Vaikka olisi kuinka uupunut päivän askareista, suupielet venyvät hymyyn ja tekisi mieli alkaa kirmata koiran rinnalla. Joudun käyttämään koko itsehillintäkapasiteettini, etten heittäytyisi mukaan koiran kanssa riehumaan. (Se ei ole suotavaa siksi, että kotiintulosta ei saisi tehdä erityistä seremoniaa, niin kuin ei lähtemisetäkään. Viilipyttymäisyys helpottaa koiran yksin jäämistä.)

Ah, tätä ihanaa koiran kanssa elämistä ;)

Aamukankeutta

Rops, ropsiropropi, rops... Sadepisarat osuvat ikkunaan kertoen inhottavasta ilmasta. Minä olen herännyt jo tunti sitten, hoitanut kaikki aamurutiinit ja istahtanut tietokoneen ääreen. Hörpin kahvia samalla kun huhuilen pientä peittojen alle piiloutunutta Muusaani. Lempeä ääni, lupaukset ja maanittelut tuntuvat kaikuvan kuuroille korville. Jos en näkisi peiton liikkuvan tasaisesti koiran hengityksen tahtiin, olisin varma, että asunnossa ei koiraa olekaan. Tämä on joka aamuinen rutiini. Usein lähden myöhässä töihin tai luennolle, koska en yksinkertaisesti ole tullut raahanneeksi koiraa ajoissa ulos. Ja ihmekös tuo, kun toinen viivyttelee peiton alla viimeiseen asti.

Yritän kohta uudelleen lempeällä äänellä "Muusa" -kutsuja. Mitään ei edelleenkään tapahdu. Muusa on toinen koirani, edellinen veti vaikka korvasta minut lenkille aamuisin. Nykyinen köllii tyytyväisenä vaikka iltapäivään asti. En minä kieltämättä kyllä ihan tätä osannut odottaa, vaikka tiesinkin pinserin olevan mukavuudenhaluinen.

Muusan aamu-unisuuteen ei tehoa mikään muu, kuin lempeä peittojen riistäminen ja sitten reipas "mennään ulos"-hihkaisu, jonka jälkeen minulla on eteisen ovella haukkotteleva ja kissamaisesti venyttelevä koira, joka katsoo minua unisilla silmillään ikään kuin kysyen miksi taas mennään kesken unien. Ja auta armias, jos ilma on huono. Matka tyssää uudestaan rappukäytävän katoksen alle, missä Muusa käyttää kaikki näyttelijän lahjansa todistaakseen, ettei mitenkään voi astua sateeseen, ei edes sadetakki päällä. Se sydäntä raastava uikutus, jolla tätä säestettiin on minun ja naapureideni huojennukseksi onneksi jäänyt pois.

Sateella teemme pikalenkkejä ja usein aamuisin muulloinkin, koska kaiken viivyttelyn jälkeen minulla on jo kiire. Minulle tulee siitä kauhean huono omatunto, ajattelen, että koiran pitäisi päästä aamulla kunnolla ulos ennen pitkää päivää yksin. Olkoonkin, että Muusan päivä ei ole kauhean pitkä. Muusa sen sijaan on tyytyväinen, mitä nopeammin hän pääsee takaisin jatkamaan kesken jääneitä uniaan.

Rauhalliset syyspäivät

Mitä pidemmäs syksy etenee, sitä syvemmälle sänkyyni Muusa kaivautuu. Muusan rauhoittuminen ei näy pelkästään kotioloissa, se on hellyyttävä sylivauva muuallakin ;)

Sen jälkeen, kun Muusa lopulta sopeutui yksin olemiseen, olen kuljettanut sitä huomattavasti vähemmän mukana sellaisissa tapahtumissa, jotka eivät varsinaisesti ole koiria varten. Se oli usein myös niin riiviö, että jouduin jatkuvasti sen kanssa "noloihin tilanteisiin". Omien syyskiireiden seassa olen taas päätynyt ottamaan Muusaa mukaan erilaisiin tapahtumiin. Riemukseni olen saanut huomata, että koira käyttäytyykin oikein mallikkaasti, eikä aiheuta häiriötä. On huojentavaa kuulla muiden suusta kehuja miellyttävästä ja mukavasta koirasta aikaisemman "miten se voi olla noin villi" -päivittelyn sijaan. Sellaisetkin ihmiset, jotka aristelevat koiria, saattavat pitää Muusasta.

Toisaalta Muusan kanssa tehdään paljon sen mielestä erityisen kivoja asioita. (Ei sillä, etteikö mukana oleminen olisi Muusasta kivaa, vaan sillä että Muusalla on reilusti aktiviteetteja...) Muusan arkeen kuuluu pitkät lenkit ja metsässä vapaana juoksentelu, sohvalla löhöily, kavereilla kyläily, koirakaverit, agility ja erilaiset arkitottelevaisuusharjoitukset. Ja on Muusa ollut jo yhdellä naksutinleirillä ja näyttelyssäkin. Muusa oli luokkansa toinen, hörökorvista huolimatta ;)

Minä pidän kovasti Muusan kanssa puuhastelusta ja sen kouluttaminen on tällä hetkellä äärimmäisen motivoivaa ja hauskaa puuhaa. Vaikuttaa myös siltä, että Muusa pitää minun kanssa puuhastelusta ja on kaikesta innostunut ja kiinnostunut. (Paitsi jos ulkona sataa...)

Sadelenkitkin ovat alkaneet sujua jo ilman uikutusta ja sen kummempaa perässä laahaamista, vaikka ei Muusa vieläkään ole erityisen mielissään vesisateesta.