perjantaina, kesäkuuta 26, 2009

Kesähelteen vaarat

Muusa on nauttinut helteistä mökillä Kurun ja Neron seurassa.

Eilen sain taas muistutuksen siitä, että ikävä kyllä pinseri ei osaa itse suhteuttaa riehumistaan säähän tai omaan hyvinvointiinsa. Muusa meni kuumimpana hetkenä aurinkotuoliini laiturille loikoilemaan suoraan aurongon alle ihan kohtuullisen pitkäksi aikaa ja siihen päälle riehui urakalla Kurun kanssa. Seurauksena ilmiselvät lämpöhalvauksen oireet. Onneksi koiran viilentäminen kylmillä pyyhkeillä auttoi, vaikka se olikin sen jälkeen koko illan ihan sänkykamaa.

Seuraavana päivänä tajusin vahtia Muusan riehumista jo tarkemmin ja viilentää sitä uittamalla.

Puikula ui, porokoira kannustaa

Polskis molskis

Uinnin jälkeen suoritetaan kuivaustoimenpiteitä koko porukan voimin

Muusan mielestä kuivaus on niin kivaa, että sitä ei voi jättää väliin edes kuumalla kesähelteellä :D

tiistaina, kesäkuuta 23, 2009

Rankka elämä

Muusan mielestä viimepäivien elämä on ollut kovin uuvuttavaa.

Juhannuksen kunniaksi Muusa viipotti mökillä pitkin maita ja mantuja energiaa säästelemättä. Suoraan juhannusreissulta mentiin agilityyn, jossa kumpikaan meistä ei oikein edes yrittänyt kunnolla skarpata. Ja agilitystä suoraan koehoitoon päiväksi Reijan ja Vilin luokse. Kuulemma kaikki oli sujunut hyvin lukuunottamatta sohvalla ja sängyllä nukkumista. Muusa ei kuulemma ollut ihan meinnannut niellä talon sääntöjä ja sitä, että _neiti_ ei pääsekään sohvalle / sänkyyn :D

Kun hain Muusan eilen kotiin, se oli aivan reporanka. Sama meininki on jatkunut tänäänkin. Muusa on vaan nukkunut koko päivän parvekkeella. Tais olla vähän rankka viikonloppu...

perjantaina, kesäkuuta 19, 2009

Juhannuksen viettoon


Muusa toivottaa herkullista juhannusta kaikille!

Muusa viettää juhannusta perinteiseen tapaan Hämeenlinnan mökillä. Muusan mökkielämään kuuluu saunominen ja grilliltä (ja tontilta) toiselle pomppiminen herkkujen toivossa. Onneksi naapurissa on sukulaisia monta mökkiä kumpaankin suuntaan, jotka taitavat olla jo tottuneita Kesä-Muusaan :D

maanantaina, kesäkuuta 15, 2009

Puikula muuttaa

Jo tovin toivottu ja odotettu hetki lähenee: muutto!

Kuva Muusan edellisestä muutosta reilu vuosi sitten.

Muutamme 1.7. saman rapun sisällä kerrosta alemmas 20 neliötä isompaan asuntoon.


Muusasta ja Kurusta tulee kämppiksiä.

Koirakaverin lisäksi Muusa saa kämppikseksi myös lempi-ihmisensä Loviisan, joten Muusalla tuskin tulee olemaan mitään valittamista muuton suhteen. Sen sijaan minua jännittää monikin asia. Miten koirat tottuvat yhteiseloon ja siihen että ovat enemmän tai vähemän samaa laumaa? Miten Muusa tottuu nukkumaan minun huoneessa ovi kiinni, vaikka muualla asunnossa olisikin trafiikkia? Miten koirat pärjäävät yksin keskenään? Ja minkälaisia uusia rutiineita niiltä kannattaa vaatia?

Ainakin seuraavaa on tulossa:

- Totaalinen vastaehdollistaminen ovikelloon. Emme halua kahden koiran ulvovaa laumaa, joten molemmat saavat nyt tottua uuteen nollatoleranssiin haukkupantojen kanssa.

- Yksin olon opettelu siten, että molemmat koirat ovat omissa huoneissaan koiraporttien takana. Ainakin aluksi on tärkeää, että koirat ymmärtävät, mikä on kummallekin se oma paikka, jonne voi mennä rauhoittumaan. Lisäksi emme ainakaan aluksi uskalla jättää niitä keskenään yksin, vaan parempi ensin opettaa ne olemaan omissa huoneissa, josta voi sitten tilanteen salliessa siirtyä siihen, että saavat olla vapaasti keskenään.

- Nukkumisen opettelu siten, että molemmat nukkuvat eri huoneissa ovet kiinni. Muusa on tottunut vaeltamaan öiseen aikaan koko asunnossa ja jos makuuhuoneen ovi on kiinni, Muusa rynkyttää sitä päästäkseen muihin huoneisiin.

Onneksi on kesäloma ja paljon aikaa totutella kaikkeen uuteen.

keskiviikkona, kesäkuuta 10, 2009

Muusa ♥ parveke

Parhaat päikkärit, ovat tietenkin aurinkopäikkärit parvekkeella.

Mitäs siinä tölläät?

maanantaina, kesäkuuta 08, 2009

Patjalandiassa

Pääsin pitkästä aikaa matkustamaan junassa.

Menomatkan käytin eväiden kerjäämiseen

Perillä minua odotti iloinen yllätys: kokonainen huone täynnä patjoja ja kaikki peitot ja tyynyt luonnollisesti vain minua varten! Eikä siinä vielä kaikki, illan tullen ainakin viisi ihmistä käpertyi ympärilleni nukkumaan.

Takastulomatkalla minua väsytti, vaikka olinkin levännyt patjalandiassa huolella :D

tiistaina, kesäkuuta 02, 2009

Hei hei tikeille - tervemenoa agilityyn

Muusan tikit poistettiin tänään. Tai no, neiti näpsä oli kyllä poistanut ne itse edellisenä yönä, kun neiti väskä sattui vahingossa nukahtamaan ennen kun oli laittanut koiralle tötterön päähän. (Ei mennyt niin sanotusti putkeen tämä homma...) Eli kävimme eläinlääkärissä näyttämässä, että ei ole enää tikkejä ja saimme hyväksynnän käydä mm. agilitytreeneissä taas. Haava ei ole vielä ihan täysin parantunut, mutta ei se menoa haittaa, kunhan haavan suojaa ulkona. Ja tosi hyvältä se näyttää, että eiköhän se tuosta suihkuttelun ja antibioottien voimin parane loppuun tämän viikon aikana.

Valmiina lentoon!

Viikon hyvät uutiset liittyvät agilityyn: Muusa sai treenipaikan Agryn ryhmästä ja kävimme tänään ensimmäisissä treeneissä. Porukka vaikutti mukavalta ja samantasoiselta ja Muusa oli enemmän kuin innoissaan. Sen energia tosin purkaantui uudella kentällä enemmän tai vähemmän häröilyyn, mikä sallittanee sille :D Ensi viikolla sitten vähän keskittyneemmin, kun paikkakin on jo tuttu. Kesäkausi treenataan nyt kaksi kertaa viikossa ryhmässä, joten aktiviteettia luulisi olevan pinserille tarpeeksi.